Lepolan kesää

Lepolan lähettyvillä on paljon rantaa ja rauhallisia uimapaikkoja. Käymme melkein päivittäin uittamassa karvaturreja.

pihaa5.jpg

Saamme nauttia ensimmäisen oman kasvimaan sadosta. Pupujussi kävi herkuttelemassa salaattimaalla, mutta verkon laittamisen jälkeen sitä ei ole näkynyt.

pihaa1.jpg

Pihaa4.jpg

 Pihan perältä on saanut kerätä myös paljon nokkosta ruokiin. 😛 Näistä tuli nokkoslättyjä.

pihaa6.jpg

Toukokuussa istuttamani kruunuvuokot ovat nyt loistossaan. 

Pihaa2.jpg

Ja perunalaatikoille löytyi käyttöä.

pihaa9.jpg

Paras paikka rentoutua on ehdottomasti pihasauna! Tein ovitekstit kivestä saunan ja vajan oviin.

pihaa7.jpg

pihaa8.jpg

Meillä rakennetaan pesää pienelle tulokkaalle, jonka pitäisi syntyä elokuun loppupuolella. 

pyykkinarulla.jpg

Saippuakuplat piristävät aurinkoista kesäiltaa.

Pihaa3.jpg

Tänään aloitimme makkarin remontin. 

Koti Sisustus

Pientä pintaremonttia

Sisko oli meillä työharjoittelussa keväällä ja sai paljon aikaan. Entisöityään keittiön kaapiston (http://www.lily.fi/blogit/lepola/keittion-kalusteiden-uusi-ilme), hän aloitti vanhan eteisen seinän kimpussa. Siitä poistettiin pinkopahvi, puupinta hiottiin ja öljyttiin Osmo Color sävyllä konjakki.

eteinen1.jpg

eteinen2.jpg

eteinen3.jpg

Lopputulos on kaunis ja seinä tehtiin samanlaiseksi myös keittiön puolelta.

eteinen4.jpg

Vanhan eteisen karmit maalattiin uudestaan ja sen jälkeen siirryttiin uuden eteisen kimppuun. Eteisen katto päätettiin öljytä läpikuultavan valkoiseksi Osmo Color sävyllä Lumi. Minäkin osallistuin vähän mm. irroittamalla listat. Katon hiominen oli tosi työlästä puuhaa, varsinkin kun hiomakoneesta irtosi toinen tyyny.

katto1.jpg

katto2.jpg

Lopputulos kolmen öljykerroksen jälkeen näyttää kivalta ja tuo eteiseen paljon lisää valoa. 

katto3.jpg

Seinät olivat kellastuneet ajan myötä ja myös ne maalattiin kirkkaan valkoiseksi. Eteisen väliovi tuo väriä huoneeseen ja sai uuden maalin: Helmi 30 puolihimmeän pintamaalin, sävynä TVT X381 Aaloe, ihana vaalea vihreä.

seinä1.jpg

ovi.jpg

Yksi seinä eteisestä jäi vielä kesken. Postimme siitä ikkunan (eteisestä vintin portaikkoon)  ja laitamme paneelin tilalle. Sen lisäksi lattia uusitaan. Vanha muovimatto poistetaan ja laitetaan laatta tilalle. Eli lisää kuvia on luvassa sitten, kun eteinen on kokonaan valmis. 🙂

Koti Sisustus DIY