Phuket – Missä käytöstavat?

  Sananen ja kaksi mun pienestä Thaimaan matkasta. Eli lähdin soolomatkalle Phuketiin neljäksi päiväksi. Kohde valikoitui ihan suoraan sanottuna hinnan perusteella. Balilta sinne on helppoa ja halpaa lentää. 

  Otin vähän hienomman hotellin aivan Kata beachin lähettyviltä. Hotellin kuski tuli noutamaan mut kentältä kädessään kyltti, jossa luki mun nimi. Tervehdin ja esittelin itseni kuskille, jonka ajattelin olevan mykkä, koska vastausta ei tullut. Eipä se mitään, hymyllä pääsisi pitkälle. Vaan ei tullut sitä hymyäkään. Tunti me sitten köröteltiin hiljaisuudessa ja mä mietin onko se kuuromykkä, jonka kasvolihakset on ehkä halvaantuneet. Voi toista!
 

   Seuraava etappi oli hotellin respa. Vakavailmeinen neiti toivotti monotonisesti tervetulleeksi ja luetteli litanian hotellin palveluista edelleen sama vakava ilme naamalla. Ymmärsin ehkä puolet. Huone oli kaunis ja niin oli hotellikin. Vaan asiakaspalvelun karuus teki koko jutusta aika ruman. Vaikka kuinka yritin jutella, hymyillä ja toivotella huomenta, iltaa ja terve kaikilla osaamillani kielillä, sain vastaukseksi lähinnä tuijotusta. Ehkä mun ääntämys kaipaa vielä harjoittelua? Oliko nämä ihmiset jo niin kyllästyneitä turisteihin, ettei käytöstavoillakaan ollut enää mitään väliä? Mutta, kun sama koski myös niitä turisteja! 
 
   Yksi aamu lampsin aamiaiselle klo. 06:27. Aamiaisravintolan työntekijä tuli ovelle vastaan, vilkaisi kelloaan ja tokaisi tympeästi ”bleekfast stalt 6:30!Aaa huomenta, Okei…Mä odottelen kolme minuuttia vaikka sitten tässä. Anteeksi. Tosi paljon.
 

   Phuketiin kadut oli täyttynyt itänaapureillamme, suomalaisilla ja tanskalaisilla. Ja suurin osa heistä vaelteli kaduilla uima-asuissaan. Siis speedoissa ja bikineissä. Olihan Thaimaassa kuuma, sen myönnän. Mutta Suomessakin oli kuuma kesä. Menikö nämä ihmiset myös Prismaan ja Alkoon sieviset jalassa? Epäilen. Kutan ranta näytti lähinnä muurahaispesältä. Punaista nahkaa vierivieretysten satojen metrien jonoissa. Rantavesi näytti katkarapukeitolta. Rannan kauneutta ei pystynyt näkemään ihmispaljouden seasta. Minne ihmeeseen mä olen tullut? 
En odottanut Fijin kaltaista rauhaa, mutta en osannut kuvitellakaan tälläistä paikkaa. Itsehän en ollut edes ottanut selvää minne olin menossa, joten oma vika sinänsä. Kiva kuitenkin, kun saa syödä hyvää ruokaa ja aurinko paistaa.
 

   Lähdin kiertelemään kojuja ja kauppoja. Jokaisessa puodissa oli täysin samat tuotteet.  Made in China. Tuliaiset saisi jäädä ostamatta. 
Hintataso oli sekin yllätys. Suomalaiselle edullista, mutta Balin hintatasoon tottuneella oli nieleskelemistä. 
Riisiannos 190 bathia? Balilla saisin kaksi annosta samalla rahalla. Ehkä jopa kolme. Sama koski hierontaa, sisäänpääsymaksuja ja takseja.
Mietin jo linnoittautumista hotellin altaalle, mutta en halunnut, että matkasta ei jäisi käteen mitään muuta, kuin kloorissa kyllästetty tukka. 
 
   Ostin retken Phi Phi saarille snorklaamaan. Mahdollisimman aikainen lähtö kiitos, että välttäisin massat. Reissu olikin mitä onnistunein ja maisemat oli henkeäsalpaavat. Matkaseurana siellä oli pariskuntia, jotka ymmärrettävästi halusivat nauttia retkestä keskenään. Ei se mitään. Minä huutelin huomenet jokaiselle pariskunnalle ihan pelkästään siitä huvista, että näkisin kuinka kukaan ei vastaa takaisin. Eikun kaksi amerikkalaista pariskuntaa vastasi takaisin! Jes! Saaret todella oli kauniita ja meri turkoosia. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Vietettiin koko päivä eri saarilla, uiden, snorklaten ja syöden hyvin. Ja päiväretki oli myös jokaisen bathin arvoinen.
 

   Hotellille päästyä uni maistui. Viimeisenä päivänä loikoilin altaalla ja sain seuraa suomalaisista eläkeläisistä. Seura tulikin jo tarpeeseen! 
Tuo ei ollut edes vitsi, vaan oikeesti oli kiva vihdoin saada hymy ja juttuseuraa.
 
   Illalla lähdin vielä markkinoille metsästämään syötäviä ötököitä. D oli vakuuttunut, etten uskaltaisi syödä heinäsirkkoja. Koska olen syönyt kalan silmän, niin heinäsirkka menisi helposti! Päädyin siis ostamaan kolmea erilaista toukkaa, heinäsirkkoja ja kokonaisen sammakon. Joitakin turisteja yökötti katsoakaan mun pientä eväspussia, jota ylpeänä heiluttelin matkalla takaisin hotellille.
 

   Soitin videopuhelun D:lle ja kannustuksesta pistelin suuhun madon ja ötökön yksi toisensa jälkeen. Sammakon pää tuntui sitkeältä. En pystynyt! D hekotti ja yritti vielä tsempata. Ei mennyt alas. Koipi kyllä oli ihan hyvää. Tähän olisi hyvä päättää mun Phuketiin matka.

   Olin ollut Thaimaassa aikaisemminkin. Bangkokissa ja Koh Changilla. Ja ne oli ihan kivoja, joten en voinut kuvitellakaan Phuketiin eroavan niin paljon edellisistä kokemuksista. Väitän vakaasti, että mun omasta asenteesta ei ollut kysymys. Saavuinhan Phuketiin ilman ennakkokäsitystä, positiivisin ja avoimin mielin. Turistien ja asiakaspalvelijoiden töykeydestä huolimatta olin kohtelias ja hymyilin kaikille. Itseasiassa otin koko jutun haasteena ja suorastaan säteilin hymyä ja iloa muille. Ajattelin, että kyllä ne siitä lämpenee ja, että lempeydellä pääsee pitkälle. En tiedä pääsikö. En halunnut antaa samalla mitalla takaisin tai ainakaan olla kiukkuinen. Nytkin lähinnä naurattaa.

   Ehkäpä mä olen itse muuttunut. Jospa olen jo tottunut siihen, että asiakaspalvelu on hyvää ja ihmiset kohteliaita. Ja jos edellämainitut asiat on neutraaleja, niin se on mun mielestä töykeää. Mutta milläs selität ne speedot kadulla? 
 
   Lentokentällä komediaa vasta olikin. Missään et saanut maksaa muulla, kuin Thaimaan valuutalla tai kortilla. Ja Thaimaan bhatit meni jo D:lle tuliaisiksi ostettuun whiskiin. Olisin halunnut maksaa kahvini dollareilla, Malesian ringiteillä tai vaikka indonesian rupioilla.Sehän ei sopinut. Ei vaikka mulla oli seteleitä ja olisin voinut ottaa niitä batheja vaihtorahana. Kysyin noin 7 paikasta. 
 

   Lentokin oli myöhässä ja tässä vaiheessa alkoi jo pinna kiristyä. Halusin täältä pois niin pian, kuin mahdollista, mutta jouduin päinvastoin viettämään täällä lisää aikaani.Ja sitten se kaikista hauskin tapahtui! Suloinen teiniryhmä kouluvaatteissaan kysyi ujosti voisivatko ne kuvata ja haastatella mua. Kysymykset koski seuraavia lomasuunnitelmia ja sitä miten Phuketissa sujui. Tää ei voi olla totta!  Jaarittelin seuraavista lomasuunnitelmista ikuisuuden, koska pelasin aikaa.

     Kuvaile Phuketia kolmella sanalla? Apua, voi helvetti! En pysty olemaan rehellinen, en vaikka kuinka yritän. Ei se näiden koululaisten vika ole, että vihaan tätä paikkaa. Valkoinen valhe tälläisessä tapauksessa on varmaan parempi, kuin totuuus?

   ”Ööööö kiitos kysymästä, kuvailisin Phuketia sanoilla ystävällinen, sivistynyt ja mielenkiintoinen. Siis täydet vastakohdat siitä mitä oikeesti ajattelin. Vai olisiko tässä ollut mahdollisuus laukoa suorat sanat ja toivoa, että näyttäisivät raivokkaan videon koulussaan ja ottaisivat opikseen? Tuskin. 
Tyydyn ennemmin kirjoittamaan vaikka palautetta suoraan hotellille. 
Sitten on myös niitä asioita joihin en pysty vaikuttamaan. Eli taas ne speedot.