Loppukesän mekossa
Radiossa sanottiin, että enää ei ole kesä, mutta ei vielä syksykään. Olemme välitilassa ja siellä on yhä kuumaa, mutta ei samalla tavalla kesä kuitenkaan. Juuri siltä minustakin tuntuu.
Tilasin jo kuukausi sitten Asokselta tuon ruosteenpunaisen mekon ja myöhemmin minua oikeastaan kadutti, etten palauttanut sitä. Se tuntui heinä/elokuun vaihteeseen oudon tunkkaiselta ja ribneulos minulle liian ysäriltä. Tänään pakkasimme piknik-viltin, pari hiekkaämpäriä sekä eväitä ja minulle oli heti selvää, että halusin pukeutua hutiostokseeni. Osittain siksi, että olen vannonut, etten tee enää hutiostoksia ja aion keksiä käyttöä kaikille vaatteilleni, mutta lopulta osin siksi, että tänään tuo mekko tuntuikin juuri oikealta. Se on juuri sopiva tähän hämmentävään helteiseen loppukesään. Sen värissä ja mallissa on jo jotain syksyä, mutta tavallaan se menisi kesämekostakin. Jopa ribneulos näytti silmääni hauskalta vaihtelulta (vaikka huh miten armoton se onkaan). Päivän jälkeen ihan harmitti, että mekko pitää pestä, enkä voi laittaa sitä huomennaki
Järven rannalle oli kerääntynyt väkeä. Paviljongeissa juhlittiin kaksia synttäreitä ja kaunis päivä houkutteli järvelle melojia ja vesiskoottereita. Tyttäreni vähät välitti siitä, ettei hänellä ollut uimapukua ja kun hän oli kerran pyllähtänyt veteen, en enää viitsinyt kieltää häntä kastelemasta vaatteitaan. Rannallehan sitä oltiin tultu ja miksi muuten kuskaisimme aina sitä varavaatekasaa mukanamme. Poikani rakensi hiekkalinnan ja keräsi simpukoita. Toimme päivän päätteeksi kotiin pari kiloa hiekkaa vaatteissamme ja ihollamme, mekossani oli aurinkorasvaa ja helmaan oli pyyhitty pienet kasvot eväiden syömisen päätteeksi.
Melkein aina minä jotain tulevaa kohti haikailen, mutta juuri nyt en minnekään. Nyt on hyvä.