Kirja-arvostelu: KonMari
Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika, Bazar 2016
Joulupukin edelliseltä vierailulta luettavakseni jäi kohkattu KonMari -siivousopas. Opuksen saaminen lahjaksi tuntui ilkeilyltä: kotonani muhii säilytystiloistaan punkeavaa rihkamaa kukkuroittain. Esimerkiksi viime muutossa huomasin omistavani yli 200 litraa kenkiä. Jalkineiden lisäksi vaatteita, asusteita, kirjoja, sisustusroinaa, harrastusvälineitä ja suoranaista roskaa on karttunut ahdistava kimara.
En tiennyt KonMarista muuta kuin että se on niittänyt kansainvälistä suosiota ja sillä on lapsekkaan typerältä kuulostava alanimi: siivouksen elämänmullistava taika. Otaksuin, että teos olisi jonkin sortin perehdytys minimalismiin, mutta se olikin – ainakin länsimaalaisiin silmiin – johdatus puolimaagiseen ajatteluun, jossa koti, keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Miellyttävä ja funktionaalinen asuinympäristö edistää kuitenkin rentoutumista ja vapauttaa aikaa ja energiaa itsestään huolehtimiselle sekä itsensä toteuttamiselle vaikkei mystisistä virtauksista tai esineiden resonaatioista perustaisikaan. Shintolaisvaikutteiset animistiset käsitykset tuntuvat suomalaisesta eksoottisilta, mutta kiitollisuus ja arvostus ovat kelpo pyrkimyksiä vaikkei esineillä uskoisikaan olevan sieluja.
KonMari -metodi jakaa mullistuksen kahteen vaiheeseen, karsimiseen ja säilyttämiseen. Sanoman ydin kiteytyy tavaroiden karsimista koskevaan ohjenuoraan: säilytä esineet, jotka tuottavat sinulle aidosti iloa. Usein ihmiset syyttelevät ryönäröykkiöistään ylenpalttista sentimentaalisuuttaan, mutta KonMarissa ajatus kyseenalaistetaan esittämällä, että ongelman ydin onkin ratinalisointi. Älyllistäminen ilmenee esimerkiksi ajatuskulussa, jossa tarpeettoman esineen säilyttämistä perustellaan sillä, että siitä saattaa vielä jonain päivänä olla hyötyä. Kondo kehoittaa vain heittämään kaikki vähänkin arveluttavat esinet pois ja korvaamaan ne tarpeen vaatiessa uudella, mikä paljastaa kirjan olevan suunnattu ensisijaisesti kohtalaisen hyvin toimeentuleville, vaikka ensimmäisessä maailmassa rompetta kertyy köyhemmillekin.
Kirjassa puhutaan kauttaaltaan ronskisti tavaroiden poisheittämisestä, ei uudelleenmyymisestä, eikä siinä kertaakaan sivuta ongelmaa joka syntyy, kun valikoi myytäviä tuotteita eikä sitten saakaan aikaiseksi myydä niitä tai ne eivät juuri silloin satu menemään kaupaksi (esim. sesonkituotteet). Ekologistakaan näkökulmaa ei huomioida, vaan ripeä hilavitkuttimien heivaaminen kiilaa kierrätysarvojen edelle. Vaikka KonMari tarjoaa lähes hengellistä katsantoa huushollaukseen, eettinen kanta uupuu: KonMarin maailmassa kulutus ei ole ongelmallista eikä esineiden ympäristökuormitusta pysähdytä tuumaamaan oman talouden jäteastiaa pidemmälle. Ympäristökysymysten sivuuttamisen ohella KonMari eroaa minimalismista siinä, että ylimääräisiäkin tavaroita saa säilyttää, kunhan ne todella tuottavat iloa.
Ironista kyllä, kirja kannustaa hankkiutumaan eroon turhasta kohinasta ja säilyttämään vain olennaisen, mutta teos itsessään on uskomatonta poukkoilua ja vatvomista, kuin kynäilystä perustamaton peruskoululainen yrittäisi keplotella esseensä vaadittua sanamäärää väkisin täyteen. Kondo itse myöntää, ettei kirjoittaminen ole hänen ominta alaansa, joten on (alkuperäisen) julkaisijan häpeä ettei teosta ole jalostettu napakammaksi.
KonMari -opin perusteiden paukuttamisen ohella Kondo haaskaa käsittämättömän määrän mustetta anekdooteilla tyytyväisistä asiakkaistaan – kehtaisivatko Kondon japanilaiset, kasvojen menetystä kammoavat asiakkaat edes myöntää epäonnistuneensa järjestyksen ylläpitämisessä? Näitä ostos-tv -viboja väriseviä vakuutteluita on siroteltu pitkin kirjaa aina loppuun saakka, mikä on eriskummallista, sillä miksi kirjaan jo uppoutunutta tarvitsisi enää maanitella tutustumaan KonMariin? Jatkuva pätevyyden todistelu on lähinnä omiaan herättämään mielleyhtymiä käärmeöljyihin.
Käytännön vinkkien surkea saldo lie osasyy täytehöttöön. Ainoat konkreettiset neuvot ovat järjestys, jossa tavaroita kannattaa karsia, sekä muutama hajanainen ohje koskien papereiden lajittelua tai vaatteiden viikkaamista. On myönnettävä, että laatikkoon sijoitettavien vaatteiden asettelu pystyasentoon kuulostaa järjeenkäyvältä – näin pystyt näkemään lootan koko sisällön yhdellä vilkaisulla.
Kondo kommentoi naisten kotiasuja seuraavasti: ”Käytä yövaatteina jotakin naisellista tai eleganttia. Pahin virhe olisi pitää siivotonta collegepaitaa ja -housuja. – – Jos verkkarit ovat arkiasusi, alat lopulta näyttää siltä kuin todella kuuluisit niihin.” Hetkinen. Jos hepenet eivät ole jonkun mieleen, eikö ne pitäisi iloa tuottamattomina nakata Kondon mukaan hiivattiin?
Puutteistaan huolimatta kirja todella innostaa ruokkoamaan krääsää taloudestaan, mutta inspiraation olisi voinut sytyttää huomattavasti ripsakammin kuin jaarittelemalla kahdensadan sivun edestä. Ydinajatus on kuitenkin havahduttava: sälää siivilöidessä ei ehkä kannatakaan pohtia, voiko esineelle olla käyttöä, vaan millaisia ajatuksia se herättää.