Viikko meidän matkassa: torstai

Aamu alkaa inhokkitavallani, eli aivan liian aikaisin. Poika herää 6.20 kolahtavaan eteisen oveen ja koiran lenkin jälkeisen tassujenpesuoperaation ääniin. Yleensä me nukumme pojan kanssa oikein tyytyväisinä emmekä herää miehen aamutoimiin, mutta tänään ei nukuta tämän jälkeen enää silmäystäkään. Yritän peittoa naamalleni vetäen selittää pojalle, että saisimme nukkua vielä melkein tunnin, mutta tilanteesta ärsyyntynyt pikkumies läiskyttää poskeani ja vaatii vuorotellen mehua, maitoa ja vettä. Jano. Yritän pelata lisää nukkumisaikaa kännykän youtuben avulla ja yöllistä vesilasiani tarjoamalla, mutta ei auta. 6.40 kökötän olkkarin sohvalla viltin alla, ja toivon itselleni edes osaa lattialla innoissaan leluja kopasta viskelevän viikarin energiasta.

Meikkaan keinovalossa pikkupeilin kautta pöydän ääressä, samalla kun poika syö aamiaista ja pölisee innoissaan. Minäkin alan herätä toisen kahvikupillisen aikana. 

Valmiina lähtöön!

Ysiltä jätän pojan päiväkotiin sämpylöitä leipomaan ja tallustelen yliopistolle. Opiskelua, takeaway-kahvia, lounas salaattibaarissa ja juuri ja juuri kierretty Fazerina-himo. Keskittymiseni tuntuu olevan välillä jossain aivan muualla kuin pitäisi, tekisi mieli vilkuilla puhelinta tai mennä vaikka ostamaan uusia kyniä, mutta otan itseäni niskasta kiinni, kääriydyn vähän lisää villahuivin alle ja laitan alleviivauskynän töihin.

Kolmen maissa minä ja poika huristellaan bussilla ruokakaupan kautta kotiin. Mieheltä tuli päivällä viesti, että hän pääsee tänään tavallista myöhemmin kotiin. Kiitos pojan kummitädin, pääsen kuitenkin torstaisiin kuntonyrkkeilytreeneihin! <3 Haukkaan kotona nopeasti avokadon ja harmittelen, että söin lounaaksi vain salaattia. Rakas ystäväni saapuu meille, ja kuulumisten vaihdon lomassa kokkaan pojalle pikapäivällisen kalasta, pinaattipastasta ja parsakaalista. Jätän murut ruokailemaan ja fillaroin treeneihin.

Kuudelta halaan ja huikkaan heipat ystävälleni, jonka kanssa käydään aina yhdessä nyrkkeilyssä. Kotona minua odottaa parivaljakko, joka on syönyt, potkinut palloa, pomppinut sängyssä ja rakentanut legoja. Höpötellään vähän aikaa, ja miehen tultua kotiin lähden vielä koiran kanssa saattamaan päiväni pelastanutta pojan kummitätiä kotiin päin. 

Syödään seitsemän maissa miehen kanssa pikaillallista samoista aineksista joista tein pojallekin päivällistä, ja saadaan meidän koko perhe pöydän ääressä -hetki tähänkin iltaan. Poika syö samalla iltapalaansa, ja haluaa välttämättä maistaa pestoa. Hyvää, hän toteaa naama irvistyksessä.

Minä muistan venytellä, mikä vahingossa laukaisee pojassa iltaviirovaihteen ja koirassa ”mitä ihmettä sinä teet, tulen kyllä eteesi ettet itseäsi enää pääse taivuttelemaan” -moodin.

Tänään on miehen vuoro laittaa poika nukkumaan. Vaikka poika vastustelee nukahtamista minun kanssani, niin miehellä on yleensä rauhoittavampi vaikutus iltaisin. Saa nähdä kuinka tänään käy. 

Juuri nyt kirjoittelen tätä postausta, syön keksejä ja juon teetä. Enkä aio tänään enää muuta tehdäkään, paitsi katsoa ehkä jakson Frendejä.

Hyviä unia! <3

PS. Mies sai juuri pojan nukkumaan. Puolessa tunnissa. Mitä ihmettä?