Mieli keväässä
Rauhassaottamismääräyksen vuoksi en ole tänä vuonna tainnut lainkaan koluta alennusmyyntejä, muutamaa tarkkaan kohdistettua pikareissua lukuunottamatta. Pari viikkoa sitten jumituin kuitenkin Zalandon alesivuille (lähettivät vielä perään sähköpostia: ”Hurraa, kohta on syntymäpäiväsi!”, tietävät näköjään mistä naruista vetää, mokomakin markkinointimiehistö). Huomasin mielen eksyvän jo kevääseen, sillä tässä vaiheessa ei kannata enää hankkia odotusvaatteita, vaan ainakin yritän pärjätä nykyisellä vaatekaapillani nämä pari kuukautta. Tarjolla olisi ollut vaikka kuinka ihania perusjuttuja: laadukkaita neuleita pyöreällä kaula-aukolla puoleen hintaan, juuri sellaisia simppeleitä college-paitoja, joita minäkin kaipaisin, mekkoja ja takkeja. Kuitenkin pidin silmäni visusti vain imetyskelpoisissa vaatteissa, sillä en halua olla toistamiseen tilanteessa, jossa huomaan, ettei kaapistani löydy yhtään helposti imetykseen taipuvaa vaatetta. Varsinkaan sellaisia, joissa kehtaisi lähteä kodin seinien ulkopuolelle.
Niinpä shoppasin ihan muutaman vaatteen, jotka eivät kyllä näytä muhkean vyötäröni ja ulkona puhaltavan räntäpyryn keskellä kovin ajankohtaisilta. Mutta tiedättekö mitä? Nämä vaatteet ovat tässä talven pisimmältä tuntuvien kuukausien keskellä minulle nyt juuri niitä, jotka muistuttavat siitä päivästä, kun saa tuntea ekaa kertaa kuivan asfaltin tennareiden alla. Että tuolla jossain jään ja lumikerrosten takana on taas sellainen hetki, kun aurinko paistaa niin kirkkaasti, että saa kaivaa aurinkolasit nenälle ja aurinkoisissa kohdissa tuntuu jo lämpimämmältä.
Ehkä tuo hame ja paitis näyttäisivät kivalta vaikkapa ristiäisissä? Kietaisumalliset yläosat ovat tosi käteviä imettäessä, eikä kesämekoistani oikein yksikään täytä tätä kriteeriä, siksi tilasin tuon Kiomin mekon. Noshin kietaisumekon sain lahjaksi äidiltäni. Vielä muutamat ”kotivaatteet”, niin eiköhän tässä alkuun päästä.
Mieleni on ilmeisesti vähän päässyt muutenkin hattaroitumaan, sillä kaikista väreistä juuri hento roosa houkutti silmääni oikein erityisesti. Ostin myös kotiin valkoisten tulppaanien sijaan vaaleanpunaisia ja eilen käänsin monta pussukkaa ympäri löytääkseni ”sen yhden ihanan vaaleanpunaisen kynsilakan”. Saa nähdä, tuleeko tämä hattarafiilis ylettymään hyvin valkea/harmaa/beessipainotteiseen vauvanvaatevalikoimaan. 😉
Vaikka mieleni jo kovasti kurkottelee kohti kevättä, niin vaalin nyt mielelläni vielä tätä odotusaikaa ja eloa pallovatsan kanssa. Ihan vain siksi, että tiedän vielä joskus ikävöiväni noita vatsassa myllertäviä kantapäitä ja jopa tätä pallovatsaa. Siitäkin huolimatta, että puhisen eteisessä kenkiä laittaessani, liikkumismahdollisuuteni ovat melko rajoittuneet, enkä löydä öisin millään hyvää nukkumisasentoa. On tämä aika kuitenkin harvinaislaatuista, mahdankohan kokea tätä enää koskaan.
Tiedän myös etukäteen, että keväällä tunnen olevani yht äkkiä vähän hukassa itseni kanssa, kun kroppa ei tunnu omalta, vaatteet eivät istu ja olo on väkisinkin osittain epävarma muuttuneessa vartalossa. Kun kukaan ei enää ihastele suloisen pyöreää vatsaa, vaan se pehmeä alue tekee mieli piilottaa kaikkien katseilta löysien vaatteiden alle. Jos nyt tällä kertaa ainakin olisin siinä suhteessa vähän viisaampi, että ainakin katsoisin jo etukäteen sellaisia vaatteita valmiiksi, joita on mukava käyttää raskauden jälkeen. Vaikka pieniä juttujahan nämä kuitenkin ovat, voi kun nyt vaan kaikki menisi hyvin.