Tiedättekö mitä? Olen tullut siihen tulokseen, että ”vauvakiloista” puhuttaessa se raskausaika ei olekaan sitä eniten kiloja kerryttävää aikaa, vaan se synnytyksen jälkeinen aika (paitsi ne onnekkaat, joilla imetysaika mahdollistaa kaiken mahdollisen syömisen, grammaakaan lihomatta). Ja syynä tähän ovat ne salakavalat sokerinhimon hetket eli päikkäriaika. Hiljaisuus, vapaus, väsymys, kahvia, jotain hyvää. Hetkeksi sohvalle, koira kainaloon, tietsikka tai kirja syliin. Maitokahvin tuoksussa ja suklaata suussa on niin ihanaa käydä kurkkaamassa nukkuvia lapsia ja ajatella, että vitsit ne on söpöjä vaikka äsken väsykiukkutaistelivatkin. Ja että onpas ihme, ettei poika huomannut tuota keksipakettia avatessani kaapin oven. Ainakin meikäläisellä on tässä kohtaa sokerikoukutus ja tapaherkuttelukierre nopeasti valmis.

Raskauden ja synnytyksen jälkeen voi sitten omaa kroppaansa kuunnellen aloitella liikuntaa, mutta entäs jos se kroppa huhuilee jumppatunnin sijaan tunnin päikkäreitä? Kun ei ole kuukausiin nukkunut kolmen tunnin pätkää pidempää yhtäjaksoista unijaksoa, niin ainakin minulla energiatasot ovat välillä vaan niin matalalla, etten yksinkertaisesti tiedä mistä repisin energian lähteä kuntosalille. 

Päikkärikahvittelumieltymysteni ja väsymyksen yhteissummana voitte varmaan arvata seuraukset. Minä ja vaaka välttelimme toisiamme koko kesän, mutta nyt syksyn tultua se ilmoitti minun keränneen jo tiputettuja raskauskiloja takaisin. Vähän ilkkuen se näyttii, että sille farkkujen välttelylleni on ollut muukin syy kuin ”tällanen hamekausi”. Tunsin oloni turvonneeksi ja väsyneeksi, en vain voinut hyvin. Tuli se kuuluisa olo, että jotain tarvitsisi nyt kyllä muuttaa. Ja vaikka yöunet ovat olleet aivan samaa luokkaa kuin ennenkin, enkä ole vieläkään kerännyt tarpeeksi energiaa sitoutuakseni lähijumppasalin viikkokalenteriin, niin joku kyllä on muuttunut ja olen huomannut sen yleisvoinnissani ja jaksamisessani. Ihan pari pientä juttua kohti parempaa oloa.

1. Makeanhimon ennakointi 

Vaihdoin aamupalaleivät lautaselliseen puuroa, marjoja ja hunajaa. En kuulu ollenkaan siihen koulukuntaan, joka nappaa makeanhimon yllättäessä mandariinin (vaan enemmänkin siihen leiriin, joka ärsyyntyy jo pelkästä ehdotuksesta), mutta olen huomannut, että tuhti, terveellinen ja marjojen sekä hunajan kautta makea aamupala on stopannut täysin sen puolen päivän aikaan yllättävän järkyttävän makeanhimon. Siispä ennakoiminen taitaa olla korvaamista enemmän se minun juttuni. Olen jättänyt keksit ostamatta ja lakannut huijaamasta itseäni ”vierasvaroilla” ja juonut kahvini ilman sitä jotain hyvää.  Napostelunhimon iskiessä rouskutan pähkinöitä.

2. Liikkumista lasten kanssa

Nihkeyteni ja vitkutteluni sen jumppakortin ostamisen suhteen saattaa johtua myös siitä, että alitajuisesti taidan ajatella sen jumppareissuni olevan pois perheen yhteisestä ajasta. Ja vaivalloista esivalmisteluineen, kun pitäisi pumpata maitoa aina varoiksi ja muutenkin seli seli. Nyt olen kuitenkin tuon taloyhtiön leikkikentän sijaan alkanut kärräämään meidät myös kauemmille leikkimestoille, seisomalaudalla keikkuvat kahdeksantoista kiloa tuovat ihan tuntuvaa ekstraa ylämäkiin.* Varsinaisia vaunulenkkejä olen myös harrastanut säälittävän vähän, mutta nyt olen alkanut esimerkiksi vaunujen kanssa kulkiessani kiertämään pidempiä reittejä ja näin ollen vähän vahingossa ”vaunulenkkeilemään”. Esikoisen potkupyörä vaihtui viikonloppuna kahvalliseen polkupyörään ja tämä vasta lupaavalta vaikuttaakin! Poika nimittäin on osoittautunut varsin väsymättömäksi pyöräilijäksi, jonka mielestä on kaikkein hauskinta juoksuttaa äitiä tai isää perässä. Molempien kunnon ja innon kasvaessa voidaan alkaa pidentää näitä lenkkejä. Pojan lempileikki poliisi ja rosvo on myös sangen tehokas polkupyöräversiona. Olen ollut ihan puhki näiden lenkkien jälkeen, meillä on ollut hauskaa ja olen pitkästä aikaa muistanut, kuinka hyvä olo liikunnasta tulee. 

3. Pieniä juttuja ja armoa itselle

Hyötyliikuntaan saa boostia myös tekemällä kotitöitä vauva kantorepussa, kun tavaroiden poimimiset täytyy tehdä kumartumisen sijaan hallitusti selkä suorana kyykistyen ja imuroimisestakin tulee ihan erilaista vauva kyydissä keikkuen. Esimerkiksi kenkien solmiminen vauva kantorepussa käy jo melkoisesta tasapainoiluakrobatiasta. 😀 No ei vais, mutta sen olen ihan oikeasti kokenut myös tärkeäksi, että en ota liikunnasta kuitenkaan stressiä tässä elämänvaiheessa. Tai toki voin tsempata itseäni liikkumaan, mutta painon stressaamisen jätän imetyksen jälkeiseen elämään (tai toivottavasti voisin skipata sen kokonaan). Olen myöntänyt itselleni, että toiset pystyvät zumbaamaan ja crossfittaamaan monta kertaa viikossa vielä omianikin pienemmillä unilla, mutta minä en siihen kykene ja se on ihan ok. Ehtii sitä sittenkin, kun silmät eivät painu iltaisin väkisin kiinni. 

Senkin olen huomannut, että iltapäiväkahvieni sokeripommeista tulee vain väsynyt ja huono olo (no yllätys, varmaan ajattelette, mutta kantapään kautta jne.). Niin ja vaikka päivittäiset herkkuhetket olenkin nyt laittanut syrjään, niin suon itselleni kyllä herkkuja esimerkiksi viikonloppuisin (no okei ja just tänään leivoimme pullaa). Pienelläkin liikunnalla ja herkuttelun vähentämiselä on ollut jo merkittävän pirteyttä tuova vaikutus.

Tiedän, että siellä lukijoissa on monia, jotka elävät samankaltaista elämänvaihetta. Olisi todella kivaa kuulla, miten te olette löytäneet raskauden ja synnytyksen jälkeen energiaa liikuntaa tai omia arkiliikuntakeinojanne. Tai niitä vinkkejä makeanhimon torjuntaan, niitä otan myös aina vastaan, kunhan ette ehdota sitä mandariinia suklaan tilalle. 😉

*(Supervinkki! Jätä puistosta kotiinlähteminen aavistuksen liian myöhään. Niin, että molemmat lapset itkevät, joko nälkäänsä, puistosta lähtemisen harmia eli väsymystä tai vääriä lounasvaihtoehtoja. Mikään ei laita juoksemaan samalla lailla kotiin vaikka kuinka tekisi mieli pysähtyä. Taatusti tehokasta intervalliharjoitusta. 😉