Reipas pieni mustelmasilmä

Lattioitamme ja sohvansyrjiä pitkin kiitää tällä hetkellä astetta pandamaisempi tapaus, nimittäin vauva oli tiistaina kyynelkanavaleikkauksessa.

Leikkauksesta on vielä muistona mustelma silmän alla, ja vuotava sekä reunoiltaan punottava silmä, mutta tämä ei tunnu haittaavan tippaakaan itse potilasta. Olen ymmärtänyt, että synnynnäisesti ahdas kyynelkanava on melko yleinen vaiva vauvoilla (päässäni kummittelee luku kymmenen prosenttia, mutta voi olla että äitipääni on luonut sen ihan itse), joten ajattelin kirjoittaa meidän kokemuksesta tänne.

Suostuin leikkaukseen erittäin vastahakoisesti. Onhan ajatus leikkauksesta aina jotenkin pelottava, ja vielä vauvalle! Mutta kyseessä ei ollutkaan kuulemma varsinainen leikkaus, vaan pieni kirurginen toimenpide. Vauvan silmä rähmi jo synnytyslaitoksella, jolloin meille jo hiukan ennustettiin tätä toimenpidettä tulevaisuuteen. Silmätipoista ym. ei ollut meille mitään hyötyä, koska jatkuva silmän vuotaminen johtui siis ahtaasta kyynelkanavasta, ei ulkoisesta tulehduksesta.

Saavuimme aamulla seitsemän maissa Tays:in silmäklinikalle, ja täytyy sanoa että upouudet tyylikkään modernit tilat olivat positiivinen yllätys (kaikki muualla Tays:issa käyneet varmaan ymmärtävät miksi). Ennen toimenpidettä ei saanut kuuteen tuntiin syödä, eikä kolmeen juoda vettä, joten olin tyytyväinen aikaisesta leikkausajasta ja pari viikkoa sitten lopettamastamme yötissittelystä. Pikku hiljaa paikalle valui viisitoista muutakin pikkulasta tukijoukkoineen, ja meille kaikille valkeni homman nimi: liukuhihnameininki ja jonottaminen. Ei sillä, liukuhihnameininki osoittautui oikein toimivaksi systeemiksi vaikka pitkä odottelu nälkäisten lasten keskellä taisi olla kaikille aikamoinen koettelemus.

Meidän vuoron koittaessa kannoin vauvan tekoreippain ottein leikkaussaliin. Letkeä anestesialääkäri päästi miehenkin ”ylimääräisenä” leikkaussaliin nukutuksen ajaksi. Oli sydäntäsärkevin hetki ehkä ikinä pidellä vauvaa aloillaan, kun hän hoksasi että jutussa on nyt jotain kummallista, ja että keitäs nämä hassuihin kaapuihin pukeutuneet ihmiset tässä oudossa paikassa ovat. Vauvan naamalle asetettiin nukutusmaski (en tiedä virallista nimeä) ja pian reppana nukkui lötkönä hiiripyjamassaan. Minä aloin itkeä (vaikka vannoin etukäteen etten) kun meidät patistettiin ulos huoneesta toimenpiteen ajaksi.

Ehdimme odotella vain vartin, kun hoitaja jo kantoikin pökerryksissä olevan pikkumiehen takaisin. Vauva hieman itkeskeli alkuun, ja otti vielä pienet unet tuttia mutustaen sylissäni. Viiden minuutin kuluttua isi, vieraat mielenkiintoiset lelut ja muiden lasten touhut alkoivat kiinnostaa sylissäni köllöttelyä enemmän. Muutaman mehuhörpyn jälkeen tyyppi olikin jo ihan oma itsensä, ja hoitaja tuli ottamaan tippaneulan pois kädestä ennen kuin vauva ottaisi sen itse. Odottelimme vielä n.45 minuuttia tarkkailussa, ja sitten saimmekin luvan lähteä kotiin. 

Kotona vauva oli kuin ei missään toimenpiteessä olisi ollutkaan, päikkärit olivat vain hieman pidemmät kuin normaalisti. Kotihoitona annamme silmätippoja muutaman viikon ajan. Vaikka silmä ympäryksineen näyttää kipeältä , en ole antanut särkylääkettä sillä vauva ei niitä tunnu tarvitsevan.

Eli yhteenvetona voisin sanoa, että paljon jännitystämme pienempi juttu olikin kyseessä! Nyt vaan odotellaan silmän lopullista paranemista ja taistellaan silmätippojen kanssa. :)