Auringonpolttamia

En tiedä milloin mahdan tottua tähän lämpimään. Suomen kesiin tottuneena yritän hotkia sitä: sisällä olo tuntuu synniltä, seinät tunkkaisilta, enkä saa tarpeeksi lempeästä tuulesta ihollani. Haluan lisää ja haluan olla ulkona iltaan asti. Ihan kuin takaraivossa joku suorastaan patistaisi ”nauttimaan nyt näistä helteistä, kun ei niistä tiedä kauanko jatkuvat”. Olen muuttunut ihan höveliksi: suostun välttämään kotiin menemisen ja lounasajan kokkailut hakemalla smoothieita, salaatteja ja bageleita naapurikahvilasta päivä toisensa jälkeen (tähänhän tarvitaan ihan hirveästi maanittelua…), nipistän siivoilut minimiin ja kauppareissulla annan jopa pojan laittaa kärryihin sateenkaarenkirjavat Ryhmä Hau-uimashortsit (jos ne nyt on toisen mielestä hienointa ikinä niin olkoon sitten). Ai niin ja vähän noloa myöntää, että hellyin jopa Ryhmä Hau- keilasettiin. Nyt on vähän skarpattava ennen kuin minua viedään ihan kuusnolla.

lampoo.jpg

Pakkasin koko perheen talvivaatteet takaisin matkalaukkuun vaatehuoneen perälle. Tämän jälkeen huomasin muun muassa, että olen ilmeisesti hamstraillut enemmän neuleita ja villapaitoja kuin toppeja ja kesävaatteita, sekä itselleni että lapsille. Ensimmäinen yritys laittaa sandaalit jalkaan muistutti myöskin muun muassa, että ei niitä paljaita jalkoja otetakaan ihan noin vaan esille, että jotain voisi tehdä ennen sitä. 😉 Muita huomioita: vesipulloja ei voi olla liikaa mukana ja että siitepölyallergiasta ei pääse eroon maasta muuttamalla. Jotain mitä taas en muistanut, oli typerää kyllä aurinkosuoja. Etelässä. Siis itselleni, lapsille kyllä sen muistin ja olen hieronut kuuliaisesti viittäkymppiä pieniin käsivarsiin ja nenänpäihin. En nyt varmaan maaliskuussa vielä voi palaa, ajattelin. Koska maaliskuussahan se aurinko ei säteile ja ole yhtä haitallinen kuin vaikkapa heinäkuussa? Kun eihän maaliskuussa varmaankaan pala, vaikka asteita olisikin 26? Olisi kivaa saada ajatuksenjuoksustani kiinni, sillä sen ansiosta mätsään pussilakanoideni korallinpunaisten raitojen kanssa. Harmittaa. Not cool. 

Rentouttavaa viikonloppua!

Lentoaskeleita Facebook / Instagram

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Pienelle tytölleni

 

img_9234.jpg

Katsokaa kuinka pieni hän oli vielä ihan hetki sitten <3

Pieni tyttöni täytti juuri yksitoista kuukautta, hetki sitten hän oli vielä niin pieni kuin tuossa kuvassa. Tänään hän kävelee makkaralle valuvissa sukissaan ympäri asuntoamme työntäen samalla ylpeänä kärryään, sanoo viattomana töh kiivettyään johonkin vaaralliseen paikkaan, tekee kolttosia minkä kerkeää ja hymyilee päälle niin suloisesti, että en voi muuta kuin nauraa. Minä en vielä tiedä, minkälaisia paineita hän tulee joskus kohtaamaan, vai ehtiikö maailma muuttua ja tuleeko hän kohtaamaan kohtaamaan niitä lainkaan (epäilen), mutta yhden asian tiedän: minä aion olla tarkkana siinä, millaisen naiskuvan hänelle välitän. Haluan, että meidän perheessä on ihanaa olla tyttö. Että tyttöjä arvostetaan ja ikinä mikään ei ole akkojen kotkotuksia. Vaan mahtavia tyttöjuttuja. Ja ne voivat olla ihan yhtä hyvin kynsien lakkaamista, tyllihameessa tanssimista kuin veljen jahtaamista turtles-naamari päässä. Haluan olla hänen edessään nainen, joka ei puristele vyötäröään peilin edessä tai valittele läskejään, vaan viihtyy nahoissaan ja pukeutuu mielellään kauniisti koska tahtoo, ei koska on pakko. Haluan tehdä kuten oma äitini ja neuvoa olemaan koskaan luottamasta ihmisiin, jotka jauhavat toisista kakkaa selän takana. Ja että naisten ei kannata varsinkaan tehdä niin toisilleen, sillä samalla kaivamme kuoppaa myös itsellemme.

Naistenpäivän perinteestä on keskusteltu viime vuosina paljon ja suklaarasiat, ruusut ja hemmottelulahjakortit ovat saaneet osakseen paljon ansaittuakin kritiikkiä. Vaikka vähän tahtoisinkin tulppaaneja pöydälle niin olen toki samaa mieltä: mitä me teemme muka niillä suklaarasioilla päivänä, jolloin niin monet isot ja pienet tytöt taistelevat kauheita asioita vastaan. Tämä naistenpäivä sujuu meillä kuin mikä tahansa muukin päivä: syödään, ulkoillaan ja käydään ehkä kaupassa, mutta joskus tulevaisuudessa minä haluaisin silti pitää tämän naistenpäivän myös juhlapäivänä. Haaveilen perinteestä, jolloin miettisimme yhdessä (tietysti paljon isomman) tyttäreni kanssa, mitä asioita vastaan monet tytöt ja naiset ympäri maailmaa kamppailevat ja valitsisimme yhdessä lahjoituskohteen johon laittaisimme rahaa. Me emme joudu pelkäämään silpomista tai vaarantamaan kerran kuussa terveytemme intiimihygienian puutteen vuoksi. Meillä on kaikki mahdollisuudet ja siksi haluan opettaa juuri naistenpäivänä, kuinka me voimme auttaa myös muita. Minusta olisi ihanaa myös mennä juuri naistenpäivänä tyttäreni kanssa vaikka kahvilaan juhlistamaan sitä, kuinka paljon kaikkea kivaa liittyy tyttönä olemiseen ja sitä kuinka onnekkaita olemmekaan, kun niin monet naiseuteen liittyvät rajoitteet ovat jo murtuneet vaikka työnsarka onkin vielä suuri. Niin ja haaveilemani traditio ei tietenkään sulje myöskään perheen miehiä ulkopuolelle, myös he ovat tervetulleita tähän juhlaan! Ja mikäs sen tärkeämpää pienelle tytölle olisikaan kuin tietää, kuinka myös isä ja veli ovat ylpeitä siitä, että hän on tyttö ja miten olemme kaikki tasavertaisia. 

Hyvää naistenpäivää te kaikki ihanat, upeat ja rohkeat naiset! 

Tätä päivää voi juhlia vaikkapa lahjoittamalla hygienia-paketin Ugandaan. , jotta tytöt voisivat jatkaa koulunkäyntiä kuukautisista huolimatta.

Lentoaskeleita Facebook / Instagram

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Vanhemmuus