Balin hassuuksia
Jännä miten niin monet länsimaalaisille tutut säännöt tuntuu täällä jotenkin vaikeilta. Sääntöjä, kun ei oikein ole. Ja säännöttömyyteenkin tottuu. Kaikesta voi tinkiä, kaikki järjestyy (rahalla viimeistään) ja joskus tuntuu, että me eletään vähän, niinkuin siat pellossa.
Voisitko Suomessa kuvitella, että ajat poliisin haaviin omistamatta ajokorttia. Poliisisetä ehdottaisi, että tämä voitaisiin hoitaa ihan paikan päällä niin, että se kurkkaa lompakkoon ja kertoo paljon tämä erhe maksaa? Tai, että itse ehdottaisit poliisille, että kelpaisiko 10 euroa ja tupakki?
Myös uteliaisuus on täällä ihan omaa luokkaansa.Taksikuski, naapuri tai ihan vaan kadunmies saattaa kysäistä, että minnes matka, kun siinä kävelet? Missä asut? Asutko vuokralla? Paljon maksoi? Oletko kenties rikas? Onks sulla rikas mies? Paljon painat? Paljon sun surffilauta maksoi? Siis aivan tuntemattomat ihmiset.
Kokeilepa vaikka tänään kauppareissulla kysyä tomaatteja valitsevalta tyypiltä ihan tosta vaan, että: ”moro sulle, asutko vuokralla vai omistatko talon”? Ja jäät hymyillen odottamaan vastausta. Sitten heität vielä perään: ”Aijaa, oletko rikas”?
Yleensä me koitetaan päästä näistä tilanteista heittämällä jotain ympäripyöreää tai suorastaan valehdellaan. Ensinäkin siksi, että täällä ei oikein uskalla luottaa keneenkään. Toisekseen monen silmissä me ollaan todellla rikkaita, vaikka venytettäisikin penniä. Kolmanneksi sen verran suomalainen mä vielä olen, että säikyn moista suoruutta.
Muutaman kerran hieronnassa mä olen meinannut kuolla nauruun, kun viereisellä pöydällä lyyli on runnonut D:n selkää ja huudellut sieltä: ”mister, oletko mielestäsi lihava” , ”mister, oletko naimisissa tuon naisen kanssa”, ”mister, tienaatko hyvin” . Täällä ei oikein tunneta sellaista yksityisyyden rajaa, eikä aina oikein osata olla kohteliaita.
Myös liikenteessä voit toimia täällä miten huvittaa. Olla niinkun oman elämänsä Travis Pastrana. Ohita oikealta tai vasemmalta. Ei väliä, kunhan pääset kohteeseen kaksi minuuttia ennen muita. Paina tööttiä ennen jokaista mutkaa, että sen takaa tulevat tietävät, että täältä tullaan ja kovaa!
Muista myös painaa tööttiä joka kirkon (temppelin kohdalla). Jos liikenne tökkii, siirry kävelytielle. Se on tosi Ok. Suorastaan toivottavaa. Kukapa nyt liikenneruuhkassa haluaisi jököttää.
Kuljeta mopon kyydissä aina vähintään tusinan kanalaumaa ja pyykkitelinettä ja puhu samalla puhelimeen bali hands freessä. Siis niin, että puhelin on kypärän ja korvan välissä. Ainiin ja kaikki naapurin lapset myös kyytiin! Kerralla pääsee koko pitäjä, kanoista kersoihin!
Täällä joutuu myös usein valokuvattavaksi. Siis poseeraamaan tuntemattomien kanssa tai vaan niille. Ne kyllä aina kauniisti kysyy, että sopisiko ottaa valokuva. Ja mikäpä minä olen niiltä halpaa hupia kieltämään, siitä vaan!
Minä ja D ollaan varmasti aika monen paikallisen perhe-albumissa. Tälläisissä tilanteissa:
-Minä ja D kioskilla ostamassa sähköä (joo, sähkö ostetaan kioskista käteisellä).
-Minä ja D intialaisessa ravintolassa mättämässä tikka masalaa naamaan.
-Minä ja D hedelmätorilla
-Minä ja D sovittamassa kenkiä
Tätäkin tapaa voisi koittaa tuoda Suomeen. Vaikka bussipysäkillä aamulla voisit kysäistä muilta odottelijoilta, että haittaaks jos otan susta kuvan? Tai otetaanks selfie?
Jos olet kaupassa töissä ja sun pitää antaa vaihtorahaa, mutta ne on niissä hankalissa paperipötköissä, niin voit sanoa asiakkaalle, että; ”sori vaan, mutta nyt tänään ei oo vaihtorahaa. Onneks se oli vaan kolikko”.
Täällä Balilla se ei sinänsä haittaa, kun kolikot on oikeesti melkein arvottomia. Entäs jos parkkimaksu menis pärstäkertoimen mukaan? Yhtenä päivänä se olis euron ja toisena kaksi. Siihen voi vaan sanoa asiakkaalle, että ”soli miss, elämä on laiffii”.
Voit myös antaa asiakkaalle väärin rahasta takaisin ja työntää välin omaan taskuun. Jos asiakas huomaa, niin siihenkin vaan leveä hymy ja soli soli päälle. Siis Sorry.
Mä olen tullut siihen tulokseen, että rutiköyhällä ei ole varaa olla rehellinen. En ota näistä enää itseeni, en jaksa edes suuttua. Täällä on turha paasata karmasta, vaikka siihen kovasti väittävätkin uskovan. Aivan kuin on myös turha kouluttaa siitä, miten saatat saada multa euron tällä kertaa vilunkipelillä, mutta pitkällä tähtäimellä häviät, kun alan ostamaan hedelmäni muualta. Ei mene jakeluun. Parempi pitää puolensa tai olla hiljaa.
Eli, tämän saaren hullunkurisilla säännöillä (tai niiden olemattomuudella ) mennään! Hyvät naurut saadaan kyllä päivittäin, kun mietitään miten me enää sopeudutaan sivistysvaltioon.
Ausseissa koitin päästä hotellihuoneen avaimen hukkaamisesta kymmenellä dollarilla. Respan täti pyöräytteli silmiään ja kertoi mulle sen maksavan 250 dollaria. Aijaa, soli!
