Hippulat vinkuen

Huh, kulunut viikko on ollut aikamoista pyöritystä! Kävin pitkästä aikaa podypumpissa, jonka seurauksena olen koikkelehtinut hullun näköisesti kankeuksissani jo kolme päivää. Stressi koulujutuista painaa ja unohtelen asioita, lukitsin jopa itseni mattojentuuletusreissulla asuntomme ulkopuolelle, kun mies oli lähtenyt pojan ja koiran kanssa ulkoilemaan. Kuntosalilla ihmettelin että miksi kaikkien kaappien lukot ovat rikki, kunnes toinen jumppailija ehdotti varovasti että onko minulla varmasti 50 sentin kolikko… 😀

downloads.jpg

 

Eilen käytiin koko perheen voimin lemppari-intialaisessani Nanda Devissä, ja poika maisteli tyytyväisenä naan-leipää ja raithaa. Oikeastaan hän hotkaisi melkein kokonaisen naan-leivän. 😀 Ennen ronkelista vauvasta on kehkeytynyt superruokahalulla varustettu pikkumies. Syödään nykyään koko perhe pääasiassa samaa ruokaa, ja täytyy sanoa että olen kyllä niin helpottunut kun ei tarvitse enää pelata vauvanruokien kanssa.

Loppu keväästä tulee kyllä suoraan sanoen ihan hullu aikataulujeni kanssa, jos haluan suorittaa kaikki ahneuksissani haalimani kurssit. Joudun harmikseni luopumaan perjantai-vapaistamme, mutta onneksi enää pari kuukautta ja sitten koittaa kesäloma! Ensi viikolla onkin tulossa ihan mukava irtiotto arjesta, jonka energialla jaksaa varmasti puurtaa kevään. 🙂

Rentouttavaa viikonloppua kamuset!

Suhteet Oma elämä

Pääsiäisjuttu

Pian pakataan taas auto ja huristellaan kotiin. Kevät on tuntunut täällä maalla paljon konkreettisemmalta kuin kaupungissa, ihanaa nähdä lumen alta kuoriutuvia ruoholäikkiä, kuunnella linnunlaulua ja juoda kahvia pihalla. Istuin rattikelkan päälle, laitoin silmät kiinni ja kuvittelin että olisi jo kesä.

paasiainen13_024.jpg

paasiainen13_009.jpg

Tulppaanitkin villiintyivät auringosta.

Juhlittiin sukulaisvoimin osaa kaksi yksiveesynttäreistä.

paasiainen13_042.jpg

Tästä lähtien meillä liikutaankin vain neljällä pyörällä.

paasiainen13_027.jpg

paasiainen13_109.jpg

Nyt oli ”oikea” synttärikakkukin! 😉 Mutta arvatkaapa vaan leivoinko minä sen.

Huomenna alkaakin taas arki. Olisin voinut vielä yhden päivän syödä pääsiäisherkkuja, kahvitella päivät pitkät ja nuuhkia maalaisilmaa.

Omaan sänkyyn on kuitenkin aika kivaa palata. Omaa tyynyäkin osaa arvostaa aina reissun jälkeen ihan eri tavalla.

Arskat päähän ja keväisestä ilta-auringosta nauttimaan!

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe