Täältä me tullaan

Täällä heräilen kuin muumi talviuniltaan. Siltä se oikeasti tuntuu: kuin olisin nukkunut koko talven. Hautautunut kuukausiksi kotiin suuren vatsani kanssa ja tuijotellut ikkunasta lumisia mäntyjä, varonut supistuksia ja lopulta linnoittautunut sohvalle. Pikku hiljaa kaikki muu alkoi tuntua kaukaiselta ja elämänpiirini pienentyi askeleittain yliopistolta ja kaupungilta ensin koti-ruokakauppa-akselille ja lopulta kokonaan koti-neuvola-alueelle. Aika tuntui pelkältä odottamiselta ja tuijotin kalenteria, laskettua päivää ja kaipasin kevättä jatkuvasti. Ja nyt täytyy sanoa, että kevään tulo ei ole vielä milloinkaan tuntunut yhtä helpottavalta. Hihkun nähdessäni leskenlehtiä, sinivuokkoja ja silmuja oksilla, hengitän allergiastani huolimatta onneissani katupölyä, ja kuiva asfaltti- voi se tuntuu aivan hullaannuttavan hyvältä kenkien alla. 

Tietenkään vauvan kanssa ei voi aivan vielä ampaista ihan kaikkialle minne haluaisin ja toistaiseksi neiti röyhelöpylly kulkee mukana siellä missä minä ja maitobaaritkin olemme, mutta silti: vitsit mikä vapauden tunne. Aloitellaan nyt ensin näillä lähihoodeilla kuljeskelulla, mutta siitä tämä meidän taival alkaa. (Varovasti vilkaisin jo myös jääkaapin oveen magneetilla lätkäistyä ravintolalahjakorttia, jonka saimme lapsenvahtilupauksella mieheni kanssa joululahjaksi.)

Täältä me tullaan, me ja meidän menopelit!