Viimeisen parin vuoden aikana aina toisinaan uutisfeediini on pompannut sydäntäsärkevä kertomus, jotka kaikki kertovat samaa tarinaa: lapsi on odottanut innoissaan ystäviään synttäreilleen, eikä kukaan tulekaan. Yleensä nämä tarinat keräävät valtavasti sympatiaa ja sadat tuntemattomat haluavat tehdä edes jotain, joten he ähettävät lapsille kortteja ja kirjeitä. Aivan ihana ele ja voin aivan täysin samaistua siihen avuttomuuden tunteeseen, mikä näitä uutisia lukiessa puskee esiin. Mutta. Edes viidensadan postikortin onnitteluvyöry ei poista sitä pettymystä ja harmia, jota lapsen täytyy tuntea siinä tilanteessa, kun ymmärtää että kukaan ei tulekaan. Että kakku on leivottu turhaan, juhlavaatteet valittu ja silitetty juhlia varten, joita ei tulekaan. Että kukaan kavereista ei tule.

Oregonilainen Kristen Layne vetoaa kirjoituksessaan pienen pojan äitinä toisiin vanhempiin, että vastatkaa nyt ihan totta niihin synttärikutsuihin edes jotain. Ei tai kyllä, mutta ei ehkä tai ei mitään. Ja tiedättekö mitä? Ainakin minun omatuntoani kolkutti. Ei sillä, että en olisi vastannut lasten synttärikutsuihin (olemme muutenkin osallistuneet vasta muutamiin kaverisynttäreihin), mutta kyllä minä myönnän, että joskus unohdan vastata kutsuihin. Usein en ole aivan varma vielä, että sopiiko ajankohta ja ajattelen vastaavani heti kunhan olen vain varmistanut asian ja sitten… unohdan. Tiedän, kamalaa ja hirvittävän epäkohteliasta. Mutta itse tapahtumia järjestäessäni olen (osittaiseksi omatuntoni huojennuksi huomannut), että en ole ainoa, joka vastaa viime tingassa, tai jolta joudutaan erikseen kyselemään osallistumista. Ymmärrän, meillä on niin monta asiaa muistettavana, että tällainen saattaa helposti unohtua. Onneksi unohduksia ei ole vielä sattunut lasten synttäreiden kohdalla ja nyt lupaan, että näin ei käykään. Ihan tässä näin julkisesti lupaan petrata tapojani muutenkin kaikenlaisiin kutsuihin vastaamisessa. 

Olen aivan varma, että jokainen lasten synttärijuhlia järjestänyt tietää, mikä homma niissä on, vaikka kuinka aikoisi järjestää ne kemut rennolla otteella. Joka tapauksessa siivoamisessa, koristeluissa ja tarjoilujen järjestämisessä menee ihan hurjasti aikaa, varsinkin kun jaloissa pyörii innokkaita pieniä apulaisia ja malttamaton synttärisankari. Ihan vatsanpohjasta puristaa, kuinka kamalaa olisikaan, jos siinä vaiheessa kun kello alkaa lähestyä kutsuihin kirjoitettua ajankohtaa ja synttärisankari jo kurkkii malttamattomana ikkunasta, niin kuluisikin vain lisää aikaa eikä ketään näkyisi. Ajatelkaa nyt: kaikki olisi jo valmista, sitten kello alkaisi olla jo vartin yli, eikä ketään, paitsi vatsassa kamala aavistus. ”Äiti missä mun vieraat mahtaa viipyä”-kyselyitä ja ympäripyöreitä vastauksia, puolison kanssa huolestuneina vaihdettuja katseita. Puoli tuntia, eikä ketään, ”apua äkkiä plan b”-paniikki ja synttärisankarin kasvoilta loistava pettymys. A-pu-a. Ihan ihan kamala kamala tilanne.

Luvataanko ihan kaikki skarpata niiden RSVP-vastausten kanssa ja vastata reippaasti kutsuihin? Kuka on mukana? 

​SEURAATKO JO? FACEBOOK /INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM