Kikakika krekokreko

Meillä asuu nykyään pieni kikattelija. Tai oikeastaan enemmänkin krekottelija, sillä vauva on alkanut käkättämään sydämensä kyllyydestä. Oikein sellaista vauvamaista röhönaurua, jonka kuullessaan jotkut kysyvät hämmästyneenä, että siis nauraakse?

Hauskinta on isoveli. Pikkusisko on hänen herkeämätön ja kyllästymätön yleisönsä, alkava harmituskin taittuu naurunpyrskähdykseksi, jos isoveli laittaa kasvonsa tarraamisetäisyydelle. Pakko myöntää, että arki kahden lapsen kanssa käy joskus työstä ilman ainuttakaan lakisääteistä taukoa vuorokaudessa, mutta noiden kahden välisten touhujen seuraaminen tekee hommasta kaiken unenpuutteen, uhmaraivareiden vastaanottamisen, kotiverkkareiden ja kahvinkaipuun arvoista. Isoveli pitää siskostaan huolta niin liikuttavasti, että siinä tunteessa on jotain niin isoa, ettei se meinaa edes mahtua minuun. Joskus hän varmistaa, ettei siskon kädet ole kylmät jos tämä makoilee lattialla ja aamuisin hän heti huomaa, jos siskon silmissä on unihiekkaa. Juuri aloittamamme sormiruokailu ajoittain myös huolestuttaa isoveljeä, ettei siskolle mene liian isoa palaa suuhun. Vaikka herään toisinaan yöllä murehtimaan osaanko varmasti olla tarpeeksi heille molemmille ja että katsoikohan isoveli liikaa piirettyjä, niin aamulla peittokasan alta kuuluva kikakika krekokreko kertoo, että ihan hyvin me tämä handlataan. Vaikka välillä joudutaankin turvautumaan niihin piirettyihin ja vaikka täällä välillä vähän sotkuista onkin. 

Toisiksi hauskinta taas on meidän koira, joka ilman pienintäkään itsesuojeluvaistoa menee leikkimaton viereen köllöttelemään ja oikein ojentaa partansa ”silitettäväksi”. Sekös vasta laittaa naurattamaan. Petellä meni pitkään siinä, että hän noteerasi tytön olemassaolon ja otti tämän osaksi laumaansa, mutta nykyään hän vahtii vauvan päiväunia (ja hermostuu, jos en heti ensimmäisestä inahduksesta säntää vaunujen tai sängyn luo) ja osoittaa ihan käsittämättömiä zen-hermoja pienten tarrautumiskäsien suhteen. 

Ja jos sanotaan että hymy tarttuu, niin arvatkaas miten on röhönaurun laita