Tv-sarjojen helmiä (paljasta omasi!)
En katso juurikaan tv:tä. Telkkari on oikeastaan se, josta ajankäytöllisesti olen luopunut mahduttaakseni blogiharrastuksen päiviini, ja oikeastaan taidan valita mielummin kirjan kuin kanavasurffailun. Silti olen onnistunut löytämään muutaman sarjan, jotka ovat olleet täysin rakkautta ensikymmenminuuttisella ja joiden ansiosta ymmärrän hyvin puheet Netflix-maratoneista ja ”jos vielä yhden jakson katsoisi”-koukuista.
Shameless
Sarjasta löytyy ilmeisesti alkuperäinen brittiversio, mutta minä olen koukuttanut itseni amerikkalaisten luomukseen samaisesta ohjelmasta. Sarjan pohjalla on amerikkalaisen yhteiskunnan käsite ”valkoisesta roskasakista”, mutta tässä sarjassa tuo roskasakki saa mitä elävimmät, häpeilemättömimmät ja persoonallisimmat kasvot vailla ripaustakaan itsesääliä. Kohtaukset ovat välillä niin absurdeja, että en tiedä nauranko sarjan huumorille vai omalle sarjan myötä paljastuvalle tiukkapipoisuudelleni.
Frank:”I don’t need platitudes from an eight-year-old.”
Carl: ”I’m ten!”
Frank: ”Well, if you want to make it to 11, don’t tell me what to find funny! And every day you wake up breathing, you should be coloring me a thank-you note of gratitude that the half of you that came from me wasn’t spooged on your mother’s neck, but instead was guided by yours truly to get up inside of her to start the life of you. So walk and talk with gratitude, son.”
Shameless sijoittuu New Yorkilaiseen lähiöön, jossa ei todellakaan napata keltaisia takseja lennosta tai viiletetä katuja pitkin take away- kupponen kädessä. Sarja kertoo sisarusparvesta, joka elää omalla tyylillään ilman vanhempiaan (äidistä harvoin tietoa, isä ehkä sammunut Kanadaan matkaavaan pakuun, useimmitenähibubista nappipäissään) ja heidän selviytymiskamppailustaan, jossa moraali on vain kaukainen eliitin etuoikeus. Silti arjen kamppailun pohjalta löytyy aivan samanlaiset huolet ja ilot kuin kaikkialla muuallakin: rakastutaan, etsitään itseään, tehdään virheitä ja juhlitaan synttäreitä. Kaikki tämä tapahtuu vain rytinällä ja Shameless-tyyliin.
Sarjassa parasta ovat sen henkilöhahmot ja aivan törkeän hyvät roolisuoritukset, varsinkin todella mielenkiintoisesti tuotantokausien edetessä muotoutuvan isosisko Fionan hahmo. Fiona esitetään aluksi huumelähiön versiona pyhimysäidistä, joka omistautuu täysin sisaruksilleen. Pyhimysrooli kuitenkin rikkoutuu ja rakoilee tuotantokausien myötä ja Fionasta tulee moniulotteisempi ja rakoilevampi, inhimillinen antisankaritar. Sarjassa on aivan mieletön henkilöhahmokattaus!
Mad Men
Koukutuin sarjaan pitkinä imetyspäivinä poikani ollessa aivan sylivauva. Hurahdin täysin 1960-luvun New Yorkin hidaseleiseen ja aistikkaaseen mainosmaailmaan, nerokkaasti rakennettuihin henkilöihin ja hullaannuin sarjan stailaukseen. Siinä vauvakuplan keskellä minäkin olisin ollut lähestulkoon valmis punaamaan huuleni ja pukeutumaan kotelomekkoon, polttamaan ketjussa savukkeita valkoiset hansikkaat kädessä. Hyvä, etten melkein leikannut vaaleaa polkkatukkaa tai alkanut välttelemään aurinkoa ja värjäämään hiuksiani punaisiksi- muut 60-luvun mainostoimiston kiemuroiden vierellä viihtyvät tajuatte kyllä. (Uusimpien tuottareiden valossa myös musta lainehtiva pitkä polkka on alkanut näyttää yllättävän hyvältä…)
Aikakauden käytösnormit ja edessäpäin puhaltavat radikaalit murrosajat sulautuvat kiehtovasti yhteen, aivan järjetöntä kuinka 2000-luvulla voidaankaan luoda katsojalle niin elävä illuusio menneiden vuosikymmenten seuraamisesta. Niin tai puhutaanko kutkuttavista, epätäydellisyydessään täydellisistä hahmoista ja heidän välisistä suhteistaan? Vaikkapa Donista, Bettysta, Paigesta tai Joanista? Raivostuttavasta mutta nerokkaasti luodusta Petestä? Voisin keskustella heistä ja sarjasta samaan tapaan kuin kirjallisuudenkurssien lukupiireissä avataan klassikkoteosten rakenteita! :D
—
Muita suosikkisarjojani on mm. Frendit, joka ei taida pahemmin esittelyjä kaivata. Myös esimerkiksi Hello Ladies-sarjan huumori puree minuun täysillä, ja sitten taas toisaalta olen viime aikoina katsellut silloin tällöin Areenasta suomalaista Syke -nimistä sairaalasarjaa, joskus tuli katsottua kaikki Ozin tuotantokaudet.
Tätä tv-sarjojen ylistyspostausta kirjoitin häikäilemättömin taka-ajatuksin, sillä opiskeluhommien vähentyessä ja totaalisen äitiyslomalle jäämisen lähestyessä haluaisin uppoutua johonkin uuteen huippusarjaan. Niinpä heitän teille pyynnön: paljasta oma suosikkisarjasi! Erityisesti jos satut itsekin fanittamaan jotain mainitsemaani sarjaa, niin kuka ties meillä onkin samankaltainen telkkarisarjamaku. ;)
Loppuun yksi lempikohtauksistani Shamelesissa, missä Mickey Milkowich tulee ulos kaapista.
https://www.youtube.com/watch?v=oWTSUL3hTuE