Jälleen langoilla

Heippa taas! Uskallan varovasti kertoa, että olen astumassa takaisin ihmisten kirjoihin. Kotona kököttäen vierähti melkein kuukausi ja aika tuntui i-kui-suu-del-ta. Enkä liioittele. Neljän seinän sisällä kököttäminen ei sovi minulle, ei sitten yhtään. En tiedä kumpi oli kurjempaa, fyysinen puolikuntoisuus vai se tekemättömyyden ja jämähtämisen tunne pään sisällä: se kun tiesi, että nyt ei oikeesti auta muu kuin levätä. Ei vaikka ulkona paistaisi aurinko ja tekisi mieli lähteä jonnekin kahville tai poikani kanssa metsäretkelle.

Viime viikolla alkoi kuitenkin taas arki päiväkoteineen, lukujärjestyksineen ja täyteen ahdettuine kurssisuunnitelmineen (hups). Oli taas kangaskassiin pakattavia kakseiskan kumisaappaita ja kurahousuja, epämääräisiä aaneljäkasojani ja farkkuja sekä sukkahousuja. Astuin ulos ja voi vitsi, kuinka ihanalta syysilmaa tuntuikaan hengittää. Vaikka olo oli ja on vieläkin vähän heikko ja iltaisin olin olen rättiväsynyt, se kaikki kompensoi kuitenkin sitä, että elinpiirini laajentui jälleen kodin seinien ulkopuolelle.

Lauantaina lähdimme mieheni kanssa pitkästä aikaa ihan kaksin ulos, olihan meillä syytä juhlaan, sillä ensimmäinen hääpäivämmekin ehti jo tulla. Jokainen varmaan tietää tunteen, kun pidemmän kotona virumisen jälkeen saa vähän pynttäytyä ja astua korkokengissä ihmisten ilmoille. Kävimme Stefan´s steak housessa syömässä ja vielä elokuvissa katsastamassa Sin Cityn jatko-osan: A Dame to Kill For. Ruoka oli herkullista ja leffa niin nerokas kuin odotinkin, mieli pitkästä aikaa kevyt ja Tampere iltaisella niin kaunis kuin muistinkin.

(Tomikoot lauantainen Instagram-räpsy postauksen ainoana kuvituksena, sillä menneen kuukauden aikaiset lookkini olisivat olleet vähän turhan hard core-kotitrikikookamaa edes #momfie-blogin välikevennyksenä)

Tuntuu, että olen aivan ulkona kaikesta blogimaailmassa tapahtuneesta, vaikka blogeja taukoni aikana välillä lueskeleinkin, mutta onpa kivaa olla täällä taas!