Jos luulet, että seikkailu on vaarallista, kokeile rutiinia
Olin käynyt Balilla vuonna 2003 ja aina haaveillut sinne paluusta. Matkakohde oli alusta asti selvä, vaikka rahat olisi riittänyt myös Fijille tai Malediiveille. Mun oli päästävä nimenomaan Balille!
Itkin ilosta kun vihdoin saavuin Ngurah Rain lentokentälle, tunnistin 13 vuotta sitten tutuksi tulleet tuoksut. Päädyin idylliseen bungalowiin Cangguun. Ja nautin joka sekunnista. Jumppasin, istuin kahviloissa, luin kirjaa, valokuvasin katukoiria, shoppailin, tapasin ihmisiä, söin ja join hyvin. Mulla oli pari viikkoa omaa aikaa ennenkun Sanna tuli Balille mua moikkaamaan. Oltiin sopivasti samalla puolella maapalloa pitkästä aikaa.
Kerkesin myös käydä treffeillä. Kerroin tyypeille ja alusta alkaen, että etsin seuraa syömään, en mitään seurustelujuttuja enkä varsinkaan yhden illan juttuja. Tiago, Diego tms. Portugalilainen n.165 cm, surffaava, valtavalla egolla varustettu moukka. Treffit alkoi ei niin lupaavasti. Istuttiin Canggussa baarissa kylmät radlerit kädessä kun Tiago tajusi hukanneensa skootterin avaimet. Siitä se pomppasi hippulat vinkuen ja lähti kipittämään mopolleen, minä kintereillä. Avaimet oli jäänyt virtalukkoon. Hetken tuskailtuaan ja päätään kaksin käsin pidellen annoin vinkin miten mopo saadaan taas kulkemaan. Voi sitä egon murskautumista kun blondi nainen osasi antaa vinkin, sain kuulla kunniani. Kai mä kohteliaisuudesta ja nälän vääntäessä sisuskaluja lupauduin vielä Munggoon syömään tonnikalapihvit. Siinä ruokaa odotellessa tarjoilija sai haukut sadekauden kuumuudesta, tonnikalan kuivuudesta ja mä sain kuulla kuinka hän on odottanut mua koko elämänsä ja kuinka meidän kemiat kohtaavat.
Loppuilta menikin tämän pienen miehen häätämisessä terassiltani. Olin kuulema lapsellinen, kun en voinut viettää yötä hänen kanssaan, olin myös naiivi ja typerä, kun en ymmärtänyt mistä jään paitsi. Multa tivattiin vastausta tyhmyyteeni ja siihen miksi en anna rakkaudelle mahdollisuutta. Olinhan kävelemässä onneni ohi. Kun kerroin muutaman faktan siitä miten minä yksin päätän kuka mun huoneessa nukkuu ja sen, että mun ei tarvitse selitellä kenellekään syitäni, niin sain kuulla että mun kulmakarvat on oudot ja liian ylhäällä mun otsassa. Varmaan osasyy mun kulmakarvojen korkeuteen oli hämmennys tilanteesta. Siinä vaiheessa, kun tyyppi kävi päällekäyväksi ja pisti pitkin pituuttaan terassin sohvalle ilmoitin kovaäänisesti, että meidän keskustelu loppuu tähän, ole hyvä ja häivy! Olihan se siitä aamun valjetessa kadonnut. Toivottavasti maanrakoon häpeästä. Tosin, sain vielä kuukautta myöhemmin viestin jossa hän haikaili kadonneen rakkautensa perään ja lupautui tulla tanskaan jotta voisimme jatkaa siitä mihin jäätiin. Ei kiitos!
Näitä treffitarinoita riittäisi kirjaksi saakka. On ollut humalainen Tanskalainen poliisi, pilveä liioiksi polttava Italialainen, ökyrikas Kuwaitilainen, yliherkkä itkevä arkkitehti, puhelias rasisti, Jeesukseen itseään vertaava viidakon-ykä, Andorralainen puutarhatonttu jne jne.
Kuluttavaa tuo treffailu. Kuukauden Balin matkan aikana ymmärsin, että olin jo täysin kyllästynyt treffeihin ja ne tuntuikin menevän aina saman kaavan mukaan. Olihan niitä myös fiksuja ja paperilla täydellisiä miehiä, mutta kun ei natsaa niin ei natsaa.
