Olemme asuneet Etelä-Carolinassa noin neljä ja puoli kuukautta. Olen kirjoittanut omasta sopeutumisestani muutaman kerran esimerkiksi täällä, mutta ajattelin nyt kertoa vähän tästä kaikesta lasten kantilta. 

Meidän pojallamme on takana melkoinen vuosi, sillä onhan siihen mahtunut sekä pikkusiskon syntymä, että muutto toiselle puolelle maapalloa. Sydäntäni puristaa, kun mietin minkälaista myllerrystä tuossa pienessä mielessä onkaan käynyt. Valehtelisin, jos väittäisin kaiken menneen täysin kivuttomasti. Hienosti silti kyllä. 

(Vitsit miten ylpeä olenkaan pienestä ilmakitarististani <3 )

Alku täällä oli hiukan hankalaa. Poikaa ujostutti leikkipuistossa ja näin jälkeenpäin ajateltuna taisin painostaa häntä liikaakin menemään mukaan leikkeihin toisten lasten kanssa. Täkäläiset lapset ovat hyvin aktiivisia tulemaan pyytämään leikkiin, mikä on aivan tosi hienoa, mutta taisi hiukan pelästyttää ujon ja kaikesta uudesta ihmeissään olevan poikamme. Paras päätöksemme oli laittaa poika preschooliin. Alku sujui hienosti ja vain pari kertaa olemme ottaneet vähän takapakkia pojan innokkuudessa lähteä aamuisin kouluun (nämä ovat yleensä sijoittuneet läheistemme vierailujen aikoihin). Neljä aamupäivää viikossa on ollut juuri sopiva määrä päästä mukaan ryhmään ja olen todella tyytyväinen myös kouluvalintaamme. Preschoolin lisäksi myös perheystävien löytäminen täältä on auttanut poikaa todella paljon rentoutumaan ja löytämään ”tukikohtia” uudesta ympäristöstä. On niin hellyyttävää huomata, kuinka hyviä ystäviä hän onkaan täältä saanut. Välillä ikävä ottaa vallan, mutta sitä helpottaa todella paljon ajatus jo kesäksi varatusta Suomen-reissusta.

Viime aikoina on alkanut tapahtua eräänlainen läpimurto pojan sopeutumisessa ja se liittyy vahvasti englannin oppimiseen. Pojan sanavarasto alkaa olla jatkuvasti laajempi ja uteliaisuus ottaa hijalleen ohjat ujoudesta. Preschoolissa hän on tähän asti pärjännyt katsomalla mallia muista oppilaista esimerkiksi siirtymävaiheissa, mutta nykyään hän kuulemma tekee asioita jo täysin itsenäisesti ja uskaltaa käyttää tuntemiaan sanoja. Leikkipuistossa poika lähtee reippaasti leikkeihin mukaan ja kysyy itsekin toisinaan muilta ”do you wanna play with me” (mikä saa minut pakahtumaan ylpeydestä <3 ). Poika imee tällä hetkellä sanoja kuin pesusieni, poimii tuttuja sanoja keskusteluista ja haluaa jatkuvasti, että kaikki suomennetaan. Olen antanut hänen katsoa jonkun verran englanninkielisiä piirettyjä ja lukenut hänelle kirjoja ”lause englanniksi, lause suomeksi”-taktiikalla, jonka luulen myös edistäneen kielen oppimista. Voin vain kuvitella, kuinka parin kuukauden päästä sanat alkavat muodostua jo lauseiksi! Täällä on myös jatkuvasti kaikkea jännää ja kivaa uutta tekemistä: huvipuistoja, uusia kaupunkeja, museoita, retkiä. Tämä on auttanut viihtymisessä, sillä hän rakastaa seikkailuja.

Tyttäremme oli muuttaessamme vain seitsemänkuinen, joten hän ei ole ollut moksiskaan tästä kaikesta. Hän on itseasiassa hyvinkin jenkki, sillä hän hymyilee kaikille jo kaukaa ja tahtoo, että kaikki pysähtyisivät juttelemaan hänen kanssaan. Hän on juuri siinä iässä, että hän alkaa tapailla sanoja ja suurin osa näistä on suomeksi. Kuitenkin esimerkiksi tervehdykset hän tuntee vain englanniksi ja ”how are you, prettygirl”- lause saa vastaan leveimmän mahdollisen virnistyksen. Ajattelin alkaa käydä hänen kanssaan muskariryhmässä, jonka uskon olevan täysin hänen juttunsa. 

Mitä antaisin tämän kokemuksen myötä neuvoksi ulkomaille muuttoa suunnittelevalle perheelle? Vaikka olemme vielä itsekin osittain sopeutumisprosessissa sanoisin, että älkää painostako ja antakaa lapsille aikaa sopeutua uuteen kulttuuriin. Kyllä niitä leikkikavereita vielä löytyy ja kyllä se omakin lapsi niihin leikkeihin vielä sujahtaa mukaan, vaikka siltä ei heti tuntuisikaan. Koskaan ei kannata aliarvioida herkkujen ja tekniikan lapsia yhdistävää universaalia kieltä. 😉 On toki pitkälti lapsen persoonasta, iästä, temperamentista ja kulttuurista kiinni millä tavoin lapsi sopeutuu. Koti-ikävän tunteet olemme aina pyrkineet käsittelemään yhdessä. On myös oltava itse aktiivinen ja näytettävä mallia, mitä kautta lapsikin tottuu toimimaan uudessa ympäristössä, eli juteltava itse rohkeasti uusien ihmisten kanssa jos toivoo samaa lapselta. Kannattaa hakeutua mahdollisimman sosiaalisiin ympyröihin ja lähdettävä reippaasti liikkelle, vaikka alku olisi itsellekin hankalaa. Lapsen kielen oppimista kannattaa tukea myös kaikin keinoin ja miettiä, miten sitä voisi edistää (kannattaa etsiä esimerkiksi kerhoja, kouluja ym.) ja opetella yhdessä kieltä leikin, piirettyjen ja kirjojen kautta. 

Jos aiheesta tulee mieleen kysymyksiä niin vastaan mielelläni, sekä kuulisin mielelläni myös muiden sopeutumistarinoita!

Lentoaskeleita Instagram / Facebook / lentoaskeleita@gmail.com

The beginning in a new culture was a little difficult. Even so our son has been such a brave little boy and I couldn’t be prouder of him. He’s picking up some new words in English every day and I’m sure he will speak full sentences after a couple of months!