Born to be wild
Elokuun lopussa mun serkku Satu, odotettu vieras tuli kyläilemään. Käytiin katsomassa nähtävyyksiä, ostoksilla ja Gilien saarilla. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Ollaan Satun kanssa samanikäisiä ja leikitty vauvasta saakka yhdessä.
Samaan aikaan Balilla oli myös D:n kaveripariskunta ja sovimmekin tupla-treffit, koska en näitä kavereita ollutkaan vielä tavannut. Paikaksi valikoitui Ayana resort, vain muutaman kilsan päässä kotoa. Ayana on Balin loistokkaimpia hotelleja ja puitteet kohdallaan. Olipa muuten hauskaa! Ruoka ja juoma oli hyvää ja juttu luisti!
Tuli kotiinlähdön aika ja D sai idean jatkoista meillä. Mulla oli vähän huono fiilis ja sihisin D:lle että jätetään jatkot välistä tällä kertaa, mutta mun sihinät meni kuuroille korville. Niinpä napattiin skootteri alle ja lähdettiin matkaan.
Muutama mutka ennen kotiovea, me suistuttiin kuoppaan, jossa oli irtohiekkaa ja skootteri raahautui kyljellään pitkin pientareita. Me sen alla. Muistan ajatelleeni että ”ei oo todellista, me ollaan onnettomuudessa”. Kun mun poski ei enää raastanut asfalttia ja vauhti pysähtyi sain jotenkin kysyttyä D:ltä onko se kunnossa ja sitten pimeni.
Olin jossain tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla, kun tajusin että repsotan D:n sylissä taksin takapenkillä ja molemmat sekä Dwayne että kaveripariskunnan Kirsty (ammatiltaan poliisi) huutaa värisevällä äänellä ”Babe, wake up, please wake up”! Herää! Kaverimme Kit oli napannut tieltä meidän romun skootterin, jolla ajeli taksin perässä meidän talolle. Kotona alkoi show!
Katsoin D:n veristä naamaa, huuli haljennut, ja hammas rikki. Olin shokissa. Jostain ihan kuin kaukaa kuulin hokemista, että älä anna sen katsoa jalkaansa, soittakaa ambulanssi, anna sille lääkettä, lisää pyyhkeitä, jäitä ja äkkiä! En kuitenkaan ollut kuuro, enkä varsinkaan sokea, joten vilkaisin mun kinttua, voi helvetti! Miten se ei ollut vielä enemmän kipeä, vaikka näytti rekan alle jääneeltä?
August pyöri hädissään meidän sängyn ympärillä ja mua itketti Dwaynen puolesta. Ei niinkään se kipu. Oli vaan tosi paha mieli. Todistelin että oon oikeesti kunnossa ja hoin mä rakastan sua, et jätä mua yksin sairaalaan, en halua mennä minnekään, älä kerro äitille!
Kaiken sen kaaoksen keskellä tapahtui jotain mille nauretaan vieläkin. Meiltä loppui pyyhkeet kesken, mutta mun jalkaan oli saatava uusi puhdas side. Kirsty ammattilaisena keksi T-paidat ja koska mä en omista isoja T-paitoja, niin Kit:in hommaksi tuli kaivaa Dwaynen kaapista verirätiksi kelpaavaa paitaa. Mutta, kun kaikki paidat tuntuivat olevan Hawaiin matkalta hommattuja ja liian arvokkaita, joita ei pystynyt lohkaisemaan verisiin hommiin!
Jokaisen Kitin ehdottaman paidan kohdalla kuului ”Nooo mate, Not that one please! It’s from Hawaii”! Loppujenlopuksi varmaan me kaikki jo karjuttiin, että ymmärrätkö tätä tilannetta nyt ollenkaan?! Kyllähän D näin jälkikäteen itsekin ihmettelee reaktiotaan ja nyt jo nauretaan koko episodille.
Ambulanssi kuljetti meidät sairaalaan ja mulle tehtiin leikkaus. Mun oikean polven ulkosyrjässä oli luuhun asti ulottuva valtava aukko ja se oli täynnä likaa. Kudoksiin oli tunkeutunut likaa, hiekkaa ja kiviä, eikä sitä ei olisi mitenkään saanut korjattua puudutuksessa. Niinpä vakuutusasioiden selvittyä mut pistettiin leikkaussaliin ja homma hoidettiin. Myös mun poski oli likainen ja haavoilla, olkapää myös. Silmä oli turvonnut umpeen ja mustana. Selvittiin todella vähäisin vammoin, että kyllä siinä enkelit on ollut matkassa mukana!
Sanna ja Satu oli herännyt meidän talon yläkerrassa, kun ambulanssi lähti pihasta. Alakerrassa odotti hätääntynyt koira ja sellainen näky, että Satu luuli meidän teurastaneen siellä jonkun. Tytöt sai mun pöydälle jättämästä lapusta sen verran selvää, että jotain oli tapahtunut, sairaalaan oli menty, kunnossa kuulema oltiin ja äitille ei sitten soitettaisi asiasta! Sinnehän ne sairaalaan paukahti just ennen mun leikkausta katsomaan miltä näyttää tyyppi, joka ei ole loukkaantunut, mutta sairaalaan on kuitenkin joutunut ambulanssilla. Hölmö minä.
Tästä episodista tuli mulle lääkärin määräyksestä 3 viikon täysi kotiaresti tulehdusvaaran vuoksi ja vähintään 2 kk kielto menemästä veteen. Kyllä harmitti. Kävin hoidattamassa jalkaa sairaalassa kahdesti viikossa, onneksi oli hyvä vakuutus, joka korvasi kaiken. Ja sairaala täällä oli uskomattoman ammattitaitoinen ja pätevä, myös jokaisella sairaalakerralla kun Dwayne koitti saada mut nauramaan huijaamalla hoitajille, että on itsekin lääkäri. Lääkäreille se selitti, kuinka on aivan normaalia, että Johannan syke nousee aina, kun hän astuu huoneeseen. (Taitaa oikeastikin olla totta)
Kerran Dwayne maalasi hampaansa mustaksi, vaan saadakseen mut hekottamaan kun mielipuoli! Onnettomuuden jälkeen naama pilalla ja hammas mustana se näytti ihan röllipeikolta. Pelkäsin jo, että ne laittavat meidät ihan muille osastoille sekoilemaan. Ja niin pelkäsi varmaan mun äitikin. Mun lääkkeet leikkauksen jälkeen oli vähän liian vahvoja mulle.
Olin laittanut sönkötyksellä omituisia viestejä äitille ja samanlaisella siansaksalla haukkunut sitä tyhmäksi, kun se ei ymmärtänyt mitä koitin sanoa. Anteeksi äiti! Mutta silti väitän, että meillä oli oikeesti tosi hauska ilta! Ei ehkä kaiken sen kärsimyksen arvoinen, mutta melkein!
