Hei kesäkuu, kiva että olet täällä! Etpä usko, kuinka kaukaiselta tunnuitkaan niinä helmikuun loputtomina päivinä, kun makasin kotisohvalla jättivatsani kanssa ja katsoin tv:stä milloin mitäkin. Tuijotin taivaskaistaletta ja mäntyjä ikkunasta, päässäni Mokoma lauloi että on jossain kesä jossain ei näy pilven reunustakaan, enkä ihan rehellisesti sanottuna uskonut niitä yhtään. Tuntuu kuin olisin karistanut kireän äitiystoppatakin vasta nyt ympäriltäni ja saan vedettyä vapaasti henkeä. Tänään kannoin varastosta kesävaatelaatikon alakertaan ja tuntui vieläkin ihan epätodelliselta nostella maksimekkoja kaappiin. Monta vuotta vanha valkoinen pitsikirjailtu pellavamekkoni alkaa näyttää jo niin monissa kesäpäivissä kulkeneelta, että taitaa olla aika laittaa pellavamekkohaku päälle.

Ensimmäinen kuudetta tarkoitti myös kolmen kuukauden kesäloman alkamista päiväkodista, joten tästä eteenpäin päivät muuttuvat aika hösseliksi. Tämän päivän perusteella sanoisin, että kahden lapsen kanssa on luvassa melkoista multitaskingia (samaan aikaan voi hyvin heiluttaa sitteriä jalalla, leikkiä tämän hetken lempileikkiä että poika on isä ja minä lapsi, sekä tyhjentää tiskikonetta ja keittää kahvia!), sekä mustasukkaisuutta että rakkaudenosoituksia. Unet saattavat myös jäädä aika vähälle vauvan heräillessä 5-6 aikaan ja nukahtaessa tästä tunnin-puolentoista päästä uudelleen, jolloin isoveli jo kömpiikin sänkyymme. Mutta en tiedä johtuuko se imetyshormoneista vai kesäkuusta (tähän aikaan vuodesta muutun aina muutenkin unettomaksi yökukkujaksi) niin koen oloni unimäärään nähden ihmeellisen virkeäksi. 

Tuntuu, että blogihetkiä olisi nyt jotenkin todella vaikea löytää arjen keskeltä, mutta en missään nimessä ole luopumassa tästä rakkaasta harrastuksestani! Varsinkin öisin päässäni pyörii valtavasti tekstiä ja huomaan usein  myös pitkin päivää, kuinka sormeni syyhyäisivät päästä näppikselle (okei ja viettää rauhallinen kahvitauko siinä samassa). No, eiköhän niitä blogihetkiäkin tässä ala löytymään paremmin kun opin kunnolla uusiin arkirutiineihin. Huomasin tuossa muuten juuri, että olen pitänyt Lentoaskeleita jo kohta kolme vuotta. Aika hyvin siihen nähden, että olin melko varma blogia aloittaessani, että tästä tulee ihan vain hetken harrastus. Voi toivottavasti jaksatte pysyä mukana menossa tällä vähän hitaammallakin postaustahdilla! Tuntuu niin kivalta huomata uusi kommentti tai sydänpallura kun livahdan kesken päivän kännykällä käymään Lilyssä. Koska tästä tuli nyt tällainen kuulumispostaus, niin olisikin ihanaa kuulla nyt, että mitä teille kuuluu? 

(Kuvituksena instagram-räpsyjä  joukossaan pari vanhempaakin kuvaa viime ajoilta, olen ollut tosi huono kuvaamaan kunnon kameralla. Siinäpä vaikka kesälistaan tavoite. 😉