Etsi, niin löydät

 

 

    Canggussa aika meni kuin siivillä! Oli kuitenkin sadekausi ja se päivä, kun Sanna tuli Balille vettä tuli kuin saavista aamusta iltaan. En keksinyt muutakaan tekemistä, joten pistin taas kerran tinderin pyörimään, ihan huvikseni ja ajankuluksi. 

    Ei, ei ei, ei….Ootas mikä tää tyyppi on? Hmmmm…rastat. Näyttää puhtaalta, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Vitsi miten kiltit silmät. Katsotaan sen seuraava kuva. Onks se vähän pullea? Ehkä vaan roteva. Mitä sitten! Voi että, onpa komea! Mutta ei se varmastikaan etsi mitään mun tyylistä tyyppiä.  Se varmaan ajattelee mun kuvista, että oon joku hienostelija. Apua, en uskalla tykätä!  Mutta olispa sääli jos tykkään tästä ja se vaan pyyhkäiseekin mun kuvasta seuraavaan ehdokkaaseen. Oon varma, että jos me tavattaisiin niin se saisi musta todellisen kuvan. Ei sitä instagramissa filtteroitua kaupunkilaistytön kuvaa. Olen kyllä sitäkin, mutta myös paljon muuta. 

   Ratkaisuksi löytyi ”superlike”. Eli rohkeana päätin lähettää rastapäälle supertykkäyksen, jolloin sille menisi ilmoitus ja tieto siitä kuka on tykännyt. Tällä tavalla mulla olis paremmat mahdollisuudet sen huomiolle ja EHKÄ se katsoisi mun profiilin ja kuvat vähän huolellisemmin ja uteliaisuus veisi voiton. Jes, painoin superlike ja yritin unohtaa koko tyypin. 

   Sade jatkui…join lisää teetä mun majoituksen respassa ja koitin vääntää juttua yhden työntekijän kanssa. Where you husband, se kysyi hassulla englannilla. Se on töissä, sanoin. Miksi en vaan voinut sanoa, että olen kuule sinkkunainen ja valloittamassa maailmaa? 

    Paleli vaikka ulkona oli lämmin. Tulis jo se Sanna! Puhelin piippaa! Herranjumala se on rastapää!!! Äkkiä perheryhmään sen kuva ja viesti. Mitäs tykkäätte? Sisko heittää, että komea olisi ilman rastoja, äiti kysyy ”onks sillä vähän leveä pää, mutta onhan se kiltin näköinen”, veli sanoo, että  ”rastoista ei ole enää pitkä matka joogaan ja puuvillahousuihin ,että varo vaan”. Mun serkku Satu kehuu! Ihan sama, musta se on täydellinen! En ole ennenkään keneltäkään kysellyt saatika kuvia laittanut mun treffi-ehdokkaista. Ehkä mä halusinkin vaan brassailla.

   Moppitukka aloittaa englanniksi ”olet aika suloinen, etkö olekin”? Koska se käyttää sanaa ”sweet” niin heitän siihen vastalauseeksi jonkun sweet and sour sanaleikin ja hekottelin omalle nokkeluudelleni. Tuntui tehoavan! 

   Huumori kolahti heti ja saatiin Sannan kanssa kutsu jo seuraavalle päivälle mukaan surffiretkelle. Kieltäydyin tarjouksesta. En todellakaan mene pilaamaan toisten surffimatkaa istumalla rannalla tai pahimmassa tapauksessa hukkumalla. Sitäpaitsi merivesi tekee mun hiuksista kuivat koppurat ja vetää silmät punaiseksi. 

    Seuraavat päivät Sannan kanssa iloittiin jälleennäkemisestä, juhlittiin ja kierreltiin ympäriinsä. Juotiin ”tropical depression” nimisiä drinkkejä. Kuka tälläisen nimen on keksinyt? Nimi varmaan tuli siitä, että seuraavan päivän päänsärky aiheutti lähestulkoon masennuksen ja pelon meneekö se koskaan ohi. 

   Jatkettiin matkaa myös Uluwatuun, jossa majoituttiin surffareita täynnä olevaan taloon, Vikin luokse. Vikiin tutustuin Manun kautta, johon taas tutustuin tinderissä. Se oli yksi niistä järkevistä tyypeistä, jotka ymmärsi mitä tarkoittaa kaverina bisselle meno.  Tiedättehän sen prototyypin surffareista? Ruskettunut, timmi, pitkä auringon raidoittama vähän kihara tukka, mutta vähän yksinkertainen. Niitä tää talo oli täynnä. 

   Rastan kanssa kirjoittelu jatkui, mutta oli mahdotonta löytää päivää jolloin oltaisi samassa kaupungissa. Sitäpaitsi se oli lähdössä Lombokkiin.