Bloggaajan kuva?

Täällä kirjoitellessani mietin joskus, että millaisenakohan lukijat mahtavat bloggaajat nähdä, mitenköhän minut nähdään. Blogiin päätyy kuitenkin vain valikoitu otos kirjoittajastaan tai hänen valitsemastaan aiheesta, mutta tämän perusteella muodostuu silti jonkinlainen kokonaisuus tyypistä tekstien takana. Kuva bloggaajasta. Olen ystävystynyt muutamien bloggaajien kanssa ihan tietokoneiden ulkopuolellakin, ja on ollut hauskaa huomata kuinka kirjoittajansa näköisiä kaikkien blogit ovat siitä huolimatta millaisen lähestymistavan kirjoittaja on blogiinsa valinnut. Oli sitten päätynyt suppeampaan tai laajempaan otoslinjaan elämänsä suhteen blogissa, näkyy jokaisen persoonan kädenjälki näillä tietokoneruuduilla.

Eräs läheinen ystäväni sanoi minulle, että blogiani on hauska lukea, koska se on ihan minun näköiseni. Oli mukavaa kuulla, että blogi kuvastaa persoonaani, sillä olisihan tämä melko puuduttava harrastus kirjoittaa vaan jostain mielikuvitus -tai ihanneminästä. Ilmoitan sivupalkissa että täältä löytyy otoksia elämästä, ja aika usein ne otokset ovat jotain sellaista mitä kuuluu -höpöttelyä. Poimin tänne niitä arjen pikkujuttuja, mistä nyt milloinkin tekee mieli kirjoittaa.

Sitten minuun iski kriisi. Huomasin, että ne poimimani pikkujutut ovat yleensä niitä arjen kauniita asioita, ihanan kepeitä hetkiä, kuvista valkkaan ne parhaat. Että tavallaanhan tämä kyllä on sellainen siloteltu todellisuus, josta rajaan pois kurjia juttuja. Täällä näkyy aika vähän nurjaa puoltani, sitä joka riitelee rumasti ja itkee herkästi, ja lähtee toisinaan ovet paukkuen koiran kanssa ulos vain hengittääkseen ilmaa. Täällä näkyy hyvin vähän turhautuneisuutta, tyhjänpäiväistä kiukuttelua, kulahtaneita kotitrikoita, murheita tai likaisia hiuksia.

Sitten taas toisaalta, pitäisikö näkyäkään? Onko blogi vähemmän aito tai kirjoittajansa näköinen, jos nuo seikat jättää ulkopuolelle? Sama blogiani näköisekseni kehunut ystävä tunnusti naureskellen välillä miettivänsä, onko arkeni oikeasti sellaista kuin täällä blogissa kirjoitan. Sunnuntairetkiä, kahvilareissuja, iloisia puistoiluiltapäiviä, synttäreitä ja treffejä? Sanoin että onhan se, mutta on se paljon kaikkea muutakin, tietysti. Sitten mieleeni valahti, että apua kai se on tietysti? Toivottavasti lukijat eivät ajattele, että bloggaajan kuva on yhtä kuin persoonan kokonaisuus. Tämän kriisin myötä aloin stressata, että pitäisikö nyt alkaa repiä vähän realismia kehiin, olla vaikka vähän vihaisempi välittääkseni itsestäni aidomman kuvan bloggaajana. Ja tämän seurauksena tuli apua myös siitä, ettei blogissani vierailevat varmaan tiedä esimerkiksi millä intohimolla suhtaudun kirjallisuuteen tai että mitä mieltä olen ”päivänpolttavista aiheista”, en ole ottanut täällä kantaa kotihoidontukeen ja hups olen unohtanut kirjoittaa siitä kuinka fiiliksissä olen uudesta kuntonyrkkeily-harrastuksestani, nyt ne varmaan luulee etten lue enkä liiku koska en niistä kirjoita. 

Lopulta minua alkoi vain naurattaa tarpeeni tehdä kaikki aina ihan hemmetin hankalaksi. Ja että mitä väliä sillä edes on, tietääkö joku että luen tai että mitä liikuntaa harrastan, jos kerran koen vaan luontevammaksi höpötellä tänne jostain muusta? Jos ”bloggaajan kuvani” ei sitten ole vaikka liikunnallinen, niin entäs sitten? Tänne kirjoittamani sisältö valikoituu ihan vain fiilisfiltterin läpi, ja ehkä se bloggaajan kuva muodostuu myös jostain sieltä rivien välistä. Enhän minäkään kuvittele että sisustusbloggaajat vain vaeltelevat hohtavissa kodeissaan leikkokukkia sinne tänne päivät pitkät asetellen, mutta silti ainakin kuvittelen saavani tekstin kautta pieniä viitteitä siitä minkälainen tyyppi kirjoittaja on.

Pyysin isääni nappaamaan tämän kuvan kirjoittaakseni uudesta huulilakasta jonka löysin. Kuvassa hymyilyttää ja postaus kertoo huulikiillosta ja leffaillasta. En jaksanut kirjoittaa siitä, että pojalla oli tuossa lyhyt ”en nuku päikkäreitä vaikka olen aivan väsynyt” -kausi, ja olin vähän ennen tuota kuvaa nukuttanut ja maanitellut yli kaksi tuntia poikaa päiväunille, ja marssin lopulta tuon urakan jälkeen makkarista aivan nuutuneena, ärtyneenä ja julistin tarvitsevani pikku breikin. On suorastaan terapeuttista kirjoittaa jostain hattarankevyestä tuollaisen hetken jälkeen. En näe tässä kuitenkaan ristiriitaa, sillä bloggaajakuvani ja reaaliminä eivät kyllä ole oikeastaan kovin erilaisia tässä asiassa, sillä jaksan harvoin jäädä puimaan jotain ikävää.

Harmi ettei täällä Lilyssä ole mitään nonsense-kategoriaa johon olisin  voinut tämän poukkoilevan ajatusketjuni tägätä. ;) Ihan mielenkiinnolla kysyn että onko teillä vastannut vaikka tuo bloggaajakuva ja henkilön irl-persoona toisiaan tavatessanne? Tai että onko blogiteksteissä joitain tiettyjä juttuja, joiden perusteella muodostaa koko kuvan bloggaajasta herkemmin?