Muita kesän reissuja oli mm. matka Balianiin ja Medewiin Balin länsipuolella. Me vuokrataan aika usein sadekaudella isoa pakua meidän luottokuskilta Hendrolta.

 Iso auto, koska meillä asuu ihminen, jolla täyty olla vähintään 3 surffilautaa mukana joka retkelle. Ja sitten ne muut varusteet: vahoja, aurinkorasvoja, eviä, reef bootsit, you name it. Onhan se hyvä olla varautunut. 

   Itse kun saatan lähteä matkoille niin, että mukana on 15 mekkoa mutta ei mitään mitä oikeasti olisin tarvinnut. Onneksi D nykyään tarkastaa ja kysyy otitko mukaan sitä ja tätä. Joskus jopa pakkaa ne mulle mukaan, niin ei tarvitse jankuttaa. 

   Musta on tullut täällä vähän sellainen…no huoleton. Sanna oli meidän mukana ja tällä reissulla juhlittiin myös Sannan synttäreitä.  Tässä vaiheessa mun oma surffaus alkoi tuntumaan jo paremmalta ja olin omalla laudallani, en vuokratulla. Vaan ensimmäisellä ihan omalla laudallani!  Se oli kaunis 7.8 turkoosi ja koristeltu mandala kuvioilla. 

   Balianissa oli todella kova virtaus ja oli vaikea päästä kauhomalla eteenpäin. Välillä D unohtaa kuinka vaikea 55 kiloisen on tapella merta vastaan, itse kun on vähän isompi ja voimakkaampi kaveri. ”Kulta, voisitko nyt yrittää kauhoa vähän kovempaa” on maailman ärsyttävin kommentti! Siis luuleeko se tosiaan, että räpiköin aaltojen pyörteessä ihan omaa hulluuttani tai tyhmyyttäni?! 

   Muutaman kerran aiheesta ollaan saatu kunnon riita aikaiseksi. Nyt ollaan otettu käsimerkit käyttöön, jotta ei tarvitsisi karjua ja saada riita aikaan. Käsimerkeistä se tärkein, eli keskisormi on kielletty. 

   Sannan synttäripäivälle riittikin sitten actionia. Sanna ja Mä suunnattiin aamupalalle, D olikin jo surffaamassa (missäs muuallakaan). Aamiaispaikan eteen rannalle oli kerääntynyt koululaisia, muutama paikallinen pappi ja poliisi. Ei me sen enempää ihmetelty mitä siellä siunattiin, näitä seremonioita kun järjestetään myös uudelle autolle ja leikkimökille. Oikeesti. Lähdettiin kuitenkin uteliaina ottamaan asiasta selvää, kun bongattiin rannalta tynnyreitä jotka näytti kilpikonnien ensi-kodeilta. 

   Niinhän se oli! Koululaiset oli saanut tehtäväksi osallistua seremoniaan ja vapauttaa pienen pienet kilpikonnat mereen, ihanaa! Niin mekin sattumalta päästiin auttamaan kilppareita veteen. 

   Olihan se myös sydäntäsarkevää, kun ne nahkaisen tuntuiset pienet olennot paiskautuivat aaltojen voimasta takaisin rantakivikolle ja valitettavsti pieni osa niistä kuoli, ennekuin pääsivät edes kunnolla yrittämään eloa vedessä. 

  Mietin siinä pieni kuollut kilpikonna kämmenellä, että miten niille annettaisiin tekohengitystä. Ei varmaan mitenkään. Laskin kilpikonnan uudelleen veteen ja pyysin anteeksi, etten voinut auttaa paremmin. Suurin osa niistä valitettavasti menehtyy vielä petokaloille ja linnuille. Kokemuksena kuitenkin oli ihanaa päästä todistamaan pikku kilppareiden matkan alkua. Ps. Kuvan kilppari selvisi. 

    Lounas-aika ja suunnattiin sushille. Siinä tilausta tehdessä huomattiin muitakin, kun kilpikonnia räpiköivän vedessä. Hetken siinä mietittiin eikö kaverit osaa uida vai ovatko joutuneet virtaukseen! Saakeli, nehän oli pulassa! D lähti juoksemaan kohti rantaa ja me Sannan kanssa seurattiin tilannetta ylhäältä jännittyneinä ja kauhusta kankeana sieltä sushibaarista. Ei meistä vedessä olisi apua, päinvastoin! 

   D  huitoi poikia uimaan rannan mukaisesti, ei rantaa kohti, vaan viistossa kunnes virtauspaikka olisi ohitettu.  Me huidottiin sieltä baarista samaa viestiä. Tilanteeseen tarvittiin vielä jonkun rannalla lojuva surffilauta ja näin mun oman elämäni baywatch Mitch kävi pelastamassa häkeltyneet turistit vedestä. Valitettavasti Balilla tapahtuu tälläistä jatkuvasti, virtaukset on arvaamattomia eikä kaikki rannat ole uima-kelpoisia. 

   Illaksi ajeltiin kotiin ja vietiin Sanna vielä syömään meidän lähiravintolaan. Ravintolan työtekijät toi Sannalle jäätelöpallon ja lauloivat onittelulaulun, ihania!  

   Meidän pöydän viereen eksyi pieni musta Kintamani rotuinen kulkukoira. Kaverilla oli ikää arviolta 7 kuukautta. Raukalla oli silmien ympärillä ihottumaa, korvat lurpatti ja oli aivan likaiset, turkissa aukkoja ja nälkäkin sillä tuntui olevan. Syötin sille omasta annoksestani  ja anelin Sannaa ja Tanea antamaan mulle luvan ottaa se kotiin. Miten mä sainkin ne mun hullutuksiin taas mukaan! 

   Ei muuta kun kaupasta makkaraa houkuttimeksi, koira takapenkille ja eläinkauppaan ostamaan tarvikkeita. 

   Koiran nimeksi tuli August. Ensimmäisellä pesukerralla se itki ja ulvoi pelosta, mutta ei yrittänytkään purra tai murista. Muutamassa päivässä August alkoi parantumaan, sai rokotukset, oppi sisäsiistiksi ja perustemputkin alkoi heti luonnistua. Nyt August on ollut meillä kohta vuoden ja osa meidän hullunkurista perhettä. 

   August rakastaa uimista ja skootterin kyydissä olemista. Ennen sterilointia August sai vaaleanpunaiset pikkuhousut, koska sillä oli juoksut.Kylläpä meidän naapureita nauratti, kun näkivät Augustin,  jota ne ensinnäkin oli aina luulleet poika-koiraksi. August itse ei ollut pikkareista moksiskaan, vaan suorastaan ylpeä!  Muut katukoirat varmasti nauraisivat jos tietäisivät mikä prinsessa meidän hurtasta onkaan kotioloissa tullut.

   Heinäkuussa 2017 D täytti 40 vuotta ja vei mut Sumatralle, mentawaille! Matka sinne tarkoitti lentoa Jakartaan, lentoa Padangiin , ja vielä 14 tunnin yölaulautta jonka jälkeen tunnin pikavene. 

   Olin pukeutunut pitkiin vaatteisiin, vaikka hiki virtasi. Halusin kunnioittaa paikallista uskontoa, enkä missään nimessä aiheuttaa hämminkiä. Kuitenkin, paikalliset teinipojat salakuvasivat mua ja aikuiset tunki lapsiaan mun syliin valokuvia varten.  

   Matkanjohtajamme Sunny meidän onneksi vähän ihastui ”valkoiseen enkeliin” ja antoi meille koin syömän kapteenin hytin.Sinne mut loppumatkan ajaksi teljettiin ja käsky kävi: ”älä avaa ovea kenellekään”.  Laivalla ei ollut käytössä-olevaa vessaa, puhumattakaan huveista. Siltikään meillä ei ollut valittamista. Paikalliset olivat laivan alakannella isossa tilassa kasaan taitettujen pahvilaatikoiden päällä. Sinne edes D:llä ei saanut olla mitään asiaa. 

   Vihdoin perillä ja mikä paikka! Postikortti maisemia, turkoosia vettä, vaarallisia eläimiä, viidakkoa! Viikko meni hujauksessa. Surffattiin ja kalastettiin, uitiin ja syötiin. 

   Paikka oli viimeisen päälle rakennettu surffausta varten. Surffareista pidettiin hyvää huolta. Ruokapöydät notkuivat herkuista, live kamerat huoneissa näyttivät reaaliaikaista kuvaa surffispoteista, oli hierojia ja joogaa. Tällä saarella oli vain 19 vierasta, me mukaan lukien.  Iltaisin me kaikki keräännyttiin majapaikan ruokailutilaan ja katsottiin tv:stä sen päivän kuvia ja videoita.  

   Tässä vaiheessa mä olin vielä Täysin aloittelija omassa surffauksessa. Onneksi saaren edustalla oli pieni surf break nimeltä fish fingers. Mulle täydellinen paikka harjoitella! Sinne pääsi pienen laguunin yli kahlaten laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikaan sinne piti kauhoa. 

   Kovin montaa kertaa en sillä reissulla päässyt harjoittelemaan, mutta toiseksi viimeinen harjoittelukerta on vielä mielessä kuin eilinen päivä. D oli luvannut viedä mut surffaamaan iltapäivällä omien aaltojensa jälkeen. En ollut täysin tyytyväinen päätökseen, joten toiminnan naisena päätin lähteä yksin. Vinkki, suorastaan sääntö: Älä koskaan surffaa yksin! 

   Pulikoin tunnin verran ja muutaman aallon taisin saadakin kiinni auttavasti. Huh, kun raskasta. Päätin lähteä laguunin yli takaisin resortille.Jotenkin se virtaus vaikutti vähän kovalta, laskuvesi oli muuttumassa nousuvedeksi. Mittailin laguunin leveyttä. Okei, n. 10 metriä! 

   Hyppäsin laudan päälle ja kauhoin vettä kaikkein mulle annettujen oppien mukaan: yy kaa koo…apua miksi mä ajauduin virran mukana?Kauho kovempaa huusi ääni mun päässä! Ei auta, pysyn siltikin paikoillani vaikka kauhon kaikilla voimilla. En pääse eteenpäin.  Herrajumala! 

   Käsivarret huutaa hoosiannaa, päässä sumenee. Mitä D nyt sanoisi? Mitä se on opettanut? apua en mä muista?! Ehkä jalat ylttää pohjaan? Kokeillaan! Hengitä! Rauhoitu! Ei, ei tästä tuu mitään, Mä ajaudun avomerelle APUUUUAAAAA! 

   Huusin varmaan kun Pirkka-Pekka Petelius vanhassa sketsissä: A-PU-VA! Help, help heeeeeeeelp! 

   Kohta laaguunin toisella puolella mies huitoikin jo mulle, että apua on tulossa ja samassa moottorivene jo kurvasi mun eteen.  Voi ei, ne varmaan ajattelee että oon ihan uimataidoton hyypiö! 

   Joku poliisin vaatteisiin pukeutunut paikallinen kysyy ”you Tired, yeh?” Ja koittaa kiskoa mua veneeseen. 

   En tiedä mistä sain vielä voimia tiuskia, mutta egoni karjaisi ”näpit irti, pääsen sinne veneeseen itsekin”! No en päässyt! Hävetti, itketti, vitutti. Miten tyhmä olinkaan. Meinasin hukkua matalaan laguuniin typerällä aloittelijoiden Soft Top laudallani! Mä oon nolo! Ja tyhmä! Ja surkea surffaaja! 

    Muutama tunti siinä meni hävetessä… vihdoin oikeiden surffareiden vene karautti laiturille ja D loikkasi juoksujalkaa kysymään että mitäköhän on tapahtunut, kun kukaan ei hänelle kerro muuta kun että Jo on kunnossa! Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?! Itkuhan siinä tuli,kun kerroin mitä olin mennyt tekemään.

    Käytiin läpi kaikki ne virheet yksitellen mitä tilanteessa tein ja D kävi kädestä pitäen kiittämässä mun pelastajia. En ihmettele vaikka olisi antanut niille rahaakin…kyllä niin maireina olivat pojat loppuviikon. Seuraavana päivänä jouduin vielä käytännön testiin. 

   D vei mut laguuniin nousuveden aikaan ja mentiin tilanne ihan käytännössä läpi ettei mulle jäisi traumoja. D:hän on itse kuin kala vedessä. Uskomatonta miten niinkin suurikokoinen ihminen voi olla sulava ja luonteva vedessä. 

   Vaikka vähän panikoin vielä seuraavana päivänä, niin tiedän että me ei sellaiseen merihätään jouduta jossa D ei osaisi toimia. Mun oma turvallinen merileijona! Ja ei enää ikinä yksin surffaamaan! 

   Sain tältä reissulta lempinimen ”viikinki”.  Koska kuulema olen joskus kun raju viikinki ja teen mitä haluan, oli se fiksua tai ei. Taistoon! 

   Loppuloma me otettiin vähän iisimmin ja resortin työntekijät teki mun pyynnöstä yllätyksenä synttärikakun D:lle. Toivoin suklaata ja Oijoi miten ihana siitä tulikin! Kakun päälle oli askarreltu sokerimassasta rastapäinen tyyppi, palmu, aaltoja ja surffilauta. Nimi oli kirjoitettu ”Dwanye” , Paras suklaakakku ikinä! Synttäri-illalle sattui vielä ihana Bbq illallinen ulkona. Mahtava päivä, mahtava loma!