Lentoaskeleita

15.7.2014 elina u.

Poika tuulispää ja sen äiti

Täällä sitä ollaan, maalla anoppilassa. Lomavaihde on vienyt meidän perheen täysin mukanaan. Niinkin kokonaisvaltaisesti, että kellokin tuntuu käyvän entisen tiktaktikatk-rytmin sijaan tik…tak-tak…tik…pitikö tulla tak vai tik, no laitetaan tak. Ihan totta, me tarvitsisimme nyt jotain rotia. Tänään lopeteltiin aamupalaa varttia yli yksitoista. Tätä kai kutsutaan siksi täydelliseksi pysähtymiseksi ja ”luontaisen rytmin löytämiseksi”. Tiesin kyllä jo sen, että olisin mahdollisuuden tullen tolkuton yökyöpeli, joten periaatteessa tämän tiedon löytäminen ei olisi tarvinnut mitään erillisiä testailuja. Poikakin nukkuu tyytyväisenä kymppiin tyynyjemme välissä. Huomenna laitetaan kyllä herätyskello soimaan ihmisten aikoihin. 😀

Ajattelin, että tänään kyllä napataan minusta ja poitsusta asukuvat tehdessämme lähtöä ystäviemme luo. Mielessäni minä ja poika seisoisimme käsi kädessä pellonreunassa, ehkäpä vilkuttaisimme kameran taakse nakitetulle isille. So not. Poika vaan porhalsi kuin tuulispää nurmikolla ja minä yritin maanitella häntä luokseni yhteiskuvaan.

Sain vastaukseksi pojankoltiaisen naurua ja lopulta syliin heittäytyvän pötkylän, jonka yhteiskuvavaatimuksiin kuului mä haluan olla lentskari.

Ja kun toinen kiipustaa jo valmiiksi olkapäälle, niin siinähän on tasan yksi vaihtoehto, ja se on lähteä lentoon. Tuossa nurmikolla näkyy vähän sitä clutchia, jonka ympärille asun ajattelin niissä vilkuttelusuunnitelmissani esitellä. 😀

Pojan vaatteet Lindexiltä, minun paitani Seppälästä, farkut Cubuksesta, sandaalit Biancosta ja tuo nurmikolla lojuva kirjekuorilaukku Stockmannin Global-sarjaa. Tuota Global Accessories-merkkiä minun on pitänyt kehaista jo aiemminkin, mutta jätetäänpä se hieman selkeämpikuvaisempaan postaukseen.

Ihan vain laiskotella emme sentään (koko) yhteistä lomaamme meinanneet, sillä viikonloppuna nämä mama ja daddy lähtevät pyörähtämään Tammerfesteillä. En ole oikein ns. kunnon festari-ihmisiä, joten nuo kaupunkifestarit sopivat minulle oikein passelisti. Kivaa päästä pitkästä aikaa tuulettumaan!

Mites te muut lomailijat, onko loma laiskistanut vai löytyykö kalenterista ohjelmaa jokaiselle päivälle?

(Entä miten ihmeessä muut äitibloggaajat saatte sellaisia seesteisiä ”tässä meidän asut”-yhteiskuvia? )

Avainsanat: #lomamoodissa, #päiväntyyli

Muoti Oma elämä Ystävät ja perhe Päivän tyyli

13.7.2014 elina u.

Täällä on vähän elämää

Koskaan ei voi tietää, minkälaiset naapurit uuden kodin seinien takana asuukaan. Olen kuullut kauhujuttuja naapureista, jotka eivät tervehdi, paukuttavat pattereita tavallisista askeleistakin häiriintyneenä, kurkistelevat ikkunoista ja pitävät kirjaa toisten menemisistä ja vieraista, inhoavat lemmikkieläimiä ja mitä kaikkea. Olen kuunnellut näitä juttuja täysin hämmästyneenä, sillä voin aivan sydämestäni sanoa, että meille on aina osunut mahtavia naapureita.

Vanhassa asunnossamme meidän naapurit toivat meille joskus leipoessaan tuoretta pullaa, sadepäivänä lastensa vanhoja kirjoja pojallemme luettavaksi, rappukäytävään jäätiin aina vaihtamaan kuulumisia, ovia avattiin toisille ja painavien tavaroiden kantamisessa autettiin. Niinpä hyvästelimme edelliset naapurimme haikein mielin ja halauksin, jännittäen voisiko meillä käydä yhtä hyvä tuuri uudelleen. Kunnes viikko muuttomme jälkeen meidät kutsuttiin suoraan hiekkalaatikon reunalta syömään sinne uusien seiniemme toiselle puolelle.

Viereisen oven takaa löytyy lenkkeilyseuraa, kahvitteluseuraa ja leikkikaveri pojalle. Sellaisia tyyppejä, joiden kanssa voi napata muksut ja koirat kainaloon ja miettiä, kumman luokse mennään mehulle tai katsottaisiin leffaa hetken mielijohteesta. Samat tyypit ovat sitä mieltä, että koiramme vahtihaukkuminen ei ole hermoja raastavaa, vaan että on hyvä että täällä on vähän elämää. (mikä on melkoinen onni, sillä meidän porukka ei tosiaan ole hiljaisimmasta päästä)

Väitän, että on melko huippua hypätä puolin toisin aidan yli grillailemaan hamppareita, ja että nämä kaverukset ovat samaa mieltä. <3

En voikaan ymmärtää näitä urbaanilegendojen kauhunaapureita. Mielestäni esimerkiksi rivitalo- ja kerrostaloasumisen parhaita puolia on juuri se tietynlainen yhteisöllisyys, ettei pihalla kohdattaessa tuijotella kengänkärkiä ja luotto siihen, että tarvittaessa seinän takaa löytyy apua (esimerkiksi muutaman kerran yksin kotona noidannuolikohtauksen kokeneena arvostan tietoa siitä, että joku varmaan kuulisi huhuiluni jos menisin liikuntakyvyttömäksi ja ennen kaikkea reagoisi siihen). Se, että ympärillä on sitä elämää äänineen kaikkineen.

Avainsanat: #parhaatnaapurit

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe