Lempeitä lättyjä, pöhköjä pelkoja

Lentoaskeleita

Tänään meillä oli vohvelisunnuntai. Vohvelisunnuntaillehan ei tarvitsisi olla mitään erityistä syytä, mutta tänään meillä oli, nimittäin oltiin taas koko perhe kasassa. Siinä syytä kerrakseen, sillä poikani yökyläilyreissu vanhemmillani venähti aiottua pidemmäksi isovanhempien kaapatessa pojan eilen Muumimaailmaan. Minä ehdin jo haljeta ikävästä. Yhdessäolon kunniaksi kuunneltiin PMMP:n Puuhevonen-albumia (joka on muuten sellainen lastenlevy, jota aikuinenkin jaksaa kuunnella) ja laitettiin pöytään vohveleita, vadelmahilloa ja tietysti kermavaahtoa.

Siellä se pieni nyt nukkuu ja sen hiukset tuoksuvat vanilijasokerilta iltakylvystä huolimatta. <3 Aina jos teen keittiössä jotain, joka vaatii jauhojen ym. kuiva-aineiden sekoittamista, työntyy viereeni päättäväisesti tuoli jolle kiipeää pieni apulainen. Olen alkanut jopa leipomaan hieman useammin ihan sen vuoksi, että se on pojasta niin hauskaa.

Ikävä ehti kyllä olla jo sellaista laatua, että nyt taitaa kyllä mennä pitkä aika ennen kuin poika pääsee seuraavaksi yökyläilemään. 

Tänään sattui jotain, josta halusin tulla teille kirjoittamaan. En tiedä olenko aiemmin maininnut blogissani aivan älyttömästä araknofobiastani ja siitä, kuinka yritän nykyään kärsivällisesti työstää sitä. Olen pelännyt hämähäkkejä aina. Joskus ehkä kymmenen vanhana olin teipannut vanhempieni kauppareissun aikana vierashuoneemme ovet maalarinteipillä kiinni nähtyäni huoneessa hämähäkin. Olen viettänyt monta unetonta yötä nähtyäni huoneessa aiemmin inhottavan vierailijan. Trooppisissa maissa joutuu matkaseurani tarkistamaan hotellihuoneet ja vessat ennen kuin astun niihin. Kun näen hämähäkin, reaktioni on aivan järjetön. Huudan, pakenen tai jopa itken. Kyllähän minä tiedän, ettei Suomessa asustelevat hämähäkit ole vaarallisia, mutta pelkoni ei perustukaan millekään järjellä selitettävälle. Reaktioni hävettävät minua, mutta en vain voi niille mitään.

Paitsi että nykyään olen alkanut voida niille jotain. Olen opetellut ulkona sietämään hämähäkkejä, ja sellaisen nähdessäni saatan mennä jopa katsomaan sitä lähempää ihan itseäni testatakseni. Olenkin päässyt tämän avulla aivan uuteen pisteeseen, jossa ulkona en tunne enää melkein mitään hämähäkin nähdessäni. Ajattelen vain, että se on siinä ja minä tässä, ja niin meillä on molemmilla oikeus olla. Ajattelumaailmani ei vain millään veny vielä sisätiloihin asti. Sisällä tunnen olevani suljetussa tilassa hämähäkin kanssa, ja että se voi piileksiä ja tehdä pesiään minne vain. Minun onkin ollut pakko valmistaa itseäni tilanteeseen, jossa kohtaan hämähäkin meillä kotona poikani kanssa.

Tänään se sitten tapahtui. Pojan kylpyhetkenä ammeen vieressä kipitteli muutaman sentin kokoinen hämähäkki. Tunsin henkeni salpautuvan, mutta sain kerättyä itseni niin, että kutsuin mieheni rauhallisella äänellä paikalle. En halua näyttää paniikkia lapsen edessä (tai aivan kaikkein viimeiseksi haluaisin siirtää oman pelkoni lapseeni), mutta tuo tunne voi ottaa hyvin helposti vallan. Nyt poika ei tainnut edes tajuta tilannetta, kun mies vain vei vähin äänin hämähäkin ulos ja minä pidätin hengitystäni. Todella iso voitonaskel minulle. En olisi ikinä uskonut, mutta haluni pitää malttini poikani edessä otti vallan pelostani.

Nyt kaipaisin todella kipeästi muiden kokemuksia fobian selättämisestä. Tai ihan vain vertaistukea älyttömistä peloista. Ja miten te olette onnistuneet käsittelemään pelkojanne lapsen edessä?

Ps. Kälyni ja anoppini kertoivat äskettäin, kuinka olin aivan viimeisilläni raskaana istuskellut sohvalla, jonka yläpuolella oli kävellyt hämähäkki, siis aivan minun pääni vieressä. Molemmat olivat purreet kieltänsä ja pelänneet minun huomaavan hämähäkin, sillä synnytykseni olisi luultavasti käynnistynyt välittömästi tuon hämähäkin nähtyäni! :D

Kommentit

Ella F.
Siperian Ella

Voi miten urheaa! Mä en edelleenkään oikein fiksusti osaa suhtautua ilmahyökkäyksiin (ampiaiset jne), mutta yritän kyllä. Nuo lentävät riivalit nimittäin haistavat pelon ja käyvät kahta kaameampiin hyökkäyksiin, jos alkaa kirkua ja huitoa. Mutta kyllä sille aika vaikeaa on mitään voida, mä yritän vaan jotenkin fiksusti sitten itse siirtyä, jos vaikka ollaan puistossa tms. että se on mahdollista. 

Ja vohveleita, nam! Mun oman vohvelirautani on vaan valitettavan väsynyt ja hidas yksilö, taidan tarvita uuden. Menee muuten ikä ja terveys yhden taikinan kanssa. 

Ella F.
Siperian Ella

Hihhih, tylleröinen pyörähti tässä äsken ja totesi tuosta sun kuvasta "ihana pintetta Auloolan luusu" :)  

Meillä makaa keittiön patterin takana edelleen yhden pörriäisen maalliset jäännökset, kun en uskalla sitä rapisevaa tomumajaakaan sieltä korjata, vaikka urheasti taistelin ja voitin, kun tuossa pari viikkoa sitten otimme yhteen. En saanut imuria taipumaan sellaiseen asentoon,  että sen olisin saanut pois, joten siellä se nyt edelleen lepää :/

Elina U.
Lentoaskeleita

Voihan ampiaiset! Liityn kyllä niin myös tähän teidän molempien ampparikammoon. Minähän en pysty edes sanomalehtien kanssa nappaamaan niitä, vaan julmasti imuroin ne. Tiedän, että on ihan hirveää moinen, mutta kun en vain pysty. Meilläkin poitsu innostui ensimmäistä kertaa ampiaisen nähdessään, hihkaisi vain "äiti katso, tosi iso kärpänen tulee!" ja minä naama valkoisena tempaisin imurin kaapista ja yritin selittää, että näihin ei saa ikinä mennä koskemaan.

Mutta miten saada opetettua sellainen normaali ampiaisten välttely ilman, että tartuttaa omaa hysteriaansa lapseen? Tosi tosi vaikeaa.

Sillypäänts

Pelkäsin itsekin aiemmin aivan kamalasti hämähäkkejä. Kaikkein painajaismaisin paikka oli kesämökin huussi jossa oli seittivirityksiä vähän joka nurkassa. Hrr. Pari vuotta sitten opin, että hämähäkithän syövät muita inhottavia ötököitä. Sen jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut sietää niitä, kun ajattelen niitä pikkuapulaisina, jotka tuohoavat muut pörrääjät. Olen päässyt jopa siihen pisteeseen, että annan ystävälismielisen lukin asustella vessassamme ja pelaan "find waldoa" kun käväisen kylppärissä.

Mutta edelleen suurin syy siihen, ettemme lomaile trooppisissa maissa, on ne isot hämikset. Australia (joka on muuten maailman isoimpien hämähäkkien koti) ei tule ikinä lukemaan lentolipuissamme.

Elina U.
Lentoaskeleita

Vau! Tuo on jo melkoista mind controlia, että pystyt asioimaan vessassa, jossa tiedät hämähäkin asustavan. Tuollaiset kesämökkien huussit ovat minulle aina painajaismaisia, siellä pitää vaan toistella mantramaisesti mielessään "älä kasele ympärillesi liian tarkasti, älä katsele ympärillesi liian tarkasti". 

Sama homma mulla tuon matkustamisen kanssa, ja se on niin sääli! Thaimaa oli jo ihan koettelemus sen jälkeen kun googlailin asioita ennen reissua ja eksyin parille keskustelufoorumille lukemaan muiden "kokemuksia". Harmittaa, kun tälläinen asia hallitsee mieltä niin voimakkaasti. Saisin aivan varmasti paniikkikohtauksen, jos näkisin livenä sellaisen kookkaan Suomessakin asustavan varastohämähäkin.

Elina U.
Lentoaskeleita

Äläkä muuten vain googlaa tuota varastohämähäkkiä.

Sillypäänts

Pakkohan se oligooglata! :D hyi että!

Noita oli meillä muuten töissä muutamia kappaleita, taisivat kotiutua sinne viinilaatikoissa. Niitä vastaan sitten imurin voimalla hyökättiin kun kukaan ei uskaltanut käsin nitistää. Silloin tällöin kyllä vähän hirvitti availla australiasta tulleita Penfoldseja ja Wyndham estateja 0.0

Elina U.
Lentoaskeleita

Ajattelinkin heti tuon kirjoitettuani, että yhtä hyvin olisin voinut laittaa, että GOOGLAA HETI, ainakin minulla on sellainen reaktio tuollaisiin "ei kannata googlata"-kehotuksiin. :D

Ja hyyyi, olisi kyllä tosiaan hirvittänyt availla sellaisia laatikoita! 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mullakin on araknofobia, jonka uskon kyllä kovasti pahentuneen (tai jopa alkaneen) sen vuoksi, että oma äitini pelkäsi hämähäkkejä, eikä osannut ajatella, että se pelko voisi tarttua. Olen itsekin miettinyt, miten pystyisin kohtaamaan hämähäkkejä oman lapseni läsnäollessa, etten vain tartuttaisi tätä järjetöntä pelkoa. Me asutaan onneksi sen verran ylhäällä, että täällä meidän asunnossa ei ole vielä kertaakaan ollut hämähäkkiä, mutta edellisessä kämpässä niitä kyllä oli ja hyi että, miten mä pelkäsin ja inhosin niitä. 

Mun ensireaktio hämähäkin näkemiseen ei onneksi ole hysteerinen kiljunta, joka voisi pelästyttää lapsen vaan mä ennemminkin lamaannun hetkeksi kauhusta/inhosta ja rupean sitten nopeasti miettimään toimintasuunnitelmaa. En uskalla tappaa hämähäkkiä lähietäisyydeltä, joten edellisessä kämpässä hämähäkin nähdessäni (ja jos mies ei ollut kotona), hain aina äkkiä jonkun superpaksun kirjan ja heitin sen sitten hämähäkin päälle. (Auts.) 

Juhannuksena joudun todennäköisesti kohtaamaan näitä pahimpia vihollisiani ja olenkin etukäteen yrittänyt tsempata itseäni reagoimaan niihin siten, ettei kukaan lapsista säikähdä. 

Uskon kyllä, että tästä hämähäkkikammosta pystyisi jotenkin opettelemaan eroon (vähän siihen tyyliin miten sä olet onnistunut ulkosalla siedättymään). Jos mulla nimittäin olisi aivan parantumaton araknofobia, en tuskin olisi pystynyt kesätöissä Italiassa majoittumaan moneksi viikoksi huoneeseen, jossa asusteli mun lisäkseni aika monta hämähäkkiä.

Elina U.
Lentoaskeleita

No mutta hei tuohan kertoo jo paljon: jos olet pystynyt tsemppaamaan itsesi italialaisten hämähäkkien  kanssa samaan huoneeseen, niin aivan varmana pystyt tsemppaamaan pelkoasi pienemmäksi! Todella  hyvä suoritus. Tärkeitä huomioita tuosta pelon siirtämisestä, tuo on juuri se mitä itsekin pelkään tekeväni. Ehkä tilanteiden etukäteen suunnittelu auttaa, ainakin näin yritän ajatella. Kaikkein painajaismaisin tilanne olisi, että poikani paidassa tms. olisi iso hämähäkki. En tiedä miten siinä pystyisin pitämään malttini, että saisin hämähäkin nopeasti/"siististi" pois ilman järkytysreaktiota. Siihen kun keksisi vielä mielikuvaharjoitteet etukäteen... :o

Kommentoi