Tärähtänyt kuva pojasta herkuttelemassa pizzalla ja hieman sumuinen näkymä Rauman vesitornista tiivistävät meidän vapaapäivän. Tämä torstai on ollut tehty äitini seurasta, pizzasta, pikavisiitistä Vanhaan Raumaan, herkuttelusta ja sellaisista nauruhepuleista, että nyt tiedän mitä sanonta ”nauraa vatsansa kipeäksi” tarkoittaa. 

Voihan Rauma. On niissä kotikaupungeissa aina vain jokin sellainen rauhoittava voima. Olen lenkkeillyt lapsuusmaisemissani koiran kanssa, törmännyt yläastekavereihini lastenrattaiden kanssa ja miettinyt kuinka hassulta tuntuu moikata, kuin yhä henkilöinä joita olimme kymmenen vuotta sitten. Tekisi melkein mieli huikata perään, että en muuten enää keiku takapulpetissa, yhdistele napapaitoja ja niittivöitä tai huutele älyttömyyksiä, että musta tulikin ihan normaali ihminen sittenkin. Mutta eipä heilläkään näy enää skeittikenkiä, lainkaan MicMacia tai fritsuja. Hymyilyttää.

Voi kuinka odotankaan huomista iltaa, sitä että olemme jälleen koko pieni perhe koossa, lämmitetään puusauna ja katsotaan telkkaria yhdessä kasassa, kaikkein nuhjuisimmissa ja virttyneimmissä kotivaatteissa totta kai. Yksi päivä vielä, sitten alkaa joulu jo ihan virallisesti. 

Toivottavasti te muutkin saatte huomenna vetää jo villasukat jalkaan ja heittää mielen vapaalle. <3