Vielä kerran, minun hääpukuni
Vietin aamupäivän kahvikuppi kädessä ompelijaystäväni sohvalla. Vaihdoimme kuulumisia hääpukuni yli, ystäväni neuloi laahuksen pitsiin tulleet muutamat pienet reiät taitavasti piiloon. En enää osaa edes näyttää, missä kohtaa nuo pienet reiät olivat! En ole ottanut pukuani esiin pesulareissun jälkeen kuukausiin pukupussista, ja siinä kaunista pitsipintaa silitellessäni minut valtasi aivan hillitön haikeus. Puimme puvun ompelunukelle, ja vetäessäni vetoketjun kiinni muistin sen huiman tunteen vatsanpohjassa sinä päivänä kun paistoi elokuun aurinko, kaikki oli täydellistä ja minä ja mieheni noustiin kukkasateessa vaaleansiniseen kuplavolkkariin.
Voi kuinka rakastankaan pitsimekkoani. En olisi voinut enää edes kuvitella enemmän minun näköistäni hääpukua, ja siinä oli ihanaa viettää päivä tuntien oloni vähintäänkin prinsessaksi.
Sinne se nyt laitettiin pukupussiin, ja minä olen parin klikkauksen päässä puvun myyntiin laittamisesta. Mietin vielä raaskinko, mutta mitä minä sillä oikeasti tekisin. Ja tarkemmin tutkailtuani tulen tosi iloiseksi ajatuksesta, että tuo mekko pääsisi kruunaamaan jonkun toisenkin hääpäivän.
Muistan ikuisesti, kuinka minua heikotti kaasoni sujauttaessa kengät jalkaani.
Siinä se kaikessa kauneudessaan valloitti ystäväni olohuoneen. Ikkunassa näkyi lunta ja oloni oli epätodellinen: noin vuosi sitten samoihin aikoihin sovitin tätä Morsiusgallerian pukukopissa ja tiesin että menisin tässä puvussa naimisiin.
Ja mekon alta ilmestyi vielä kehräävä apurikin!
Aikani fiilisteltyäni totesin, että onneksi meillä on muistot ja valokuvat tuosta päivästä, ja että kulkee hääpäivä meidän mukanamme ilman suurta pukupussiakin, jolle ei sitä paitsi löydy oikein edes mistään tilaa. Vaikka pussin sisältä aikamoisen kaunis ilmestys paljastuukin.
Jos muuten joku teistä haaveilee pitsisestä hääpuvusta (tai tiedätte jonkun joka haaveilee), niin laittakaahan minulle meiliä: lentoaskeleita@gmail.com. Laitan mielelläni lisäkuvia, ja mekkoa pääsee sovittamaan Tampere-Rauma-Laitila-akselilla. Mekon merkki on White One, malli Nido, koko 34 (suurta mitoitusta kuitenkin, sillä olen yläkropastani noin kokoa 36, usein ostan kyllä jopa M-kokoa, morsiusgallerian ompelijan mukaan sivusaumoissa suurennusvaraa ainakin koon verran vielä. Niin ja olen 174 cm pitkä ja minulla oli noin 7cm korkkarit jalassa, helmaa lyhennetty hieman edestä). Helmaan on teetetty rannelenkki, pieni nappi sekä siimalenkki, joiden avulla pitsilaahuksen saa nostettua nätisti ylös. Kurkkasin Morsiusgallerian sivuille ja mekkoa myydään edelleen, sekä minulla yhä kuitit tallella. Olen valmis luopumaan puvusta noin puolella sen ostohinnasta: 600e, ja mukaan saa koristevyön ja kevyen vannehameen.
Ensimmäiset kaksi kuvaa: Jan Sundman