Muovikippohuumaa
Olen ilmeisesti päättänyt keski-ikäistyä näin kahdentenakymmenentenä kolmantena ikävuotenani. Syynä tähän ovat muovikipot. Täten tunnustan julkisesti (hieman häpeillen) olleeni eilen elämäni kolmansilla Tupperware-kutsuilla.
Vaikka olenkin jo kolmilla kutsuilla käynyt kuuntelemassa luentoa näiden supermuovikulhojen ominaisuuksista, minun täytyy myöntää että minulla on Tupper-etiketti livahtanut hiukan ohi. Eli kuinka käyttäytyä, miten suhtautua, missä kohtaa ihailla ääneen astioita.
Suurinpana ongelmanani on pokerinaama (tässäkin asiassa). Nimittäin minua meinaa ihan hirveästi alkaa naurattaa erityisominaisuuksilla varustettua teesihtiä eteenpäin ojentaessani. En oikein ikinä tiedä kuinka kauan ja miten esineitä kuuluu pyöritellä. Katson mallia muista, ja kääntelen sihtiä huolella, sitten seuraavaksi hypistelen kulhoa tai esimerkiksi omenankodanpoistajaa. Minusta tuntuu, että kaikki muut osaavat tämän jutun jotenkin luotevasti, tai sitten vaan bluffaavat taitavasti.
Toinen minusta vähän hassu juttu on viittaaminen. Kuinka siinä kaikki Tupperin juustokupua käyttävät vieraat kiltisti viittaamme (minä en kylläkään saanut nostaa kättäni Ultra pro -ihmeuunivuuan kohdalla) kuin koulussa, vaikka istumme kaverin olohuoneessa.
Sen olen ainakin oppinut, että Tupper-etikettiin kuuluu vakava ja ihaileva suhtautuminen muoviastioihin ja keraamisiin (?) patoihin. Vau, kylläpä ne mahtuukin pinottuna pieneen tilaan, no ei kyllä vie isoa koloa hyllystä, ai ne saa taitettuakin!
Monet kaupan alan ammattilaiset voisivat ottaa mallia Tupperware-esittelijöistä, heistä jos jostain löytyy uskoa ja intoa myymäänsä tuotetta kohtaan! Olen lähtenyt kutsuilta tilauslomakkeessani esimerkiksi silikonisen muffinssivuuan ja vihannesraastimen tiedot, ja maksanut niistä monta kymppiä vakaasti uskoen, että nyt minäkin alan leipomaan muffinsseja ja laittamaan raastamista vaativia vihannesruokia. Tupper-esittelijä sai minut todella vakuuttumaan tästä. Tällä kertaa poistuin kutsuilta kaksikymppiä köyhempänä ja kohta yhtä erikoisnokkamukia rikkaampana, mutta tämä oli suunniteltu juttu.
Hassuista piirteistään huolimatta kutsut ovat kätevä syy kerätä yhteen ystäviä kahvin, teen ja herkkujen äärelle. Kaltaiseni himokahvittelija harvoin kieltäytyy edellämainitusta. Enkä missään nimessä kiellä astioiden näppäryyttä, kaikki meidän talouden Tupperit ovat oikeasti hyvin käteviä (jos vain niille tulee siis käyttöä). Minulle ei myöskään ole tullut kutsuilla koskaan mitään tilaamispakko-fiilistä, sillä ystävieni järjestämien kutsujen pääpaino on ollut juurikin tuolla seurustelupuolella.
Jos joku ystävistäni lukee tätä, olen kaupungin kalleimman latten tai viinilasillisen velkaa siinä vaiheessa jos minä emännänlahjoista huumaantuneena alan lähetellä kutsupyyntöjä minun Tupperkutsuilleni.