Tilannekatsaus herkkupöytien ääreltä

Lentoaskeleita

Jouluterveisiä täältä Raumalta! Tälläisessä asussa olen viettänyt Tapaninpäivää. Sain joulupukilta aivan ihanan Marimekon kaulakorun, jonka yhdistin Zaran valkoiseen lempparimekkoon. Rennossa mekossa ja sukkiksissa oli mukavaa istahtaa mummuni joulupöytään. ;)

Meidän joulu on koostunut mamien ja isomummujen joulukattauksista, sukulaisista, uusissa yöpuvuissaan joululahjoja tutkivista lapsista, iltaisista Scrabble-mittelöistä keittiönpöydän äärellä ja yön tunteina ahmituista lahjakirjoista (ja konvehdeista). Paljon yhdessäoloa, juustoja, pari lasia ihanaa punaviiniä, puheensorinaa, suklaata, koiria vähän joka puolella, uudella Brion hellalla valmistettuja ja tarjoiltuja aterioita, vanhoja valokuva-albumeita, auton pakkaamista ja purkamista. 

Niitä vanhoja valokuva-albumeita ja joulukuvia 70-luvulta katsellessani mietin, että tässä me nyt luodaan niitä joulumuistoja, joita poika tulee vanhempana muistelemaan. Haluan, että poikani miettii kuinka olipas silloin lapsena ihanaa kun kaikki olivat yhdessä, ruuat maistuivat paremmilta kuin milloinkaan, joulukuusi oli koristeltu värikkäästi, paketit rapisivat jännittävästi, kuinka illalla kaikki lojuivat sohvalla lukemassa kirjoja tai katselemassa elokuvia. Haluan luoda hänelle perinteen joulusaunasta, hassuista koristeista, toistensa päälle puhuvista sukulaisista, kauniista vaatteista ja rennosta tunnelmasta. Ehkä ensi jouluna tuon lapsuuteni joulukirkonkin perinteeseen. Mietin albumien sivuja katsellessani, kuinka aika meitä kohtelee, ja miten me kohdellaan sitä. Mietin mummujani kauniina ja vapautuneesti nauravina näteissä mekoissaan, hekin ovat olleet kaksikymmetäneljä. 

Olin ollut muuten melkoisen kiltti, sillä naputtelen tätä postausta uudella MacBook Airilla. Ihanaa, enää en väännä yhtäkään luentopäiväkirjaa harmitellen, kuinka paljon helpommalla olisin päässyt jos olisin kirjoittanut muistiinpanot jo alunperin tietokoneella! Ehkä myös postaan tännekin useammin, kun läppäri kulkee kätevästi mukana laukussa. Tontut olivat paketoineet myös uudet nyrkkeilyhanskat ja kirjoja. Ehkä ensi vuonna pitää olla vähän tuhmempi, etteivät tontut tuhlaa ihan niin paljoa.

 

Rauhallista Tapaninpäivän iltaa, tänään saa vielä herkutella joulun piikkiin! <3

 

 

Kommentit

Roosa
Mangomalen

Ihana mekko!

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos! :) Tykkään siitä itsekin kovasti, hyvin on ansainnut lempparimekon tittelinsä.

Katie
Aika kypsä äidiksi

Oi miten tunnelmallista... Noin mäkin ajattelen, että on tässä alettava skarpata joulun kanssa, jotta poju saa ihania joulumuistoja. ;) Nyt taisi olla viimeinen "helppo" joulu sen suhteen... ja niinpä jäi ottamatta upeat joulun perhekuvat, blääh! Mutta sentään jotain tuli räpsittyä, pitää yrittää ehtiä laittaa koneelle...

 

Kao Kao

Ihanaa joulutunnelmaa! Mä fiilistelen edelleen, mun mielestä joulu loppuu vasta nuutinpäivänä..

Kommentoi