Kaupunkikyläilijät

Eilen vierailimme eräässä paikassa, josta ryöpsähti melkoinen määrä muistoja vastaan, noin viiden vuoden ajalta, jos tarkkoja ollaan. Tuntui yhtä aikaa maailman luontevimmalta ja samaan aikaan niin kummalliselta vierailla vanhassa keskusta-asunnossamme, joka on nykyään rakkaan ystäväni koti. Eteisessä mieleeni palasi viime heinäkuu ja ulko-ovelta kuulunut ystäväjoukon hihitys, kun he tulivat nappaamaan minut polttareihini. Makuuhuoneen ikkunasta katsoin tuttua punatiilimaisemaa Juhannuskylän kattojen yli, minne olin niin monet illat ennen nukkumaan menoa tuijotellut vuodenaikojen vain muuttaessa maisemaa vuoroillaan. 

Ennen vierailua poikkesimme tuttuun ”alakerran kukkakauppaan” (en edes muista tuon kukkakaupan oikeaa nimeä, kutsuin sitä aina vain tuttavallisesti alakerran kukkakaupaksi), josta löysimme vielä pioneja. Tuntui jotenkin haikeansuloiselta sanoa taas, että ei tarvitse kiitos pakata enempää, viedään ne ihan tohon yläkertaan. Tällä kertaa emme kuitenkaan enää kantanutkaan kukkia omille ikkunalaudoille, vaan poikani ojensi pionit ystävällemme.

kuva-26.jpg

Asunto oli nyt aivan parhaimmillaan, se oli sisustettu aivan ihanasti ja väljästi (eikä jokaista nurkkaa oltu enää valjastettu säilytystilaksi kuten meillä oli). Tuntui hyvin kotoisalta juoda taas kahvia ystäväni kanssa tuossa tutussa keittiössä, vaikka se asujaosapuoli olikin tässä välissä ehtinyt vaihtua. On aivan ihanaa ajatella, kuinka ystävämme pääsevät rakentamaan omat muistonsa tuohon paikkaan.

Keskustaelämästä irti päästäminen ei ole ollut minulle niin helppoa, kuin aluksi luulin. Kerran kaupunkilaistyttö, aina kaupunkilaistyttö, vai miten sitä sanotaan (tuskin sanotaan). Vaikka tähän kohtaan haluan heti huomauttaa, että rakastan uutta kotiamme. Kaltaisilleni herkkiksille vaan tällaiset asiat kestävät jonkin aikaa mukautua.

Onneksi vaihtui heinäkuu ja kesä tuli takaisin. Nyt olemme päässeet sekä kuljeskelemaan Laukontorille että kattamaan välipalan takapihamme terassipöydälle, olemme tehneet hiekkakakkuja ja poimineet kukkia omalta pihalta, sekä pojan nukkuessa päiväuniaan rattaissa olen lukenut kirjaa kahvilan ulkoterassilla. Olemme ollut liikkeessä ja ihan vain kotona. Tässä haetaan sitä aiemminkin rummuttamaani balanssia, väittäisin, että edistyvin askelin.

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe

Ohjeita 15-vuotiaalle Rosannalle

Tredi haastoi meidät lilyläiset neuvomaan kymmenen vuoden takaista minäämme. Muiden kirjoituksia on ollut niin hauskaa lukea, että minäkin päätin kantaa nyt sanani neuvojen kasaan.

Vuonna 2004 olin viisitoistavuotias ja elin aivan kamalaa murkkuikää. Kukaan ei tajunnut minua tai mitään, systeemi toimi väärin, kaikki oli tyhmiä, olin läski 50-kiloinen 174-senttinen, rajoituksia oli liikaa ja en tulisi koskaan olemaan onnellinen. Kirjoitin kotsankansioon Fuck You ja seuraavalle sivulle piirtelin kissan ja hymynaamoja. Käytin lonkkaluut paljastavia lantiofarkkuja ja juuri ja juuri navan peittäviä trikoopaitoja, jalassani oli skeittikengät, asusteinani niittivyö ja paaljon meikkiä. Stereoissa soi Apulantaa, Eskimoa ja eurodancea. Sanotaanko vaikka näin, että en varsinaisesti ikävöi viidettätoista ikävuottani.

Sen lisäksi, että haluaisin halata 15-vuotiasta minääni ja luvata, että tulen vielä löytämään rohkeutta sellaisella hetkellä kuin sitä eniten koskaan tarvitsen, on minullakin muutama neuvo jonka haluaisin antaa hänelle. Vaikka tiedän, että ne neuvot ovat pääosin hyödyttömiä, sillä jokaisen on juostava niitä omia seiniään päin itse, vaikka joku niin kertoisi, ettei se ole kovin kannattavaa.

1. Kunnioita itseäsi ja muita. Vanhempasi, luokkakaverisi ja opettajatkin ovat ihmisiä ihan siinä missä sinäkin. Ole armollisempi ja ystävällisempi.

2. Keskity elämään sen vaa`an sijasta. Kauneus ei ole yhtä kuin laihuus ja jonain päivänä ymmärrät myös sen, että kauneus ja onnellisuus muodostuvat ihan eri jutuista. Voisitko uskoa, että tulet pitämään sisältä lähtevää itsevarmuutta, pieniä rosoja, asennetta itseen ja muihin sekä ihmisestä kumpuavaa älyä ja ystävällisyyttä kaikkein viehättävimpinä piirteinä, jotka myös tekevät silmissäsi ihmisestä kauniin? Etpä voikaan, mutta usko vaan pois, näin tulee tapahtumaan.

3. Olisit vähän enemmän huoleton teini. 

4. Mietipä uudestaan, tarvitsetko niin paljon meikkiä ja tarvitseeko niiden vaatteiden olla niin pieniä. Ihan vaan ehdotan, että talvellakin olisi vähän lämpimämpää, jos edes sen takin ei tarvitsisi olla ihan niin lyhyt. Just sayin…

5. Vaikka nyt sinusta tuntuu, että elämäsi lipuu ohi, koska vanhempasi eivät päästä sinua viikonloppuisin hengailemaan mansikkasiideripullojen kanssa puistoihin (vaikka kaikki cooleimmat tyypit niin mielestäsi tekevätkin), niin tulet vielä olemaan oikeastaan tosi tyytyväinen asiasta. Se, että yrität korjata asiaa vetämällä säälittäviä tupakkaposkareita joskus kotimatkalla, ei vain tee sinusta millään lailla siistimpää tyyppiä vaikka nyt saatatkin niin luulla. Sori vaan.

yks_helmikuun_lauantai_007.jpg

Kaikki ”nuoruuskuvani” ovat tällä hetkellä autotallissa muuttolaatikossa x, joten tämä on vanhin kuva jonka koneeltani löysin, veikkaan olevani siinä noin 16-17-vuotias.

Pitäisit varmaan todella tylsänä kymmenen itseäsi kymmenen vuoden päästä, mutta nyt sinun onkin aika kapinoida ja käyttää outoa ruskeaa huulikiiltoa. Lohdutukseksi kuitenkin sanon, että kuuntelet mielelläsi Apulantaa yhä 25-vuotiaanakin.

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään