Minulta on kysytty melko monta kertaa, millaista on olla täällä kotiäitinä. Edelleen puolen vuoden jälkeenkin vastaan, että kivaa. Uskoisin, että täällä kotiäitinä olo on hauskempaa kuin mitä se olisi omalla kohdallani ollut Suomessa, sillä lasten kanssa tehtävää ja nähtävää on aivan älyttömästi. Ja tämä sää, silläkin on tässä oma roolinsa. Ympäri vuoden on Suomen kelejä aurinkoisempaa ja lämpimämpää, mikä on iso helpotus lasten kanssa. Myönnän, että äitinä olemisessa inhokkipuuhani on pukea lapset kuravaatteisiin ja lähteä pimeässä marraskuussa seisoskelemaan varpaat jäässä leikkipuistoon. (Kuinka sopivasti sattuukaan, että näillä näkymin tulemme takaisin Suomeen juuri joulukuun alussa 😉 On ollut niin helpottavaa skipata tuo ja esimerkiksi koko kevään kura-aika ja lähteä ulos auringonpaisteeseen kangastennareissa.

Kuten Kiireinen jenkkimutsi -postauksessani kirjoitin, ovat amerikkalaiset kotiäidit myös hyvin järjestäytyneitä ja aktiivisia. Tällä on ollut suuri merkitys siihen, miltä kotiäitinä olo täällä tuntuu. Äitiryhmällä, johon itse kuulun, on esimerkiksi leikki -ja lounastreffejä, puistopäiviä, retkiä eläintarhoihin ja museoihin, koko perheiden yhteisiä leffailtoja takapihoilla pimeän tultua (ja joihin me emme pääse ikinä mukaan, sillä tytön pitää päästä suht ajoissa nukkumaan), muskareita, kerhoja joka lähtöön, harrastuksia, kaikki kätevästi porukan sähköiseen yhteiseen kalenteriin merkattuna. Kätevää, mutta kiireistä. 😉 Me viihdytään myös jonkun verran ihan vain kotonakin ja ystäviä tuon porukan ulkopuolella tavaten, mutta edelleen olen todella iloinen siitä, että pääsin osaksi tuota porukkaa ennakkoujoiluistani huolimatta.

Väitän, että kotiin jäävän expat-puolison osa ei kuitenkaan ole se helpoin. Työssäkäyvä puoliso on keskellä uutta sosiaalista verkostoa töidensä puolesta, mutta kotona olevan on luotava kaikki sosiaaliset kontaktit tyhjästä (toki esimerkiksi miehen työkavereiden puolisoihin voi päästä tutustumaan). Aluksi täällä olikin aivan hullun yksinäistä. Kotiin jäävä on myös se, joka ottaa selvää asioista uudessa maassa ja handlaa käytännön. Esimerkkinä vaikka lasten lääkärikäynnit, rokotukset tai koulut. Muistan vieläkin kuinka turhauttavalta tuntuikaan alkaa selvittää tätä preschool/kindergarden-systeemiä, googlailla kouluja ilman mitään hajua mistä aloittaa, selvittää yksityisten ja kunnallisten eroja, tehdä vertailua, tehdä puhelinsoittoja vielä silloin kun englannin puhuminen puhelimessa sai sydämeni hakkaamaan hermostuksesta, mennä tutustumiskäynneille ja yrittää valita perheellemme paras vaihtoehto. Selvittää, soittaa, täyttää lappuja. Maassa, jossa mitään asioita ei voi hoitaa sähköisesti, saa myös jonkin verran ajella erilaisiin virastoihin jonottamaan vuorolappu kädessä, tietysti lasten kanssa. Esimerkiksi.

Expat-hommiin lähtevä on uudenlaisessa työympäristössä uudessa maassa, missä todennäköisesti päivät ovat varsinkin matkoineen ja ruuhkineen pidempiä kuin Suomessa. Uusi työ vaatii varsinkin aluksi kaiken energian ja taustalla on jatkuvasti vieläpä sopeutumisprosessi uuteen asuinpaikkaan. Sanon suoraan, että expat-elämä saattaa tarkoittaa melko ”perinteisten sukupuoliroolien” mukaista työnjakoa perheessä. Vähän jännitin etukäteen, kuinka ihmeessä kotirouvailu minulta luonistuisi, rehellisesti sanoen kun en ole varsinainen puuhasteleva kodinhengetär. Enemmänkin sellainen pullantuoksuton ”vain nerot hallitsevat kaaoksen”-hengetär, haha. Jostain syystä niihin kotitöihin on ollut helpompi tarttua täällä, kun ne joka tapauksessa ovat ”vastuualuettani”. Parempi hoitaa ne saman tien. Toki miehenikin kotona ollessaan hoitaa tiskejä tai nappaa tarvittaessa lapset puistoon, jos olen esimerkiksi uupunut valvottuani pari yötä korvatulehduspotilaan kanssa. Tai ihan muuten vaan. Hän ei ole onneksi koskaan ollut paikallaan istuskelevaa sorttia, joka vain odottaisi kaiken ilmestyvän hänen eteensä. Meillä on diili, jonka mukaan teemme molemmat voimavarojemme mukaan ja molemmat arvostamme toisen panosta, sillä molemmat tiedämme toisen tekevän parhaansa. Minusta olisi kuitenkin kohtuutonta heittää hänelle imuri käteen pitkän työpäivän jälkeen. 

Meillä on Suomessa hyvin tiivis tukiverkko, jonka puuttuminen täällä tuntuu joskus kurjalta. Olen onneksi pysynyt itse terveenä pientä flunssaa lukuunottamatta, mutta minulla ei ole aikaa sairastaa. Täältä puuttuu vanhempiemme auttavat kädet ja kaikesta on vaan selvittävä omillaan. Oma aika on muutenkin tosi kortilla ja usein valvon iltaisin liian myöhään saadakseni olla hetken rauhassa. Oma aika on niin suuri osa omaa hyvinvointiani, että olen mieluummin joskus väsynyt fyysisesti kuin henkisesti ahtaalla. 

Olen ollut kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen viihtynyt kotiäitinä. Muutto tänne hitsasi perheemme jollain tavoin entistä tiukemmin yhteen, täällä olemme toisillemme kaikki. Olen todella nauttinut siitä, kuinka paljon vietämme täällä aikaa yhdessä. On ollut ihanaa saada olla kotona seuraamassa läheltä lasten kasvua ja touhuta heidän kanssaan. Tavallaan nautin jopa siitä, että saan pitää tästä omasta porukastani huolta, olla jatkuvasti läsnä ottamassa tarpeen tullen syliin, pitää tämän kodin kivana paikkana meille kaikille ja kerätä koko porukan ruokapöytään kokkauksieni äärelle. (Kai näinkin nykyään jo saa sanoa kuulostamatta epäfeministiseltä?). Tulen varmasti nauttimaan aikanaan myös opintojen pariin palaamisesta ja omista haasteistani, mutta juuri nyt nautin tästä omalla kohdallani ainutlaatuisesta elämäntilanteesta. 

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Edit/ Tekstistä korjattu jälkikäteen kummallisia lauserakenteita.