Kotiutumista
Ensiksi: nyt meillä on netti, nyt meillä on netti! Jee! Tämäkin postaus on roikkunut koneellani odottamassa julkaisua, mutta ilman nettiä blogin kirjoittelu on vähän hankalaa. Nyt luvassa onkin pari jälkijunassa tulevaa postausta.
Onhan tämä tuntunut kieltämättä vähän oudolta, viikata käsimatkatavaroidemme sisältöä suurten lipastojen laatikoihin ja ripustaa muutamat paidat orpoina vaatehuoneiden henkareihin roikkumaan. Voi miten odotankaan vieläkin jossain matkaavaa muuttokuormaamme. Kotiutuminen ei ole tapahtunut mitenkään sormia napsauttamalla ja kotiutumisprosessi on yhä vahvasti kesken. Monissa asioissa kaipaan jo nyt Suomea aivan älyttömästi: ihan jo imurista lähtien, mikä ihmeen aataminaikainen jättiläinen tuo onkaan? Siinä on myös totuttelemista, että en voi vain lähteä tuosta vaan lenkille (onneksi lähellä on mukava pieni ulkoilualue, mutta miten outoa suomalaisesta tuntuukaan, kun joka paikkaan ei ole kävelyteitä) soittaa ystävälle (ai niin aikaero, ai niin mulla ei ole vieläkään paikallista liittymää, koska täkäläiset sim-kortit eivät jostain syystä toimi puhelimessani) ja kauppaankin pitää lähteä koko perheen voimin (vain mieheni on merkattu tämän väliaikaisen ”mopoauton” kuskiksi, joten minä en voi ajaa sillä, ja sitten taas minä haluan olla valitsemassa ruokia kaupasta). Tuntuu myös oudolta, kun koko ajan pitäisi olla varovainen: lukita autonovet parkkipaikalla ja muistaa hälytysjärjestelmät kotiin tullessa. Ei puhettakaan, että täällä lykkäisin lapseni oven eteen ulos nukkumaan itkuhälytin kaverinaan. 😀 Kaikkeen tottuu ja asiat helpottuvat ja selkeytyvät jatkuvasti, mutta ihan tuosta vaan en ole vielä tähän kaikkeen tottunut.
Kotimme alkaa tuntua kotoisammalta, vaikka olohuone vähän kolkko vielä onkin, ja seinällä outo ”rautakoriste” (se saa muuttaa kyllä vaatehuoneeseen). Ikea-reissu teki tehtävänsä, sillä jo muutamilla pienillä jutuilla koti alkoi tuntua enemmän kodilta, kuten nätillä saippuapumpulla, värikkäillä graaffisilla käsipyyhkeillä, koru/meikkirasialla, tutuilla keittiötarvikkeilla jne. Kuten jo edeltävässä postauksessa kirjoitin, oli peittojen puute ja oudot karvaiset polyesterihuovat asia, jonka halusimme korjata välittömästi! Voi miten tutulta tuntuikaan mennä Ikeaan ja ostaa kätevästi kaikki saman katon alta ja syödä lihapullia, hah. Koskaan milloinkaan en ole arvostanut pehmeitä peittoja ja pussilakanoita yhtä paljon, kuin tuolta reissulta palatessamme. Vain kahdenkymmenen minuutin matkan päässä on tosi mukava outlet-kylä, josta saa myös tarpeen vaatiessa kaikkea mahdollista. Ostin lauantaina pari treenipaitaa, jos vaikka reipastuisin vähän liikkumaankin kun kerran taloyhtiössämme on kuntosali. 😉
Lasten vuoksi pidämme itse koko ajan ns. tsemppivaihteen päällä, joka vaikuttaa omaankin mielialaan tsemppaavasti. Pojalla oli ekat pari päivää vähän tylsää, sillä ajelimme vain hoitamassa asioita, jonotimme lääkärissä (pikkusiskolle kehkeytyi lennon aikana kunnon tulehdus molempiin korviin) ja teimme muutenkin tylsiä juttuja. Vieraassa maassa, uudella kielellä. Koska muuttokuorma uupuu vieläkin, ostimme Ikeasta myös muutamia leluja ja poika sai itse valita pussilakanat, pyyhkeet omaan vessaansa ja muuta pientä. Vähän jo ehdin murehtia pojan koti-ikävää, mutta torstaina isin kanssa puistosta palasi innostunut pikkupoika, joka posket punoittaen selitti, että äiti mää sain kaverin ja arvaa mitä mä sanoin sille, sanoin sille let´s go kun me juostiin ja se tajusi mitä mä sanoin! Luulen, että tulen muistamaan tuon hetken tuoman lämpimän kaikki järjestyy tunteen aina. Niin ja tyttäremmehän on ihan jenkki, sillä hän suorastaan paistattelee lapsiystävällisten eteläläisten huomiosta nauttien.
On muuten aika hyvä kokemus, olla ulkomaalainen siis. Vieras, outo kenkienriisuja, jonka kielessä on kummia kirjaimia ja joka ei ole ihan varma miten käyttäytyä kaikissa arkipäivän tilanteissa oikein. Täällä ollaan toki totuttu monenlaisiin kansallisuuksiin (jopa varmaan täällä Rockhillissa), mutta silti esimerkiksi lääkäriajan varaaminen oli todella hankala prosessi. Vaikka meillä onkin vakuutukset, niin ulkomaalaiset vakuutukset olivat monelle klinikalle aivan mahdoton kynnyskysymys. Yhdeltä klinikalta jopa soitettiin hetken päästä ajanvarauksestamme, että sorry but he eivät sittenkään voi ottaa uusia asiakkaita kuin vasta tammikuussa. :D Päädyimme lopulta paikalliselle ensiapuasemalle, mikä yksityisille lääkäriasemille muksujaan roudaamaan tottuneen laittoi kyllä aika nöyräksi. Onneksi mieheni työkaveri löysi nyt jälkikäteen perheklinikan, joka hyväksyy meidät asiakkaikseen. Lapsen sairastuminen on kurjaa missä vaan, varsinkin silloin jos hoidosta joutuu taistelemaan.
Toivottavasti tällä postauksella ei ole ollut liian negatiivinen sävy, sillä kovasti yritin otsikkoon ladata sen, miltä tämä tuntuu: kodin opettelulta, kodin tekemiseltä, prosessin keskellä olemiselta. Luulin hölmönä, että tuskin sentään minä koen kulttuurishokkia, että kun kerran olen avarakatseinen ja plaa plaa plaa. Lauantaina olin niin onnellinen, kun outlet-shoppailureissulla kosmetiikkamyyjällä oli nenäkoru, rockabilly-otsis ja kissarajaukset. Vihdoin jotain särmää, jotain tuttua (okei, vaikka itse en rokkityyliin pukeudukaan, niin silti tuli jotenkin tosi eurooppalainen, tai jopa manselainen olo, hah)! Myyjä jutteli kanssani todella pitkään ja lähdin liikkeestä suu hymyssä, puolet Suomen hintoja edullisempaa Mac-kosmetiikkaa pussissa kantaen. Tajusin, että nyt minä olen niitä, joille kaupan kassan kanssa jutteleminen voi olla ainoa kodin ulkopuolinen sosiaalinen kontakti, ja että miten kaukana olenkaan ystävistäni. Toivottavasti tutustuisimme pian uusiin ihmisiin, eipä tässä tosin auta kotona istuskella ja odottaa, että joku tulisi tutustumaan meihin tänne. Tänään rohkaistuin leikkipuistossa kyselemään yhdeltä toiselta äidiltä lähistön puistotarjontaa, ja hän osoittautui uudeksi naapuriksemme. Edistysaskel.
On täällä paljon kivaakin, älkää käsittäkö väärin. Esimerkiksi tuntemattomien tervehtiminen ja iloiset how you doing-huikkaukset saavat minut aina hyvälle mielelle. Eteläläiset ovat myös aivan mielettömän kohteliaita ja ystävällisiä. Charlotte on myös todella hurmaava kaupunki, enkä malta odottaa, että pääsemme tutustumaan siihen enemmän!
Kuvituksena satunnaisia (jättikokoisia, pahoittelen) puhelinräpsyjä kuluneelta viikolta.
Palataan juttuihin! :)