Ensimmäisiä päiviä
Tuossa sängyllä tuhisee nyt vieressäni kymmenen päivän ikäinen pötkyläinen. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta, kun pojat lähtivät kauppareissulle ja minulla olisi nyt mahdollisuus ottaa hiukan univelkoja kiinni, mutta sormeni syyhysivät päästä välillä päivittämään blogia. Tämä on nyt kolmas yritys saattaa postaus loppuun, katsotaanpa miten käy.
Täällä on melkoisen unelias tunnelma, pikkuinen nimittäin nukkuu suurimman osan ajasta. Nyt hän on alkanut olla jo välillä hieman pidempiä pätkiä hereillä ja tarkkailee selkeästi jo vähän ympäristöään. Viihtyy sylissä ja tissillä, tuo pieni ihmisenrimpula. Tuntuu nyt jo niin kovin tutulta ja rakkaalta. Isoveli suhtautuu häneen hyvin suojelevasti: ojensi esimerkiksi lääkäriä, että eihän vauvan päähän saa koskea, reagoi vauvan pienimpiinkin inahduksiin ja harmistui minun höpötellessäni vaippaa vaihtaessani vauvan olevan meidän oma kakkamasiina. ”Rumasti sanottu, äiti”. Mustasukkaisuuttakin on ollut vähän kyllä ilmassa, lähinnä kiukunpuuskina minua kohtaan. Onneksi nyt jo vähenevissä määrin, sillä olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon pieniä juttuja kahdestaan myös poikani kanssa. Pete-koira on nuuhkaissut kerran tytöntyllerön varpaita, jonka jälkeen hän on ignoorannut tulokkaan täysin. Ajattelee varmaan, että ai tollanen on tullut tänne kylään.
Pöydille on ilmestynyt kauniita onnittelukortteja ja kukkia, vievät kätevästi huomion siellä täällä majailevista pukluharsoista ja joka paikan vallanneista kuivuvista pyykeistä. Jos ennen kodissamme on ollut ”elämän merkkeinä” pikkuautoja ja muovisia leikkiastioita lattialla, niin nyt kyllä kannamme varsinaista ”täällä asuu lapsiperhe”- kylttiä. 😀
Vähän jännäsin etukäteen, että olenko unohtanut kuinka vauvaa hoidetaan. Ne muutamat kerrat kun olen saanut viimeisen vuoden aikana pitää vauvaa sylissä, ovat tuntuneet hirmuisen kömpelöiltä. Ihan turhaan kuitenkin pelkäsin, sillä kaikki onkin tuntunut tulevan aivan tuolta jostain selkäytimestä, kuin napista painamalla aktivoitui kaikki muistista navan puhdistuksesta lähtien. Välillä väsymys on painanut jonkun verran päälle, sillä vauvaa piti aluksi herätellä kolmen tunnin välein syömään ensimmäisen päivän rajun painonlaskun vuoksi. Nyt saimme kuitenkin neuvolasta luvan pitää yöllä neljänkin tunnin syöttövälejä, mikä on helpottanut jonkun verran öitä. Onneksi mieheni on vielä isyyslomalla, niin saan rauhassa painua välillä päiväunille.
Mietin äsken vähän aikaa, kuuluuko nyt toivottaa jo hyvää viikonloppua ja naputtelin tähän jo toivotukset. Jouduin oikeasti miettimään ehkä minuutin, että mikä päivä tänään oikein onkaan. Ehkä menen nyt niille päikkäreille.