Viikko meidän kanssa: lauantai
Aamu alkaa pojan pomppimistuokiolla. Tulimme illalla anoppilaan, ja nukutaan muhkealla ilmapatjalla koko perhe. Miehen vuoro hoitaa pojan aamutoimet, ja jään hetkeksi loikoilemaan. Uni ei enää kuitenkaan tule vaikka vedän pimennysverhotkin ikkunan eteen, kerrankin saisin nukkua. Luovutan parinkymmenen minuutin päästä ja menen muiden kanssa aamupalalle.
Pian sängyssä pomppii kaksi pikkupoikaa, kun pienet serkukset vilistävät menemään.
Kymmenen maissa hurautamme mökkitalkoisiin. Olemme ensimmäiset paikalla, ja ihmettelemme hetken aikaa marraskuista järvimaisemaa. Myrsky on kaatanut mökkitielle puun, ja kävelemme loppumatkan. Alastonta, lehtien peittämää ja märkää maata katsellessani kaipaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan lunta.
Taidamme olla myös ensimmäiset talkoista kotiin lähtijät, sillä haravointiapulaisemme väsähtää lehtikasoissa pyöriskelystä aivan täysin ja nukahtaa autoon. Jatketaan haravointia vielä anoppilassa, ja oikeastaan koko päivä kuluu haravoidessa, hernekeittoa ja täytekakkua syödessä. Pidetään pitkiä ”kahvitaukoja” joille unohdutaan juttelemaan. Mies käy kalassa ja tuo kotiin kassillisen kuhaa.
Muut vähän huijaavat meitä, on puhe että mennään katsomaan porukalla ystäviemme remontoitua taloa illalla. Käydään ajoissa saunassa ja istutaan olohuoneessa odotellen miehen veljen perhettä, kun yht’ äkkiä ovesta ilmestyykin miehen serkkutyttö puolisonsa kanssa. Olen aivan puulla päähän lyöty, kun minulta kysytään olenko valmis ja kainosti kehotetaan hieman laittautumaan (ajattelin että jos kerran mennään taloa katsomaan niin ei ehkä haittaa jos ei kuivaa hiuksia ihan loppuun asti, tai ainakaan ettei kukaan huomaa sitä jos laittaa vaan huulipunaa). Pian meille selviää, että nyt saadaan lunastaa yksi häissämme vieraiden tuolien alle piilotetuista lupauksista, ja ihanan serkkutytön kortissa luki ”yllätys hääparille marraskuussa”. No yllätyin todella, en meinannut millään käsittää mistä oli kyse! 😀
Vaihdan nopsaan paidan ja kuivaan hiukset loppuun sekä käherrän vähän latvoja, ja sitten meidät kaapataankin auton kyytiin syömään Raumalle. Kiitos aivan ihanasta illasta! <3
Kympin maissa matkataan takaisin anoppilaan vatsa täynnä vuohenjuustoburgeria. Poika on nukahtanut mamin ja faarin väliin, käyn vähän ovella kurkkimassa.
Ihan huippu lopetus lauantaipäivälle. Olimme oikeastaan unohtaneet nuo vieraiden lupaukset, ja nyt yritämme kuumeisesti palauttaa mieleen mitä muut ovatkaan luvanneet. Ainakin pulkkamäkireissun, kokatun illallisen, lapsenvahtikeikan, isäni pitäisi viedä mieheni joululahjaostoksille (heheh), ja ensi kesänä anoppini vie minut terassille. Mitähän muuta, jännittävää.
<3
