Tärkeysjärjestys

Lentoaskeleita

Tämä äiti on ollut aika uppoutunut hääsuunnitelmiinsa, viilettänyt polttareissa ja lukenut (okei aika vähän) ärsyttävästi häiden jälkeisenä maanantaiaamuna kello kymmeneltä alkavaan tenttiin. 

Eräs pieni, se kaikkein tärkein tyyppi kuitenkin loukkaantui selvästi viikonloppuisesta polttaripoissaolostani, ja ehkä samalla myös viime aikojen kiireisyydestäni. En saanut sunnuntai-iltapäivällä halia, ja mieltä osoitettiin muutenkin ihan kunnolla. Näytettiin, että nyt itkettää, olet tyhmä kun olit poissa, isi vaan on kiva, sinua minä mielummin lyön. Siis poika näytti, minä olin sydän irti rinnasta ja niin aikuinen kuin osasin, niin äiti kuin vaan olen ja halasin, kerroin ettei saa lyödä ja otin syliin vaikka pieni poika rimpuili suuttuneena. Ihan kamalaa, kamalaa.

Lapsen kanssa on puhdistavaa saada ottaa toisen tunteet vastaan juuri sellaisina kuin ne ovat. Ei tarvitse arvailla, että sanoinkohan hölmösti, mitäköhän se mahtoi oikeasti miettiä, tykkäsköhän. Jos ruoka on hyvää, suu avautuu ammolleen kuin linnunpoikasella ja osoitetaan onnellisena "tätä! tätä!", jos taas pahaa, phyh, sylkäisy lattialle ja "ei". Jos yrität hassutella, yleisösi joko kiemurtelee kikatuksesta tai katsoo sinua hiljaisen kummastuneena. 

Enpä ole ennen tuntenut noin musertavaa tunnetta äitiyden tiimoilta kuin tuolloin. Tai monen muunkaan asian.

Nyt olemme olleet tämän viikon aika hissukseen. Ollaan syöty herneitä ja vadelmia, sekä olen yrittänyt opettaa poikaa tykkäämään karviaisista. Minun sylini kelpaa taas, ansaitsen kuolapärinäsuukkoja, haleja ja nauruhepuleita. Saan kutittaa ja ottaa kainaloon sohvalle. 

Olen yrittänyt paikata asioita harjoittamalla pienimuotoista lahjontaa, kuten antamalla kirppiksellä periksi maatilaeläinpussin kohdalla, istunut kuplavolkkarissa leikkimässä autolla ajoa juuri niin pitkään kuin poika haluaa (eli pitkään), enkä laittanut kymmenen minuutin jälkeen ovia kiinni ja huijannut että hups nyt ne meni lukkoon eikä ole avaimia, tehdäänpä jotain muuta. Vähän ollaan tietty herkuteltukin. Olen pitänyt kännykän suurimman osan ajasta piilossa, ja tehnyt omia juttuja vain silloin kuin poika nukkuu.

Ja olen selvästikin saanut anteeksi.

Vaikka ne hääjärjestelyt ovatkin tällä hetkellä tärkeitä ja kivaa puuhaa (ja se tenttikin on tärkeä, ääääh!), niin silti tuli kyllä nyt melkoinen "asiat tärkeysjärjestykseen" -hetki. En kuitenkaan halua muistaa tästä hetkestä to do -listojani, vaan sen että poika etsii kaikkea märkää hihkuakseen "vettä, vettä!", kuinka joka päivä tulee uusia sanoja (esim kurkku = kuku, viinirypäle = päle, lehmä = muu), miten hassulta poika näyttää välillä matkiessaan kaikkea (esimerkiksi mieheni päätyi tänään rönsyilevän keskustelun päätteeksi demonstroimaan minulle kuinka oikeaoppisia kyykkyjä tehdään, jep älkää kysykö, ja eräs pikkutyyppi meni kyykistelemään viereen ja pian pyllähteli innoissaan itsekseen). Nämä on niitä tärkeitä, jotka haluan muistaa.

 

 

Kommentit

annakarin
Anna Karin

On ihanaa, kummallista ja outoa, kun lapset näyttävät tunteensa niin avoimesti ja esittämättä. Onneksi suuttumus, väsymys tai turhautuneisuus ei yleensä kestä pitkään ja niiden tunteiden jälkeen ollaan taas täysin luonnollisesti onnellisia ja iloisia, nauretaan ja leikitään niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. 

Kunpa aikuisetkin oppisivat näyttämään tunteensa aidosti ja pääsemään niistä yli ilman turhaa vellomista. Ois ehkä aika vapauttavaa vetää vaikka kerran kuukaudessa kotona kunnon itkupotkuraivarit ja sitten leppyä minuutissa ja jatkaa elämää kuin mitään ei olisi ollutkaan.

Ja ihanaa, että kaikki on taas normaalisti ja "anteeksipyyntö" on hyväksytty. :-) Elämä onkin paljon kivempaa, kun elää hetkessä eikä vaan aina tulevassa ja to do -listoissa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Niinpä, totta puhut monessa asiassa! Meillä olisi tosiaan opittavaa tunteiden avoimessa ulosannissa noilta pikkuisilta. Voi miten helppoa olisikaan jos ilmaistaisiin heti jos jokin asia loukkaa tai koemme vääryyttä, eikä esimerkiksi harrastettaisi puolisolle sellaista "no enpäs nyt sano tästä, sillä kyllähän tälläinen asia kuuluu itsekin huomata, mutta mökötän siihen asti" -tyylistä käytöstä. 

Täytyy kyllä myöntää että minä saatan vetää joskus (eli kerran kuussa) oikein kunnon itkukiukut, mutta en kyllä jaksa kiukutella ikinä kovinkaan pitkään! Lepyn suorastaan ärsyttävän helposti. :D 

 

annakarin
Anna Karin

Hihih, no pakko myöntää, että mäkin saan itkupotkuraivareita, mutta ne ei ehkä ole yleisesti yhtä hyväksyttäviä kuin Aino-vauvan samanmoiset. :-D Ja voin muuten suositella tuota sanon-heti-kun-ärsyttää -taktiikkaa - se oikeesti helpottaa elämää niiiin paljon. Mä oon yrittänyt opetella sitä viime kuukausina (hitaasti mutta varmasti), ja mököttäminen on ihan melkein loppunut. Miksiköhän sitä mökötyksen syytä aina panttaa, kun se on niin paljon helpompaa ja reilumpaa toistakin kohtaan? 

annakarin
Anna Karin

Katson samalla elokuvaa ja sekoilen sanoissa. Sori, siis: miksiköhän sitä mökötyksen syytä aina panttaa, kun sen kertominen heti olisi niin paljon helpompaa ja reilumpaa toistakin kohtaan?

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Oh, muistan saman oivalluksen omien hääsuunnittelujen aikaan, kun poitsu prostestoi jotain poissaoloani. Sen hetken jälkeen pyhitinkin kaiken mahdollisen hääsuunnittelun poitsun nukkumisaikoihin. Se on kumma, miten joskus jotkut asiat tuntuu niin tärkeiltä, että ne syrjäyttää kaiken muun. Tuo pieni ihminen on kyllä hyvä muistuttamaan, että pysähdypäs äiti välillä. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Tosi lohduttavaa kuulla että joku muu on kokenut saman hääkiireiden keskellä! Välillä tosiaan pääsee kummasti hämärtymään ne tärkeysjärjestykset, mutta kuten sanoit -onneksi on nuo pienet muistuttajat. <3 

Tänään auttoi ihan hirveesti, kun vanhempani touhusivat koko päivän pojan kanssa, mutta minun oli helppo hääaskartelujen lomassa välillä leikkiä ja puuhailla hänenkin kanssa. Täällä on pappa hyvin pop tällä hetkellä, ja minun seuraani mielenkiintoisempaa selvästi! :D

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Meilläkin on pappa pop! :D Hääaamuna nakitettiin pappa vahtimaan poikia(siskonpoika on kaksi päivää omaani vanhempi) kun me ekot juostiin kampaajalla ym. Se oli papalle vallan mainio tehtävä. :)

Tyyne
Sukat makkaralla

Onneksi sait anteeksiannon :) Varmasti haastavaa jakaa aikaa näin häiden alla vähän joka hommalle, etenkin teidän pikkuiselle! Mutta varmasti muistelet tätä aikaa sitten jälkeenpäin kuitenkin hyvällä :)

Meilläkin aika keskittyy välillä niin paljon viimeistelyjuttuihin, että on ihan hyvä muistutus välillä tehdä muutakin kahdestaan tai omillaan, kuin väkertää rusetteja sun muita ;) Tärkeysjärjestys ennenkaikkea, olet oikeassa!<3

Elina U.
Lentoaskeleita

Joo on tämä ajankäytön hallinta välillä vähän haasteellista, mutta kun on niin mahtavat apujoukot taustalla kaikessa niin pienellä sumplimisella tästä tullaan selviytymään hienosti ja oikein priorisoidustikin vielä! :) Tänäänkin vanhempani takasivat minulle ja kaasolleni askartelurauhan, mutta sain leikittyä kivasti hääpuuhien lomassa pojan kanssa. Ja kun paikka/ohjelmakortit jäivät kesken, käsistään taitava äitini vaati että jätän ne hänen näperreltäväkseen ensi viikoksi. En kestä! <3

Kommentoi