Kipupisteitä

Lentoaskeleita

Kerroin tänään poikani opettajalle, että palaamme kolmen kuukauden kuluttua Suomeen. Olen lykännyt jostain syystä juuri opettajalle kertomista ja välttelen koko aiheesta puhumista. Meistä tulee paluumuuttajia, tulemme keskelle joulukuun valoja ja mustia katuja. Kynttelikköjä ikkunoissa, joulutorttuja, Atlanttin takaa saapuvat muuttolaatikot. En tiedä yhtään miltä se tuntuu. Juuri nyt haikealta, mutta sitten kun ajattelen tuttuja koiran askeleita, meidän keittiötä ja kaikkia rakkaita ihmisiä Suomessa, ajatus tuntuukin ihan hyvältä.

Tammikuussa väijyvä uusi arki jännittää ihan hirveästi. Ilmoittaudun läsnäolevaksi yliopistoon kevätlukukaudelle, tilaan netistä nilkkurit ja neulemekon odottamaan. Minun tekisi mieli ajatella ajatuksia, joissa korostaisin itseni irralliseksi valmiista muoteista ja paniikissa miettisin, kuinka suurin osa vuosikurssilaisistani valmistuu jo. Niissä ajatuksissa haluaisin pelotella, kuinka olen unohtanut kaiken opiskelemani ja kaikki yliopiston käytännöt ovat muuttuneet poissa ollessani. Että kaikki muut ja mitä jos mitä jos mitä jos. Jos lapset eivät sopeudu uuteen arkeen ja jos keskitalvi tuntuu hukuttavalta ja jos emme osaakaan olla. Mitä jos kompassien neulat jäävät etelään ja tuntuu vieraalta. 

Samaan aikaan olen jo täysin valmis päästämään tästä läpitunkevasta kuumuudesta irti. Odotan jo malttamattomana etelän syksyä. Viileämpää ilmaa, sellaista, jota voi hengittää kiitos. Sellaista, että ulkona voisi tehdä jotain muutakin kuin kävellä autoon tai uimaan. Tahdon kävellä, hitsi miten voinkaan kaivata näin paljon kävelyjä. Tahdon ottaa kahvin mukaan puistoon. Rappukäytävässämme luikertelee käärme ja ensimmäinen ajatukseni on, että tätä ei kyllä tule ikävä. Eikä jättihämähäkkejä. Tai ikkunani alla lemuavaa makeaa marijuanan hajua. Sitten luen tämän ja voisin lähteä vaikka heti kotiin. 

Expateiksi lähteviä pelotellaan aika paljon (ja ihan aiheesta) uuteen kulttuuriin sopeutumisen vaikeudesta, mutta miksi kukaan ei kertonut, kuinka vaikeaa voi myös olla jättää jäähyväiset. Kukaan ei kertonut, että niistä uusista ystävistäkin tulee ihan oikeasti rakkaita. Suunnittelimme ystäväperheen kanssa, että tehdään tästä eteenpäin joka vuosi treffit jonnekin päin maailmaa. Tästä ajatuksesta tulee hyvä olo, vähän helpompi. Ärsyttää vaan jo valmiiksi, kuinka tulenkaan pillittämään kiitospäivänä jos joku menee kysymään minulta, mistä olen kiitollinen. 

Mutta kipukohtia kun painaa, voivat lukot myös avautua. Kuulua naksahdus, jonka seurauksena suustani pääsee lause, että joo vaihdan sen sivuaineeni ja alan tehdä sitä, mitä olen aina halunnut. Jännittää myös hyvällä tavalla ja tiedän, että kyllä me kaikki pärjätään. Miksi ei pärjättäisi. 

 

FACEBOOK / INSTAGRAM /LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Kommentit

Kiti
Täydellinen vaatekaappi

Niin ihana kirjoitus!
"Mutta kipukohtia kun painaa, voivat lukot myös avautua." Tän lauseen painan sydämeeni. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kiitos! <3 

Cara J (Ei varmistettu)

Mä niin samaistun tuohon kävelyyn. Mullakin on tavattoman ilävä ihan tavallista ulkona kävelyä ja myös reippaampia lenkkejä. Toivotan kaikkea hyvää tulevaan, kävele minunkin puolestani.

Elina U.
Lentoaskeleita

Joo olisi niin ihanaa mennä sellainen reippaampi lenkki! Pari sitkeää sissiä tuolla joskus näyttää paahtavan eteenpäin, mutta itse en moiseen pysty. Eikä lapsetkaan. Kiitos kommentistasi ja minä kävelen. <3

J-Hanna (Ei varmistettu)

Tuttuja fiiliksiä. Pyörittelen omassa päässäni jo kuusitoista vuotta kestäneen reissuni päättämistä kunhan nykyiset opinnot päättyvät. Olen Googletellut harrastusmahdollisuuksia Suomessa, etsinyt kuntosaleja, pyöritellyt ajatusta hakea opiskelemaan alaa jota haluan vaikka olenkin jo 'vanha', hekumoinut ajatuksella kunnollisesta ruokakaupasta. Ja silti ajatus myös pelottaa. Such is life. Eivätköhän täälläkin lukot jossain vaiheessa aukea..

Elina U.
Lentoaskeleita

Vau, jo kuusitoista vuotta reissussa! Onnea tulevaan, aukeavia lukkoja ja rohkeutta silloin, kun sitä tarvitset! <3 Toivottavasti opintoasiasi ratkeavat kuten toivot. :)

Carita (Ei varmistettu) http://c-seikkailu.blogspot.fi/

Nuo ristiriitaiset fiilikset tuntuvat kovin tutuilta! Olen vasta muuttanut Tanskaan, johon liittyi yhtälailla surua ja iloa, ja olen varma, että paluumuutossa itketään taas. Kiitos kauniista kirjoituksesta:)

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos sinulle kommentistasi ja unohtumattomia seikkailuja sinne Tanskaan! <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.