Ja niin koitti päivä, kun mun oli palattava Tanskaan, Sannan reissu vielä jatkui. En ollut kovin surullinen koska olin päättänyt tulla takaisin. Pian! Viimeistään kesäkuussa, reilun kolmen kuukauden päästä. Koska olen maailman kärsimättömin ihminen, pistin heti tuulemaan. 

   Seuraavalla viikolla töihinpaluusta irtisanoin itseni. Voitte arvata että pomo ei ehkä enää anna kellekään niin paljon ylimääräistä lomaa, vaikka itse maksaisi. Nehän jää sille tielleen! Onneksi asia kuitenkin otettiin vastaan ymmärryksellä,  enkä polttanut siltoja suuntaan, enkä toiseen. 

   Tiesin, että asioita tapahtuu kun alkaa tekemään, eikä sillon olisi aikaa katua tai miettiä sen enempää. Laitoin asunnon vuokralle, pakkailin tavaroitani, myin turhaa tavaraa pois, laitoin viestin kaikille sen vuoden deiteille, että musta ei saa enää seuraa, juttelin syntyjä syviä J:n kanssa. J oli myös suurena tukena ja suorastaan yllytti mua lähtemään vaikka henk. koht. syistä olisi halunnut pitää mut vielä elämässään ja naapurustossa. 

   Ilmoitin rastapäälle, että muutan vaikka kukaan ei muuttaisi mun kanssa ja annoin ehdotelman miten homma saataisiin toimimaan vaikka meistä ei paria välttämättä tulisikaan. Kuitenkin se yksi ainoa ilta yhdessä oli jättänyt molempiin jäljen ja haluttiin katsoa voisiko meistä tulla jotain. Päivittäisten viestin ja puheluiden aikana tuli selväksi, että ollaan molemmat valmiita parisuhteeseen ja löydetty se mikä on puuttunut. 

   Kyllä siinä suomen perhe oli hämillään mitä on tapahtumassa, mutta vakuutin ne aivan kuten 17- vuotiaana kotoa pois muuttaessa että tiedän mitä teen. Paskat tiennyt! Mutta halu matkustaa ja kokea lisää vei voiton. 

   Uskottelin itselleni että pärjään kyllä, tää on pelottavaa, mutta ei mitään siihen verrattuna mitä olin edellisvuosina kokenut. Rohkea rokan syö!  

   Sanna oli tehnyt myös oman päätöksensä ja oli valmis tulemaan maailmalta mun asuntoon siihen saakka, että lähdettäisiin uudelleen seikkailuun. Yhdessä sitten ideoitiin ja hoidettiin viisumit kuntoon. Mun lähtö olisi 8.5.2017.

   Sitä ennen kävin Suomessa pitämässä äitille yllätys 60 vuotisjuhlat ja toivottamassa kaikki tervetulleeksi Balille, mun uuteen kotiin.Herranjumala eihän mulla edes ollut kotia siellä! Vain hotelli ensimmäiselle viikolle Canggussa ja muutamalle viikolle Uluwatuun jonne Dwayne tulisi mua tapaamaan ja etsimään asuntoa yhdessä. 

   Mä lähdin päivän aikana Ubudiin tapaamaan Sannaa ja kertomaan kaiken meidän treffeistä. Olin tosin jo edellisiltana laittanut Sannalle ääniviestin jossa kihersin ja selitin kuinka hauska, komea ja ihana D on ja kuinka luulen että ihastus on molemminpuoleista. D oli siis wc:ssä ja näin tilaisuuden koittaneen, kolme ääniviestiä Sannalle ja nopea selkkaus tapahtumista. 

   Ubudissa asuimme Sannan kanssa Nicks Pension nimisessä hotellissa, aivan apinametsän kupeessa ja riisipeltojen reunalla. Sannan vasta ollessa matkalla ubudiin kävin jätskillä ja laitoin mun Whatsappin perheryhmään viestin: ”hei kaikille. Miksi en muuttaisi tänne Balille. Täällä on ihanaa”. 

   Olin puolileikillään haaveillut Balille muutosta jo viikkoja, mutta elämän realiteetit huomioon-ottaen ajatellut sen olevan päätön idea. Edellis-illan syvät keskustelut D:n kanssa kuitenkin kummitteli mielessä ja huomasin pähkäileväni irti-ottoa kaikesta. Miksi en kokeilisi? Tekeehän muutkin niin! Vai tekeekö? Voinko oikeesti lähteä tyhjän päälle ja tuhlata säästöt. En uskalla.

   Ubud oli mun viimeinen etappi tällä matkalla. Tuntui että aika oli mennyt liian nopeaan vaikka olin kerennyt saada hurjasti kokemuksia. Riisipeltoja, apinahyökkäyksiä, snorklausta, muutamat juhlat, uusia tuttavuuksia, ihanaa ruokaa, idyllisiä kahviloita, ostoksia, hierontoja, hyviä pohdintoja. Yksi viimeisistä päivistä vietettiin Alila Ubudin uima-altaalla jonne halusin Sannan viedä etukäteis-synttärilahjaksi. Paikka oli kuin sadusta. Syötiin, uitiin ja kerroin Sannalle kuinka olisi upeaa muuttaa Balille. Siitä Sannakin innostuneena rupesi ideoimaan ja tekemään laskelmia kuinka sen toteuttaisin. Edelleen vain puolitosissaan. 

   Kerroin Sannalle kuinka mulle ja D:lle syntyi sisäpiirivitsi ”duck”. Jossain meidän kirjoittelun alkuvaiheessa  Dwayne kirosi, että duck kun olisi kiva tavata, tarkoitti siis kirjoittaa fuck mutta puhelin käänsi sen ankaksi. Siitä ruvettiin sitten vääntämään tyhmää vitsiä ja aina mitään edes ankan tapaista nähdessämme laitettiin toisillemme kuvaviesti. 

  Siinä hienon hotellin altaalla suunnitelmia tehdessä ja unelmoiden huomasin viidakon yllä leijuvan jotain. Menin lähemmäs ottamaan selvää mikä se oli. Keltainen valtava uima-lelu ankka! Siis ubudissa keskellä viidakkoa? Sillä sekunnilla päätin ”duck it, Mä muutan Balille”!

   Sanna oli tehnyt niin hyvät laskelmat ja perustellut miksi kannattaisi muuttaa Balille,  että alkoi jo itsekin uskomaan omiin horinoihinsa. Siispä ehdotin Sannalle,että muutetaan kaikki kolme samaan taloon ja otetaan Koira! Sinä, minä ja Dwayne? Hullua eikö? 

   Just mitä me tarvitaan!  Sanna lupasi miettiä asiaa. No, arvatusti loppuloma puhuttiin pääasiassa siitä miten saataisiin homma toimimaan, varsinkin jos musta ja Dwaynesta ei tulisi mitään. Eli muutettaisiin ihan vaan kavereina kaikki yhteen. D oli alusta saakka mukana ideassa ja tuki mua isossa päätöksessä. Mutta oli myös varovainen meidän suhteen.