Sinne se lähti

Voi vitsi, nyt on kuulkaa vaatekaapissani melkoinen kolo. Tarkalleen ottaen jättimäisen pukupussin mentävä aukko, jonka sisällä oli paljon ah niin simppeliä ja täydellistä valkoista pitsiä pyöreän laahuksensa kanssa. Eilen meille astui ensi elokuun morsian kaasonsa kanssa ja posket hehkuen hän veti selän vetskarin kiinni ja näytti aivan uskomattoman kauniilta. Tunnistin ne liikkeet omiksi parin vuoden takaisikseni, joilla hän silitteli helmaa vyötäröltä peilistä, kääntyi sivuttain ja jälleen hymyillen peiliin päin. Että kyllä sen vaan tiesi kun siihen oikeaan pukuun sujahti. 

Jotenkin märän ja pimeän syksyn keskellä oli niin ihanaa nähdä pala jonkun hääodotusta ja unelmointia. Häät ovat aihe, joka antaa meidän ironisen skeptisen kyseenalaistavassa kulttuurissammekin ihan luvan upota hetkeksi pumpuliin. Illalla selasin meidän hääkuviamme, enkä kyllästy siihen ehkä koskaan. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta vaan katselisin niitä vaikka kuinka pitkään. 

Olin hyvin epäaktiivinen puvun myynnin kanssa, eikä tarvitse olla kummoinenkaan keittiöpsykologi arvatakseen, että taustalla taisi oikeasti olla epävarmuus puvun myymisestä. Kyllästyin kuitenkin ahtaan vaatekaappini museoksi muuttamiseen ja laitoin puvusta edelisenä lauantaina ilmoituksen nettiin. Sinne se nyt meni ja oikeastaan toivon, että tuota mekkoa ei tullakaan säilömään kaapissa vaan että se jatkaisi kulkuaan morsiamilta toisille. Niin kaunis puku ansaitsee ympärilleen unohtumattomia juhlia, ihailua ja sen fiiliksen, kun joku vetää sen ihastuen ensimmäistä kertaa päälleen.

Olo on aika haikea. Aika jännää, että yhteen mekkoon voikaan kiintyä niin paljon, vaikka sitä ei enää koskaan käyttäisikään. Ei harmita kuitenkaan yhtään, että vaatekaapissani kaksinkertaisen suuren pukupussin verran enemmän tilaa. Ja itseasiassa mekkorahoilla voimmekin tehdä vaikka kaikki tarvittavat hankinnat vauvaa varten, joten ei kyllä harmita oikeastaan senkään puolesta.

Miten te muut olette suhtautuneet hääpukujenne myymiseen?

Ps. Sanoin tuon ostajamorsiamen lähtiessä, että ”pukuun ei varmaan tarvitse edes tehdä mitään korjauksia, kun olemme niin saman kokoisia”. Mietin vain, että toivottavasti hän hoksasi, että olen raskaana, enkä tarkoittanut hänen vyötärönsä näyttävän puolikkaalta jalkapallolta. :D 

Kuva: Jan Sundman