Etelän taikoja
Tilaisuuden tullen unohdun mielelläni tuijottamaan vanhaan etelään sijoittuvia elokuvia. (Miksi muuten nämä kaikki elokuvat ovat sellaisia, joiden päätteeksi pillitän ripsivärit poskilla?) Sen lisäksi, että monen elokuvan stailaus saa minut huokailemaan värikkäiden skarppien mekkojen tai kukkaprinttien perään, ahmin elokuvista sitä etelän tuntua, jonka keskellä en vieläkään oikein osaa sisäistää eläväni. Nähdessäni lautaverhoiltuja taloja, joita kiertää etukuistit keinutuoleineen tai niitä jättimäisiä harsopuita (mitäköhän ne ovat oikeasti nimeltään?), minusta tuntuu yhä toisinaan siltä, kuin olisin tupsahtanut keskelle elokuvan lavasteita. Katsomissani elokuvissa ollaan aina historiallisen murroksen partaalla ja juodaan home made lemonadea (lausukaa hitaasti, venyttäkää vokaaleja) katsellen kuistilta pimenevää iltaa. Elokuvat ovat visuaalisesti kyltymättömiä, vehreitä, hikisiä ja taistelevat epäreiluutta vastaan. Ja jos hiipisin juuri nyt ulos käytävälle, kuulisin saman heinäsirkkojen konserton, joka iltakohtausten taustalla puheen hiljetessä sirittää.
Onhan tämä etelä hyvin erilainen kuin elokuvissa, varsinkin näin Rock Hillista katsottuna (toisin taitaa olla esimerkiksi Charlestonissa tai Savannahissa, voi miten odotankaan reissuja noihin kaupunkeihin!). Silti on tämänkin pikkukaupungin menossa ripaus sitä vanhan etelän oloa, jota populaarikulttuurista mieleeni olin etukäteen maalaillut. Vanhan kaupungin entisöity kadunpätkä tiilirakennuksineen, betoniset bensa-asemat, loosiravintolat, vieri vieressä kohoavat matalat pikkutalot rautalanka-aitoineen ja seuraavalla kadulla kohoavat leffojen jättikuistikartanot. Liha tehdään barbeque-kastikkeessa, joka maistuu niin hyvältä, vaikka en edes tiennyt erityisesti välittäväni bbq:sta, kahviin lorautettaisiin mielellään kermaa ja joka puolella kukkii huumaavasti. Huumaavasti. Ihan totta, joitain taikojaan tämä etelä juuri nyt tekee, sillä täällä on niin kaunista että kaikkea kukoistusta katsellessaan ei edes tiedä mihin sen katseen kuuluisi pysäyttää. Kaikki sanovat, että kevät on täällä kauneinta aikaa ja sen todella uskon. Tuntuu hassulta, että vielä kuukausi sitten arvuuttelin, että miltähän täällä mahtaa näyttää kun kaikki ovat lehdissään ja kukissaan. Tältä. <3
Kuljimme tänään kaupungin puutarhassa muiden sunnuntaikävelijöiden joukossa, joiden sekaan mahtui myös käärmeitä, liskoja ja kipikonnia (!!). Sunnuntaisin tunnen itseni aina täysin alipukeutuneeksi missä tahansa liikummekin, sillä iso osa eteläläisistä pukeutuu sunnuntaisin parhaimpiinsa kirkkoa varten, jonka jälkeen sunnuntaita vietetään ravintoloissa ja puistoissa. Lounaspaikoissa on aina ruuhkaa ulos asti puolen päivän aikaan sunnuntaina ja sunnuntait ovat päiviä, joina vietetään aikaa perheen kesken sekä tavataan sukulaisia ja ystäviä.
Niin ja niitä leffoja! Jos haluat päästä etelän fiilikseen, suosittelen katsomaan esimerkiksi The Secret Life of Bees, vanhan kunnon Notebookin tai sitten The Help -leffat. (Jälkimmäinen on kuvattu Missisippin osavaltiossa, mutta kaksi ensin mainitsemaani ovat kuvattu täällä Etelä-Carolinassa.) Forrest Gumpinkin maisemat sijoittuvat etelään ja Savannahin reissulla minun on luultavasti pakko käydä istahtamassa sille kuuluisalle penkille. Minulle tärkein etelään johdattava teos löytyy kirjallisuuden puolelta ja on yksi lemppareistani: Pat Conroyn Vuorovetten prinssi (älä vaan katso elokuvaa). Jo vuosia sitten haaveilin pääseväni jonain päivänä käymään teoksen maalailemassa etelässä. En voi ehkä lähteä rannikolle ennen, kuin olen lukenut Vuorovetten prinssin uudelleen. Luulin muuten pakanneeni kirjan muuttokuormaan, mutta eipä sitä täällä näy. Tuon kirjan oli tarkoitus olla valmistautumiseni tänne tuloon. 😉 Etelävaltiot kantavat rankkaa historiaa ja myös orjuutta käsitteleviä teoksia on sekä kirjoitettu että ohjattu paljon täällä päin. Otan oikein mielellään vastaan sekä kirja- että leffavinkkejä!