Tiedättekö, kun jotain ihan älytöntä asiaa lykkää ja lykkää kauemmas ja lopulta sen toteuttamiseen tulee aivan liian iso kynnys? Minulle kävi näin liikunnan aloittamisen suhteen uudelleen viimeisen raskauden jälkeen. Okei, olihan meidän tyttäremme vauvavuosi melko kiireinen: flunssaa toisensa perään, muutto uuteen maahan, uudet kuviot ja hyppäämiseni kotiäidiksi. Silti viimeiset kuukaudet eivät ole olleet enää mistään muusta kiinni kuin jostain aivan älyttömästä henkisestä esteestä. Olen oikein kasannut noita syitä olla aloittamatta liikuntaa, on ollut epäsopivia aikataluja ja epäsopivia liikuntamuotoja. Kaksi kuukautta olen toistellut, että ensi viikolla otan selvää alueen kuntosaleista. Enkä ole ottanut. Vaikka olen hoitanut täällä vaikka mitä asioita pojan kouluvaihtoehtojen seulomisesta virastoihin ja soitellut lääkärikeskuksiin, jännitti minua jostain syystä juuri yhteydenotto pariin kuntokeskukseen ihan hirveästi. 

Mutta arvatkaa mitä, eilen minä sitten soitin tutun suosittelemaan paikkaan ja tänään minä ja lapset kävimme tutustumassa kuntokeskukseen ja sen lapsiparkkiin. Allekirjoitin sopimuksen saman tien ja nyt aion siirtää pyllyni kotisohvalta jumppaan tai uimaan ainakin kolmesti viikossa! Ja nyt kun sen näin julkisesti julistaa, niin lupauksestahan ei voi lipsua. Henkilökunta oli aivan älyttömän ystävällistä ja keskus aivan ihana ja uudenkarhea, onpa siellä saunakin! Eikä mikään höyrykoppi vaan kunnon puupaneloitu sauna kiukaalla ja lauteilla. Paitsi että kiukaalle ei kuulemma saa heittää vettä, haha. Eikä kukaan katsellutkaan tällaista epäsporttista lasten kanssa saapuvaa mommya mitenkään ihmeissään. Sain vain kannustusta ja kehuja tästä päätöksestäni alkaa vahvistamaan liikunnan unohtanutta vartaloani. Totta kai tsemppaus ja kohteliaisuus on heidän työtään, mutta juuri nyt kannustavat sanat tuntuivat todella hyviltä. 

Mielestäni olen vartalolleni velkaa alkaa pitää siitä uudelleen huolta. Onhan se tuonut maailmaan kaksi pientä ihmistä, osannut tuottaa niille ravintoa ja kantanut niitä kuin pieniä apinanpoikasia toisella lanteella keikkuen päivät pitkät. Kroppani on elänyt yhteensä yli puolitoista vuotta muutamien unituntien unisilpulla, se on venynyt ihmeellisiin mittoihin ja palautunut takaisin, pehmentynyt ja ottanut vähän jälkiäkin itseensä. Juuri nyt olen ansainnut vähän huolenpitoa. Minulla ole aikomustakaan laittaa vartaloani nälkäkuurille sitä ehdoin tahdoin kutistaakseni tai katsoa inhoten ”läskejäni” peilistä, vaan aion kuunnella itseäni ja aloittaa hissukseen. Viime aikoina ainoa liikuntamuotoni on ollut kävelylenkit ja kevyet hölkkäilyt silloin tällöin poikani polkupyörän vierellä, mutta nyt aloitan hakemaan takaisin vartalon tukilihaksia ja kasvattamaan takaisin kuntoani. Inhoan tätä helposti hengästymistä ja olen kyllästynyt huonoon jaksamiseeni. Ajattelin aloittaa joogalla, uimisella ja zumballa, enkä pidä ihan mahdottomana ideana piipahtaa silloin tällöin kuntosalin puolella. 

Näin kotiäitinä ja mieheni tehdessä pitkiä työpäiviä on tuntunut tosi vaikealta löytää aikaa liikunnalle. Asumiskompleksissamme on kuntosali ja kuvittelin tänne muuttaessamme, että minähän tulisin käymään siellä kuntosalilla päivittäin. Unohdin kuitenkin pari asiaa: en ole ennenkään tykännyt käydä yksin huhkimassa laitteissa ja minulla on kaksi lasta, joita ei tietenkään voi ottaa mukaan treenaamaan (jo supernopealla tutustumisreissulla toinen meinasi lentää juoksumatolta ja toinen murtaa jalkansa käsipainon alle, vuoden äiti täällä hei!). Perheemme yhteiset tunnit arki-iltoina menevät niin nopeasti, etten ole niistä raaskinut nipistää aikaa salille ja miehenikin käy treenaamassa aamuisin ennen töihin lähtöä. Niinpä aloin etsiä kuntosalia sillä perusteella, missä olisi kivoin lapsiparkki ja jumppaohjelma, sekä parhaat mahdollisuudet jumppailla aamupäivisin. Omat hetket tekevät varmasti ihmeitä myös mielelle!

Innoissani odotan jo aamun ensimmäistä jumppaa, wish me luck!

FACEBOOK / INSTAGRAM/ LENTOASKELEITA@GMAIL.COM