Kaupunkiin vai maalle?
Meillä on viime aikoina avattu päivittäin etuovi.com. Illalla kun lapset on nukkumassa, on hauskaa selailla mieheni kanssa iPadilta asuntoja ja miettiä, missä me ehkä joskus asuisimme. Parasta koko mietiskelyssä on ajatusprosessi siitä, millaista kuvien kodeissa olisi elää. Tiedättehän, kuvitella itsensä keittiöön juomaan aamukahvia, eteiseen kauppakassien kanssa pitkän päivän jälkeen. Sen, tuleeko paikasta kodin tuntu, huomaa jo pelkästään kuvien perusteella, mutta asuntonäytössä saattaakin huomata sen ”jutun” puuttuvan.
Juuri nyt mietityttää, olisimmeko valmiita tinkimään neliöistä ja palaamaan takaisin kaupunkiin? Ajatus keskustaelämään takaisin sujahtamiselta tuntuu kutkuttavalta. Se olisi vaivatonta ja helppoa, jalat hakeutuisivat tutuille reiteille ulkomuistista. Toivomaani vierashuonetta ei ehkä olisi, mutta olisimme taas keskellä kaikkea. Iltapalaksi voisi hakea sushia tai intialaista fiiliksen mukaan, eikä kaupungin ainoassa ravintolassa tarjoiltaisi kengänpohjapihvejä yrttivoilla. Punatiilinen koskenranta on jäänyt mielenmaisemakseni lähtemättömästi, voi miten nostalgista olisikaan ulkoiluttaa koiraa iltaisin tuttuja rakkaita reittejä. Tilaa olisi ehkä vähän, mutta kaupunki jatkaisi sitä.
Entä sijainti: Tampere vai naapurikunta? Haluammeko neliöitä enemmän vai vai asua lähempänä kaikkea? Entäs valitsemmeko pihan, parvekkeen vai rappukäytävän? (Lasten päiväkodin emme soisi muuttuvan, mutta olisimme valmiita vähän kuskaamaan.) Suurempi rivitaloasunto tai ehkä omakotitalo näiltä kulmilta, sehän vasta helppoa olisi.
Jostain on kuitenkin hivuttautunut näihin mielikuvaleikkeihimme maisema laakeasta pihasta luonnon keskellä. Tuntuu vähän siltä, kuin vastauksen näihin kysymyksiin oikeastaan tietäisi jo. Kuvitelmissani toistuu kuva työhuoneesta, jonka ikkuna olisi pellolle päin ja sen edessä olisi vanha kirjoituspöytä. Sen äärellä minä istuisin läppärini ja muistilehtiöideni kanssa kirjoittamassa. Lattioilla olisi räsymattoja, lapset leikkisivät majoissa ja metsässä. Huoneet ehkä korkeita ja niitä olisi monta, eteisessä kumisaappaat rivissä. Mitä minun kaupunkilaismielelleni on tapahtunut, kun se heittää mieleeni näitä maisemia tuon tuosta? ”Hullutta!”, minun tekisi mieli puuskahtaa, mutta kun samaan aikaan kaipaan hiljaisuutta ja metsäpolkuja paikassa, jonka kyläkaupassa saattaisi olla suppea valikoima. Jokin kumma on mieleni vallannut ja se tuntuu aika jännittävältä, yllättäen luonnolliselta. Vastapainolta kaikelle hektiselle, rauhalta ja tasapainolta.
Olen päättänyt olla stressaamatta. Luotan siihen, että näistä ajatusleikeistä tulee syntymään vahvin mielikuva ja ehkä silloin se juuri oikea asumismuoto tulee eteen. Itseasiassa silloin tilanne menisikin stressaavaksi, sillä pitäisi nopeasti saada oma asunto myytyä, hoitaa ja miettiä kaikkea yks kaks haaveilun sijaan. Eikä tässä kiirettä ole. Eli kattellaan ny. Toisaalta olemme toisinaan melko nopeita liikkeissämme.
Mistä sinä tiesit löytäneesi juuri oikean kodin?