Mineraalimania

Yksi juttu on piristänyt aamurutiinejani aika lailla viime aikoina, nimittäin tilaamani Bare Escentualsin meikkisetti.

helmikuu13_014.jpg

Minulta löytyi jo entuudestaan merkin kosmetiikkaa jonkin verran, ja vannoin tosi pitkään merkin nimeen. Minulle tyypillisesti kuitenkin kyllästyin hetkeksi mineraalipohjan pyörittelyyn kasvoille aamuisin, ja purkin loputtua siirryin noin vuodeksi nestemäisiin meikkivoiteisiin. Noin kuukausi sitten minuun iski jälleen mineraalimeikkibuumi selaillessani Feeluniquen valikoimia, ja tilasin Bright&Beautiful -setin (kuvassa yllä).

Olen ollut tosi tyytyväinen taas mineraalimeikkeihin, niillä saa tosi luonnollisen ja hehkuvan ihon. Meikistä tulee jotenkin luonnollinen ja raikas. Tykkään. Jopa tällaiselle ”ongelmaiholle” mineraalimeikit sopivat loistavasti, tarvitsen hiukan peittävyyttä mutta silti en näytä siltä kuin kasvoillani olisi maski. 

helmikuu13_001.jpg

En muuten tiedä johtuuko tämä nyt laskeneesta stressitasosta, homeopatiasta vai mineraalimeikkeihin siirtymisestä, mutta ihoni voi jälleen huomattavasti paremmin! Voi että miten ihmeitä tuollainen asia voikaan tehdä itsetunnolle. Muutama näppy on silloin tällöin ilmestynyt, mutta ei onneksi mitään isompaa ongelmaa (kop kop, koputan puuta!). Veikkaan että mineraalimeikit tekevät aika hyvää iholle, koska iho pääsee ”hengittämään” kevyen ja luonnonmukaisen mineraalipohjan läpi. Kunhan vaan muistaa puhdistaa siveltimiä ahkerasti, ettei niistä levity pöpöjä. 

Pienenä miinuksena, varsinkin näin äiti-ihmisen näkökulmasta tulee mineraalimeikin teon hitaus verrattuna nestemäisiin meikkeihin, kiinteisiin poskipuniin ja luomiväreihin. Minulla menee nykyään aamuisin perusmeikin tekoon, eli meikkipohjaan, poskipunaan, kulmien siistimiseen, ripsiväriin ja huulikiiltoon noin vartti, joskus jopa 20 minuuttia, kun ”tavallisilla” meikeillä teen arkimeikkini jopa alle kymmenessä minuutissa. Purkkien avaaminen ja sulkeminen, mineraalijauheen taputtelu korkkiin, jauheen pyörittely siveltimeen ja kasvoihin vie huomattavasti enemmän aikaa (ainakin minulla). Lisäksi homma voi olla vähän suttaavaa, sillä jauhetta pöllyää helposti ympärille.

Vinkkinä muuten: Suomessa nämä tuotteet ovat mielestäni tosi kalliita, mutta nettikaupoista löytyy mineraalimeikkejä puolet halvemmalla!

Tämä ei ollut mikään mainos, olen vain aivan täpinöissäni näistä Baren tuotteista. 🙂 

 

Kauneus Iho Meikki

Aurinkoa havaittavissa

Aivan täydellinen lahjavinkki pienten lasten vanhemmille: leffaliput tai lahjakortti hyvään ravintolaan, plus tietty lapsenhoitolupaus! 🙂 

Käytimme miehen kanssa lauantaina vanhemmiltani joululahjaksi saadun lahjakortin, joka sisälsi leffaliput Rauman sympaattiseen pieneen elokuvateatteriin ja lahjakortin Wanhan Rauman kellariin. Eipä olisi rentoutumisilta voinut tulla parempaan saumaan!

Kuten perjantaina kirjoitin, olin loppuviikosta aika loppu. Oli ollut tenttiä, korvatulehdusta, oli yövalvomista, humalatilaa muistuttavaa yliväsymystä ja ihan vaan tosi uupunut olo. Oli ihanaa pakata lauantaiaamulla auto ja hurauttaa Raumalle vanhempieni luo. Vauvakin nukkui autossa pystyasennossa oikein kunnon päikkärit, ja simsalabim -meillä oli taas hyväntuulinen pirpana. Uhmattiin illalla lumimyrskyä ja lähdettiin vanhaan kaupunkiin viettämään miehen kanssa iltaa, ja akut lataantuivat kyllä aika kivasti.

Gangster_Squad_800a.jpg

Katsottiin Gangsterisota, karikatyyristä hauskaa actionhöttöä, mutta siinä oli Ryan Gosling ja upeaa 50-lukulaista lavastusta ja puvustusta. Ei minun tyyliseni leffa ehkä genrensä puolesta, mutta suoritti aivot narikkaan -tehtävänsä oikein mainiosti. Muutenkin yllätti jopa positiivisesti. Actionia rakastava mieheni oli aivan haltioissaan elokuvasta!  

Ja Olivian kana oli edelleen ah niin hyvää Wanhan Rauman kellarissa, olisin valmis maksamaan sen reseptistä. 😛 Talon punaviini taas oli ihmeen kitkerää, jätin lasilliseni juomatta. 

Saatiin aamulla nukkua, kun isäni ryntäsi heti aamupuuhiin 6.30 ryhtyessäni patistamaan minut nukkumaan ja kaappasi pojan. No en vastustellut kyllä ihan kauheasti, vaan jatkoin univelkojeni tankkaamista yöllä vauvan kanssa valvoneen miehen kainalossa. 

img_1562.jpg

Eli täällä on taas hiukan aurinkoisempi ja levänneempi bloggaaja! 🙂 Vietetään vielä tänään kotipäivää, huomenna ehkä sitten vauvakin palaa taas hoitoon ja minä kirjakasojen pariin. Kiitos viime postauksen tsemppauskommenteista, sain energiaa siitä kun tajusin että tällaista se on välillä muillakin. 

Kevätaurinkoa viikkoonne! <3

(eka kuva lainattu täältä, toinen otettu tasan vuosi sitten, kun koira oli vielä ainoa vauvamme)

Suhteet Oma elämä