Nukkumatti, missä oot?

Lentoaskeleita

Nyt täällä kuuluu vain kahvinkeittimen porinaa, koira raaputtaa petinsä pehmusteita mukavaan asetelmaan ja poju nukkuu poski suloisesti lytyssä tyynyä vasten. Mutta voi pojat, sanonpa vaan, että eipä taaskaan tultu tähän hetkeen ihan helposti.

Poika on perinyt minun nukkumislahjani, eli hänkään ei ole koskaan ollut erityisen hyvä nukkuja. Minulle ei onneksi ollut pikkuvauva-ajan yöheräilyt ja unenpuute niin suuri shokki kuin joillekin hyväunisille ihmisille saattaisi olla, sillä olen kärsinyt koko ikäni ainakin jonkin sortin univaikeuksista. Mutta vieläkään, melkein kahden vuoden iässä ei nukkuminen ole meidän tuvassamme mitenkään ongelmatonta.

Ensinnäkään, en olisi ikimaailmassa uskonut ennen pojan syntymää, että meillä ryhdyttäisiin nukkumaan koko porukka samassa sängyssä. Mutta niin vain kävi vähän vahingossa, ja se tuntui luontevalta. Silloin tällöin olemme ottaneet asiaksemme totuttaa poikaa omaan sänkyyn, mutta juuri kun kaikki on alkanut sujua, onkin tullut jokin flunssa, jonka aikana me kaikki nukutaan paremmin yhdessä pötkössä.

Reilu kuukausi sitten poika vei tuttinsa oraville metsään, ja siitä se sitten alkoi. Pojalla on meneillään aikamoinen uhmaikä, ja siihen kun yhdistää nyt tämän tutittomuuden, niin yhtälönä tulee tuntikausien nukkumaanmenokatastrofi. En ymmärrä, että mitä me teemme väärin. Iltarutiinit ovat joka päivä samat: syömme kaikki yhdessä iltapalaa, mennään iltapesulle, lueskellaan iltasatuja poika kainalossa, sammutetaan valot, sanotaan hyvää yötä ja että nyt mennään nukkumaan. Mieheni kanssa poika nukahtaa ihan vain niin, että mies makaa hiljaa esittäen nukkuvaa. Poika saattaa itkeskellä jonkin aikaa minun perääni (jokin äiti-kiintymysvaihe meneillään selvästi, sillä muuten kelpaamme pojalle ihan tasapuolisesti ja olemme aina nukuttaneet pojan vuoroilloin), mutta nukahtaa melko nopeasti kuitenkin.

Kun on minun nukutusiltani, alkaa tapahtua. Valojen sammuttua poika makaa hetken hiljaa paikoillaan, minkä jälkeen alkaa hihitys ja hullunkuriset unilaulut. Seuraavaksi on akrobatiaesitysten vuoro, kun poika kieppuu melkein kuperkeikkoja, kiipeää pystyyn hyppimään (välillä minun päälleni) tai jopa karkaa sängystä nauraen. Nyt minun ei auta enää muu, kuin pitää poikaa hellästi aloillaan ettei hän riehuisi itseään ylikierroksille. Tästä seuraa aina huuto, mikä tuntuu minusta ihan hirveältä, mutta ei tässä enää ole muitakaan vaihtoehtoja. Siinä sitten silittelen ja rauhoittelen poikaa, ja lopulta hän rauhoittuu, mutta ei selvästikään silti saa unta. Välillä on iltoja, kun nukutan poikaa yli tunnin, eikä kaksi tuntiakaan mikään harvinaisuus ole.

Olen yrittänyt etsiä tähän syitä päivistämme. Pojalla ei ole kovin pitkiä hoitopäiviä, me ulkoilemme, leikimme tai ihan vain oleskelemme paljon koko perhe yhdessä, enkä näkisi mitenkään syynä olevan mitään "otan nyt sen huomion, jota en saa päivällä"-juttuakaan. Meillä sujuu uhmatilanteetkin päivällä ihan hyvin, ja jaksamme suhtautua niihin miehen kanssa huumorilla, mutta iltaisin minulla on kyllä vitsit vähissä.

Meillä on tänään vapaapäivä, ja äsken taas vietimme melkoisen päikkärishown.  Tiedän, että nyt taitaisi olla aika siirtää poika pysyvästi omaan sänkyyn ja katkaista tämä iltakierre, mutta miten. Ei olla valmiita mihinkään huudatusvaihtoehtoihin, mutta eipä tämä oikein näinkään voi jatkua. 

Onko kellään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Miten olette ratkaisseet nukkumisongelmat?

Kommentit

Amal
Kuplassa

Niin sen kun tietäis. Teksti kun oli aivan kuin omasta päästäni. Tutista luopumisen jälkeen nukahtaminen meni kovan alun jälkeen ok, mutta varsinkin viimeiset viikot on nukahtaminen ollut ihan hirveää härdelliä. Riehutaan, laulellaan, nukutaan, ei nukuta, itketään nauretaan... meillä tyttö on aina nukkunut omassa sängyssä joten se ei ole mikään ongelma, joku muu tässä nyt mättää. Ollaan yritetty just leikkiä nukkuvaa vieressä mutta useimmiten uni tulee vasta usean taistelun, pinnan palamisen ja uupumisen myötä. Minä kun en ole se maailman seesteisin ihminen :) Olen tässä itsekin miettinyt että mikä avuksi. Auttaisikohan muutaman viikon unikoulu Supernannyn ohjeilla? Tai sitten ei auta mikään ja se tarvii vaan hyväksyä. Tämä on joku ohimenevä supervireä jakso, jolloin nassikassa nyt vaan tapahtuu niin paljon kaikkea että rauhoittuminen on mahdotonta.

Harmi sinällään kun tämä aiheuttaa sen kierteen että illalla ei nukuta, aamulla pitäisi kuitenkin herätä inhimilliseen aikaan, sitten päiväunet venyy ja illalla ei kappas, kappas taas uni tule.

Sympatiaa sinne :)

Elina U.
Lentoaskeleita

En tosiaan tiedä mikä auttaisi, mutta tämä sympatia ja se, että tiedän ettei olla ainoita samassa tilanteessa, auttoi kovastikin! Ehkä tämä on sitten jokin vaihe, joka seuraa tutista luopumisesta? Tai ehkä jokin unikoulukokeilu olisi paikallaan (mistä vain energiat siihen?).

Tsemppiä ja sympatiaa sinne myös, kerrohan heti jos keksitte toimivan ratkaisun! :)

annakarin
Anna Karin

Toivotaan, että nukkumatti on mennyt sellaiseen kotiin, jossa sitä kipeästi tarvitaan. :-) Optimistisesti ajattelen, että ehkä kyseessä on taas vain vaihe ja se menee ihan kohta ohi.. Tsemppiä, tsemppiä!

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan! Sain viikonloppuna vähän breikkiä näistä nukutushomista, ja eilen se tunnin nukuttamisen jälkeen kuulunut "tinttantanttantallallei, mölkö piiliin" ei tuonut ihan niin epätoivoista oloa! :D

Ella F.
Siperian Ella

Meillä on ihan sama meno! Tosin nyt on uhmatahtoiässä pieni suvanto, kaikesta ei hikeennytä aivan alta sekunnissa, mutta muuten. Loilotus voi kestää tunnin verran, pieniä performansseja tulee aina kun luulee, että nyt se nukahti ja yleensäkin nukkumaanmeno on kaiken kauhun alku ja juuri. Ihan tällä viikolla on tullut radikaali muutos, mutta muuten, eipä siinä muuta kuin odotella, että VAIHE menee ohi :D

Jos nukkumaanmeno onkin helponnut viime aikoina, niin yöheräily on sen sijaan tullut takaisin. Tosin nyt jännästi niin, että tylleröinen todella tarkistaa, että me molemmat ollaan paikalla, ja jatkaa sitten uniaan. Mutta mä itse herään kyllä siihen tarkisteluun. 

Enkä muuten itsekään olisi uskonut silloin kun yöimetystä lopettelin, että ikinä palattais samaan sänkyyn, mutta nyt menee pinnis myyntiin ja tylleröinen jää meidän väliin, kunnes isompi asunto löytyy.

Elina U.
Lentoaskeleita

On tämä kyllä yhtä vaihetta koko lapsen kanssa elo! :D Mutta tietkö mulle tuli niin helpottunut olo, kun kuulin näitä muiden samanlaisia tarinoita. Ajattelin jo, että nyt me ollaan tehty jotain ihan pieleen nukkumaanmenotilanteissa (tai ylensäkin vanhemmuudessa), mutta se, että on muita samassa paatissa tuo kyllä kummasti lohtua. Toivottavasti teillä tämä helpon nukahtamisen vaihe olisi nyt sellainen pysyvämpi olotila!

kotiäiti (Ei varmistettu)

Meilläkin 2v pojalla oli aiemmin nukutustaistelut hyvin kuvaamasi kaltaisia ja edelleen ajoittain nukahtaminen erityisesti päiväunille kestää. Hieman ennen joulua päätimme mieheni kanssa, ettei ole mitään järkeä nukuttaa poikaa 1-1,5h joka ilta, joten aloitimme unikoulun. Päiväkodissa poika kuitenkin osaa nukahtaa ihan itsekseen 5-10minuutissa, joten miksi ei kotona? Luin Meidän perhe-lehdestä vastaavasta nukahtamisongelmasta kärsivästä perheestä ja siitä, kuinka he olivat unikoulun avulla selvinneet siitä. Niinpä aloitimme saman unikoulun itse. Illalla tehtiin iltapesut ja iltasadut ynnä muut rutiinit normaalisti, mutta niiden jälkeen lapsen annettiin leikkiä kunnes hän oli selvästi väsynyt. Sitten lapsi peiteltiin nukkumaan ja lähdettiin itse huoneesta pois. Lapsi nousi tämän jälkeen useita kertoja (noin tunninkin ajan!) , mutta veimme hänet aina takaisin sänkyyn. Tarkoituksena oli olla mahdollisimman vähäeleinen ja -sanainen kun palautti lapsen sänkyyn. Samoin teimme, jos lapsi nousi sängystä mutta laittoi huoneeseen valot tai alkoi muuten leikkimään. Sängyssä piehtarointiin/laulamiseen/ höpöttelyyn emme reagoineet. Seuraavana iltana sama toistui, mutta lapsi laitettiin nukkumaan 10minuuttia edellisiltaa aiemmin. Ja näin jatkettiin kunnes "toivottu" nukkumaanmenoaika saavutettiin.

Aluksi unikoulusta ei tuntunut olevan mitään hyötyä ja varsinkin päiväunille lapsi nukahti vasta hetkeä ennen kuin olisi jo pitänyt herätä! Mutta vajaan kuukauden jälkeen poika alkoi jäämään rauhallisesti nukkumaan ja nykyisin tulee enää harvoin pois sängystä/huutaa perään/nousee leikkimään. Unikoulu vaati pitkää pinnaa, mutta nyt olemme tyytyväisiä että jaksoimme!

Tsemppiä sinulle, toivottavasti löydätte teidän perheelle sopivan ratkaisun nukahtamisongelmaan!

Ella F.
Siperian Ella

Komppaan tätä ihan täysillä! Etenkin tuo, että niihin esityksiin, jotka alkavat sen jälkeen kun on ollut jo hyvä hiljaisuus, ei tule reagoida millään tavalla. Ainakin meillä tylleröinen on jo tajunnut, että huomiota se on negatiivinenkin huomio.

Ja tuo on myös hyvä tuo nukkumaan kun väsyttää. Me mennään melkein sillä nykyään. Ja kummasti näyttää uni tulevan nyt tuon sekovaiheen jäljiltä viimeistään siinä yhdeksän aikaan.

Minkä itse olen saanut tässä oppia on se, että lapsi vaatii nyt enemmän aikaa kuin koskaan ennen siihen, että tekee asioita itse. Ja jos sitä aikaa vaan on, siis että ei tarvitse napata lasta kainaloon ja karjaista, että ei kun nyt mennään, niin hommat sujuu kuin tanssi. Mutta ainahan, useinkaan sitä aikaa ei vaan ole. Mutta mä kyllä nyt yritän oikein panostaa siihen, että sen jälkeen kun olen vaikka ulos lähdettäessä sanonut, että nyt mennään, odotan sen aikaa että tylleröinen saa orientoiduttua tilanteeseen ja käveltyä ovelle pienine käsilaukkuineen, kuin että ottaisin edes kädestä kiinni ja taluttaisin. 

Elina U.
Lentoaskeleita

Hihi, niin hauska se tarina teidän pienestä lukutoukasta! :D Tosiaan, kunhan olisi omassa sängyssään, mutta kun meillä ukkeli kiipeää alta aikayksikön sieltä sängystä nauraa remuten menemään. :DD Nyt viikonlopun nukutusbreikin jälkeen näihin jaksaa suhtautua taas enemmän huumorilla, mutta kyllä nyt taitaa olla meillä unikoulu edessä.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos aivan todella paljon kommentistasi, luin tätä eilen ääneen miehelleni, ja pohdimme, kuinka voisimme soveltaa tätä meille. Kuulostaa nimittäin tosiaan sellaiselta, että tätä pitäisi meidänkin kokeilla. Tuo kuukauden pinnanpidennys iltaisin kuulostaa kyllä aika hurjalta, mutta se olisi kyllä kaiken arvoista toimiessaan. Juuri nyt sellainen tilanne, jossa poika nukahtaisi helposti itsekseen, kuulostaa aivan utopistiselta, mutta tämä antoi kyllä uskoa siihen, että se ainakin teoriassa ja jo jonkun muun kokemana olisi mahdollista. Joten kiitoksia! :)

Vau mikä vauva!

Mä en tiedä onko tästä mitään apua kun tilanne on aika eri (M eri ikänen ja nukkuu omassa huoneessa pinnasängyssä), mut mainitsen ja kysäsen kuitenkin. Nukahtaako poika tai onko aiemmin nukahtanut yksin? Meillä on ollut ihan kauheita öitä aina sillon kun ollaan jossain muualla kun kotona, ja on nukuttu M:n kanssa samassa huoneessa. Sekä nukahtamisvaiheessa että yöll herätessä tyyppi ei oo mennyt nukkuun millään, kun on nähnyt että vieressä ois seuraa tarjolla. Huutaa, hyppii, kiljuu, kikattaa, itkee ja heiluttaa sänkyä niin kauan että saa vanhemman nouseen (ja koska kyläpaikoissa ei viitti lasta hirveen pitkään keskellä yötä huudattaa, on "annettava periks"), ja vasta pitkällisen taistelun eli just suunnilleen makuulleen pakottamisen jälkeen nukahtaa ehkä uudestaan. Sitten taas jos on yksin, niin saattaa nukkumaan mennessä tai öisin herätessä jutella vähän itekseen tai nousta pari kertaa ylös, mut jatkaa sitten unia.

Tietty sängystä pois pääsevän lapsen kanssa yksin jättäminen voi olla aika hermoja raastavaa, jos se yksinään sit alkaa riehuun ja juoksenteleen huoneesta pois... mut mietin et jos pojalle riittää leikkimisen vastakaiuks ja yllytykseks ihan se, että joku on siinä vieressä, vaikkei mukana touhuiskaan? Varsinkin jos ihan loppujen lopuks kuitenkin saa ees jonkunlaisen katsekontaktin tai reaktion aikaseks.

Mites muuten jos jättää päikkärit jo pois, meneekö sit puolestaan yliväsyneeks? Jonkun lehden ohjeissa oli, että jos jonkunlaisen päiväunen kuitenkin tarvii, niin voi kokeilla ihan 15-30 minuutin pätkääkin, ja kattoo vaikuttaisko se helpompiin iltoihin.

Toivottavasti jonkunlaista helpotusta löytyy kuitenkin :)

Elina U.
Lentoaskeleita

No kun meillä tosiaan on sellainen tilanne, että poika ei ole eläessään nukahtanut yksin. Ei oikeesti ikinä, hän on aina halunnut vierelleen nukuttajan. Tulee ihan hätä, jos ei ole kädestäpitäjää ennen unta. Eikä siinä oikeastaan ennen ongelmaa ole ollutkaan, mutta kun nyt hän tosiaan sitten riekkuu sen nukuttajan kustannuksella ja kokeilee mitä naruja voi vetää ja kuinka pitkään (pitkään.). Ja taatusti tulee juoksemaan pois sieltä huoneesta, mutta luulen että, nyt on aika kasvattaa pinna kilometrin pituiseksi ja aloittaa vaan se unikoulu. Tuota päikkäriasiaakin meidän kyllä pitää pohtia. Kiitos kommentistasi, on niin kivaa saada tälläisiä vertailukohtia ja kuulla toisten kertomuksia/vinkkejä.

jeenni (Ei varmistettu)

Itselläni ei lapsia ole, mutta luin Pamela Druckermanin teoksesta "Kuinka kasvattaa bebe" aiemman kommentoijan kaltaisen unikoulukuvauksen. Siinä tehtiin perusiltatoimet, jonka jälkeen lapselle sanottiin että hän saa leikkiä omassa huoneessaan illalla niin kauan kuin tahtoo, ja mennä sitten nukkumaan kun väsyttää. Isi ja äiti saa siis rauhassa viettää iltaa. Teoksessa kuvailtiin, kuinka lapsi oli innoissaan tästä "jee saan valvoa" jutusta, ja ensin valvoi hieman pidempään. Lapsi kuitenkin tottui pian leikkimään hetken itsekseen ja menemään omatoimisesti sitten nukkumaan. Jos lapsi tulee huoneestaan ulos, hänet palautetaan sinne vähäeleisesti.

En sitten tiedä toimiiko tuo oikeasti ja minkä ikäiseen lapseen on sovellettavissa (en muista minkä ikäinen lapsi oli kirjassa kyseessä), mutta kerroinpahan nyt kuitenkin jos joku sais tästä inspistä :)

Toi kirja on tosi hauska, suosittelen lukemaan! Kirjassa vertaillaan amerikkalaista ja ranskalaista kasvatuskulttuuria amerikkalaisen toimittajan näkökulmasta - amerikkalaista kasvaturkulttuuria kritisoiden.

Silkkitassu

Luin kanssa ja ainakin teoriassa kuulostaa sellaisilta vinkeiltä, jotka sopivat omaan elämään. Saa nähdä toimivatko. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos kommentistasi, minun on niin pitkään pitänyt lukea tuo Bebe! Olen pari kertaa ollut aikeissa lainatakin sen jo, mutta aina joku peijakas on ehtinyt nappaamaan sen ennen minua.  :D Nyt tuli kyllä sellainen olo, että on korkea aika jo hankkia se käsiini. Meidän poika ei tosiaan ole mikään sellainen bebe joka antaisi vanhemmilleen iltaisin rauhallista aikaa. :D Luulen, että meillä tosiaan on aika kokeilla tuollaisia uudenlaisia iltatoimia, vaikka pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä tässä projektissa tullaan kyllä tarvitsemaan. 

Elina U.
Lentoaskeleita

Eikä! Ai sulla olisi ollut se, no harmi tosiaan kun ei tullut puheeksi aikaisemmin, se nimittäin kuulostaa tosi mielenkiintoiselta opukselta. Olen menossa tällä viikolla kirjastoon ja voisin taas kokeilla onneani kirjan suhteen, mutta jos ei onnistu niin lainaisin sen joskus sulta mielelläni. :)

kirsikkainen

Mä en ole ikinä varsinaisesti yrittänyt nukuttaa. Rituaalit on suihku, hiljaisuus tai jotain rauhallista musiikka ja räväkimmät valot pois siinä 19-20 aikaan eli rauhotutaan koko perhe (: Lapsi saa leikkiä siihen asti, kun alkaa väsyttää ja lähes aina tuleekin sanomaan 21 aikaan, että mennään nukkumaan. Unilaulu tai pari ja se on siinä. Tietysti on ollut näitä VAIHEITA. Ja nukkuma-aika on joskus venynyt 23kin asti, mutta silloinkin huomasi, että jos yritti sänkyyn viemistä ennen väsymystä ja lapsen "suostumusta" tuli siitä vain kiukkuiseksi ja epätoivoiseksi koko sakki. Tulos oli se sama 23. Tuntui jopa, että kun lapsi hetken malttoi lepäillä sängyssä ja sitten nousikin uudestaan ylös, tuli energiaa lisää ja nukkumaanmenoaika venyi entisestään. Jos on aikaiset aamuherätykset, eikä anna päikkäreiden venyä enempää niin kyllä viimeistään 2.  tai 3. ilta kaatuu taas sänkyyn ajoissa ja rytmi ennallaan.

Päikkäreitä ei noin 2vuotiaasta asti ole välttämättä joka päivä edes nukkunut - meillä koettu hyväksi! Toki ei joka lapsen kohdalla toimi, kun sitten voi olla joku kiukkua tai sammuminen todella aikaisin ja sitten taas keikkuu hereillä keskellä yötä..

Kovasti tsemppiä Nukkumatin löytämiseen!

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos tsempeistä, kyllä näiden kommenttien ja vinkkien avulla luulisi nukkumatin löytävän taas meillekin! :) Me ollaan tehty ehkä vähän virhe siinä kohtaa, kun ollaan aina "nukutettu" poika. Hän on niin tottunut siihen, että joku on vieressä siinä nukahtaessa. Tehän olette tehneet oikeastaan juuri ns. oppikirjojen mukaisesti aina, meidän taitaa olla vihdoin aika kokeilla samaa.

Saa nähdä miten meillä käy noiden päikkäreiden kanssa. Päiväkodissa poju ainakin ne nukkuu, mutta kun meillä saattaa mies jäädä hetkeksi pojan kanssa kotiin, niin silloin voitaisiin ainakin testata uudenlaista rytmiä. Kokeilemalla varmaan löytää parhaiten sen sopivan ratkaisun!

Mrs. K.

Hei! Haastoin sut kirjahaasteeseen, löytyy mun osoitteesta (en saa linkitettyä tähän). Jos ehdit niin olis kiva lukea sun suosikit ja inhokit. ;)

Elina U.
Lentoaskeleita

Hei kiitos kovasti, oikein sormia syyhyttää päästä kirjoittamaan kirjoista! :)

Kommentoi