Siskoista ja veljistä
Kirjoitin jo keväällä kuinka ihmeelliseltä minusta, perheeni ainoasta lapsesta, tuntuukaan seurata lasteni sisaruussuhteen muodostumista. Se tuntuu joltain, joka nostaa ihan todella onnenkyyneleet silmiin ja saa nauramaan silloin, kun isoveli siirtää lelujaan kauemmas ja kauemmas parahtaen ”sisko kiusaa” kun röyhelöpylly ryömii päättäväisenä kohti veljensä aarteita. Ja silti huomaan isoveljen laittavan ne lelut vähän tahallaan siskon ulottuville. Vauva on nyt kahdeksan kuukautta ja yhä enemmän ja enemmän oma persoonansa. Seurallinen kujertaja, joka tahtoo olla aina siellä missä toisetkin, ja jolta sitä tahtoa myös todella löytyy.
Sen jälkeen kun muutimme tänne Amerikkaan, on jo tässä kahdessa viikossa korostunut aivan älyttömästi sisarusten seura toisilleen. Meillä, joilla yleensä on rampannut porukkaa tämän tästä ja aina ollut paljon eloa ja elämää kotona, sekä ollaan itse oltu menossa ja tulossa, onkin yht äkkiä hyvin hiljaista, vain meidän nelihenkinen perhe. Ja arkisin oikeastaan pitkät päivät vain minä ja lapset.
Poika on yhä enemmän ottanut siskonsa leikkeihin: sisko on saanut kunnian olla parkitalon tuhoaja, jonka hyökkäyksen jäljiltä rakennusmiehen täytyy aina ryhtyä uudestaan korjaushommiin. Hajottamaan leikit Mukaan leikkeihin pyrkivä sisko saa nykyään aina myös jonkin oman viihdykkeen, jopa yhden autoista. Isoveli pelleilee siskolleen, lohduttaa lattialla itkijää ja ehdottaa iltaitkun syyksi, että ehkä sisko vain ikävöi häntä. Poika haluaa joskus syöttää siskolle puuroa ja harvahampainen kahdeksankuinen aukoo suutaan veljestään hurmaantuneena kiltimmin kuin kellekään muulle syöttäjälle. Sillä mikään, ei mikään ole yhtä hauskaa ja ihmeellistä kuin isoveli.
Vaikka vauva ei vielä tietenkään osaa aktiivista yhdessäleikkiä, on hänestä selvästi ihanaa leikkiä isoveljen lähellä ja samoin poika nauttii siskonsa seurasta ja siitä, että tämän voi jo ottaa enemmän ja enemmän ”mukaan” juttuihin. Esimerkiksi (lähinnä koristeen virkaa toimittavassa) pinnasängyssä on hauskaa olla yhdessä retkellä. Paras juttu on kuitenkin kylpy, joka on noiden kahden ihan oma show. Minä roikun laidalla ja pidän varoiksi vauvaa kainaloiden alta kiinni, kun he yhdessä kikattavat katketakseen uudestaan ja uudestaan laidalta tiputettaville leluille ja shampoopulloille. Jos minun päälleni loiskuu vettä, niin se vasta hauskaa onkin, vauvakin saa ihan hysteerisiä kikatuskohtauksia.
Siinä missä yhteinen kommunikaatio ja leikit lisääntyvät, niin lisääntyy toki välillä myös ärsytyskin, pienen ihailijan huomio kun olisi välillä hyvin rajua, kuolaista ja leikkejä sotkevaa. 😉 Pääosin nuo kaksi ovat kuitenkin aivan selkeästi uskomattoman ja varauksettoman rakkaita toisilleen.
<3<3<3<3