Koirien ja parrakkaiden miesten Asheville
Vuorten välissä on pieni kaupunki, jonka kaduilla on kahviloita, kirjakauppoja, pikkuputiikkeja ja ravintoloita. Heti ensimmäiseksi huomaan, että jokaisella vastaantulevalla miehellä on parta, enkä edes liioittele. (Sekä ponnari tai beanie-pipo, housujen lahkeet muutaman kerran kääräistyt ja maiharit. Ei kaikilla, mutta melkein.) Partaisten miesten lisäksi huomaan koirat, sillä en ole koskaan ennen käynyt kaupungissa, jonka kaduilla olisi yhtä paljon koiria. Koirat ovat tervetulleita ravintoloiden ja kahviloiden terasseille ja ne ovat selvästi vähän sama juttu kuin lapset Etelä-Carolinassa: niitä tervehditään, ihastellaan ja heitetään ymmärtäväisiä vitsejä, jos joku niistä intoutuu turhan äänekkääksi. ”Joo näyttää niin tutulta tuo tilanne”. Naiset ovat kuin suoraan yhdeksänkymmentäluvulta, niin vaivattoman ja coolin grungeja, että voisivat olla aikamatkaajia tai berliiniläisiä. He näyttävät kaikki siltä, kuin he kävisivät samalla megalöytöjä tarjoavalla hipsterikirpputorilla, mutta pikkuliikkeiden keskellä nököttävä jättimäinen Urban Outfitters kyllä paljastaa, mistä heidän vaatteensa ovat kotoisin. Ystäväni kanssa tulemme siihen lopputulokseen, että tämän kaupungin asukkaat näyttävät vauvasta vaariin jokainen edinburghlaisilta kirjallisuudenopiskelijoilta.
Saavuimme Suomi-vieraidemme kanssa Pohjois-Carolinan Ashevilleen sunnuntaina kolmannella reissuyrityksellämme Hurrikaani Matthew’n laitettua aika monta kapulaa matkarattaisiin. Kiertelimme päämäärättömästi kaduilla ja kuuntelimme katusoittajia (jotka olivat nekin ihan omaa coolius-luokkaansa Ashevillessa, mitä ihmettä siinä vuoristoilmassa mahtaa olla?!), joimme kahvia posliinikupeista (harvinaista etelässä) ja söimme törkeän hyvää intialaista ruokaa. Hassua muuten kuinka southern gal minusta muka onkaan ehtinyt jo tulla, sillä minusta oli hämmentävää, kuinka vain kaksi tuntia pohjoiseen poisti katukuvasta överikohteliaisuuden ja minua kutsuttiin vain kerran ma’amiksi (sekin vahvalla etelän aksentilla). Olin salaa vähän pöyristynyt tästä ennen kuin totuin uudelleen siihen, ettei jokaista vastaantulijaa tervehditä kohteliaasti. Kahviloiden terasseilla soitettiin jazzia ja bluesia ja me ehdimme juuri kuulla pienessä kirjakaupassa runojaan lausumaan tulleen runoilijan viimeisimmän runon. Eräässä kirjakaupassa tarjoiltiin shampanjaa ja sokkeloisten kirjahyllyjen ja kerrosten välillä oli upottavia plyyssisohvanurkkauksia, joissa oli meneillään kaksi lukupiiriä ohikulkiessamme. Annoimme rahaa katutaiteilijalle, jonka tennispallot lensivät vahingossa autotielle ja tyttäreni päätti haluavansa kävellä rattaiden sijaan. Hassua, kuinka eurooppalainen paikka voikaan löytyä pohjoiscarolinalaisten vuorten keskeltä ja taas löydän itseni hämmästelemästä myös sitä, kuinka ihan jo parin tunnin ajamisella ollaankin jo täysin erilaisissa maisemissa.
Yövyimme vuoristohotellissa, joka osoittautui myös omanlaiseksi seikkailukseen, mutta se onkin toinen tarina, siitä lisää myöhemmin. Aamulla starttasimme autot kohti Chimney Rock Parkia, jonka juurella sijaitsi sympaattinen pieni hippikylä. Lapsetkin jaksoivat tosi hienosti kavuta melko pitkän matkan polkuja ja rappusia Chimney Rockin huipulle, josta avautui ihan pökerryttävän kauniit näkymät vihreille vuorille ja niiden välissä kiemurteleviin pieniin jokiin. Pienin reissaaja alkoi kuitenkin voida pahoin, joten jouduimme jättämään vesiputoukset seuraavaan reissuun ja lähtemään aikaistetulle kotimatkalle pieniä kiemurateitä pitkin.
Tähänkin reissuun mahtui kommelluksia ja ajattelin kirjoittaa vielä myöhemmin tällä viikolla matkakommelluksista, joita tuntuu aina mahtuvan jokaiseen reissuumme. (Kunhan selätetään ensin tämä vatsapöpö, yyh).
Aurinkoista viikkoa ihanat!
Seuraatko jo? Facebook / Instagram
Hei ja lisää etelän reissujuttuja mm: Charleston SC, Myrtle Beach SC, St. Augustine FL, Charlotte NC, Atlanta GA