Lämpöö

Aamupäivällä lattialle ilmestyi märkiä jalanjälkiä, kun terassinpesukaksikko kuskasi ämpärillä vettä ulos. Kävin antamassa ohjeita ja sain vastaukseksi vesipyssystä. Tuoksui mäntysuovalta, aurinko paistoi ja puin ekaa kertaa tänä kesänä päälleni mekon. Monta vuotta vanhan pehmeäksi kuluneen raitaisen maksimekon. Vauvankin puin ystävältä saatuun kesäiseen jumpsuittiin (vaikka päälle laitoinkin varuiksi neuletakin, ettei nuhanenä muutu enää nuhaisemmaksi) ja kerroin, että tänään on hänen ensimmäinen oikea kesäpäivä. Talvikesä alkoi vihdoin tuntua menneeltä ja takapihalle kannettiin radio sekä terassikaffet. 

Myöhemmin kuljeskelimme muina sunnuntaikävelijöinä pitkin Tamperetta, leikittiin Pikkukakkosen puistossa ja käytiin serkkupojan synttäreillä. Synttäreillä santsasin jätskiä luvattoman paljon ja poikakin osoitti viekkautta herkkuasioissa (huijaamalla eri henkilöiltä, ettei ole saanut vielä yhtään tikkaria), äitinsä lapsi kun on. Sellainen päivä, johon ei mahtunut yhtään kiukkuhetkeä, aamulla nukuttiin pitkään, radiosta tuli kotimatkalla monta lempibiisiä putkeen ja illallakin vielä olo tuntuu kevyeltä. Joskus ehkä on sellaisia hetkiä jolloin tuntuu, ettei näitä päiviä olekaan olemassa. Mutta sitten tulee tällainen kesäkuun viimeinen sunnuntai ihan muka viattomana ja tavallisena ja onkin ihan paras.