Meillä on aika maalinkäryiset pari päivää takana. Poika on ollut mamilassa hoidossa, sillä eihän tässä maalinkatkussa ja hiomapölyssä olisi ollut pienen lapsen hyvä olla. Ollaanpa siis otettu tunnit tehokäyttöön ja kitattu, hiottu ja maalattu portaikon seinät, alakerran käytävä ja ”takkakolo” (en tiedä mitä ilmausta tuosta aulatilasta tulisi käyttää, sillä ei se nyt ihan huone ainakaan ole, syvennys? takkakolo?). Ehdin jo hymistellä täälläkin kuinka kivaa maalaaminen on, no enpä ollut ennen maalannut portaikkoa. Enkä maalannut kokonaan nytkään, sillä minuun iski rappusille asetetuilla tikkailla katonrajassa niin hirveä pakokauhu, että mieheni on joutunut hoitamaan katossa keikkumiset. Aika jännä, olenhan tehnyt vaatekaupassa somistajan hommia, joihin kuului kattokiipeilyt lamppujen vaihdoksineen ym. eikä tuntunut missään. Edellispäivänä lensi muuten vielä vitsit, eilen kymmenen aikaan kuului enää vain maalitelojen yksinäistä rahinaa. Jes, nyt yksi osa remppaa taas takana.

Mutta pulinat sikseen, tältä portaikkomme näyttää nyt!  

En tajunnut ottaa ennnen-kuvaa, jossa olisi näkynyt portaikon vaaleanruskeat seinät. Kirjoitinkin eilen henkilökohtaiseen facebookiini: 

On se valkoisen maalin voima vaan kumma. Koko portaikko kirkastui jo nyt aivan älyttömästi, vaikka kaiteet ja puuosat odottavat vielä valkeaa maalivuoroaan. Ruskealle lattiamatolle teemme vielä jotain, mutta kun keksisi vain mitä. Alla on valkoista betonia, joka voisi näyttää ehkäpä ihan kivalta, mutta on ehkä turhan kylmä ja kova perheen pienimmille jaloille. 

Alakerran tummanruskeasta lookista on muuten portaikon alla näkyvissä muisto, jota edellisetkään asukkaat eivät ole maalanneet. Jätimme sen nytkin koskematta, koska se ei ole näkyvillä, ja koska ajattelin vetää siihen liitutaulumaalit jossain vaiheessa. Poika pitää portaiden alle jäävää koloa ”majana”, joten ajattelin, että lattialle voisi heitellä tyynyjä ja voisi hauskaa jos majassa saisi piirrellä liidulla seiniin. 🙂

Nyt siivousprojektia jatkamaan, hiomapöly löytää kyllä uskomattomiin paikkoihin. Vielä pari tuntia ja saan poitsun syliin, jee! 

Ps. Totesin taas aamulla, kuinka elämä on täynnä valintoja. Pahoitin todella paljon mieleni erään opiskelujutun takia saadessani opettajalta hyvin tylyä kohtelua, koska yksi tehtävä oli taannoin vuorokauden myöhässä koko perheen lyhyen norovirusepisodin vuoksi muuttoviikolla(!! kuulemma melkoista säätämistä tehtävien palautus osaltani ym.). Sen sijaan, että olisin vetänyt aamulla tuosta ilmaisusta ja uudesta sähköpostiviestistä samanlaiset itkupotkuraivarit kuin eilen (miehelleni, en opettajalle), päätin, että on turhaa hakata päätä seinään. Lähdin koiran kanssa pitkälle metsälenkille ja kävin lähikaupasta hakemassa ainekset herkkuaamupalaan. Syvään hengitettyäni sain vastattua tuohon meiliin korrektisti, olo on paljon parempi kuin jos olisin purkanut ensireaktioni sähköpostitse takaisin.

Opin taas pari juttua: Aa, meitä on moneen junaan ja hermostumisen sijaan kannattaa keittää kahvit, syödä herkullista mansikkarahkaa ja nauraa katketakseen blogeissa kiertävää nuoruusmuistelo-haastetta lukiessa. Bee, itselle tulee kuitenkin parempi mieli jos kirjoittaa sähköpostiviestin loppuun ”hyvää pääsiäistä” eikä jotain lapsellista ja tyhmää.