Se päivä kun saavuin Perthiin oli täydellinen. Tsekkasin itseni hotelliin, kävin lounaalla ja laitoin kauniin mekon päälle. D tulisi hotellille illalla. Näin D:n hotellin ikkunasta kurvaavan pihaan. Juoksin vastaan, oltiin vihdoin täällä yhdessä. Hänen kotimaassaan! 

  Päätettiin mennä juhlistamaan tätä Casinolle ja otettiin muutama drinkki. Halusin pelata rulettia. Kerroin jo etukäteen kuinka me tullaan voittamaan punaisella numero 21:llä. 

   Kiertelin pitkin Casinoa ja etsin sopivaa pelipöytää. Vihdoin yksi niistä tuntui oikealta, joten änkeydyttiin vihaisen näköisen sedän viereen. Pelinappulat pöytään ja ruletti pyörimään! D yritti estellä ja kysellä ymmärränkö että mahdollisuudet voittoon ovat hyvin pienet. Hihittelin, että ei tänne ole tultu nössöilemään! 

   Nyt ne amuletit siihen punaiselle 21:selle ja valmiina kauhomaan voitot! Mua ei edes jännittänyt, kun arvasin voiton napsahtavan. Kaikki merkit onnnistuneeseen iltaan oli jo olemassa ja meillä hyvä fiilis. Kas noin: 300 dollaria taskuun puhtaana käteen! D on aina sanonut mua vähän hyväksi noidaksi, nyt sekin oli sanaton. Tämä casinokeikka on yksi meidän lempitarinoista.

   Illan aikana sain D:ltä kauniin valkoisen rasian jossa oli valkoinen nauha ympärillä. Rasia oli n.8cm pitkä ja 4cm paksu. Ravistelin ja kuuntelin sitä, ei mitään hajua mitä siellä olisi. Se siitä noituudesta. Kaikenlisäksi mua kiellettiin avaamasta lahjaa! Mikä se sellainen lahja on, jota ei saa avata? Kärsivällisyys ei ole mun paras puoli muutenkaan. 

   Kuljetin rasiaa mukanani päivästä ja seikkailusta toiseen. Kysyin joka päivä joko saan avata? Vastaus oli ”ei vielä”. Käytin kaiken mielikuvituksen syihin miksi mun pitäisi saada avata se, mutta lupaa ei herunut. 

   Ystävien upeiden viinitilalla pidettyjen häiden jälkeen olimme valmiita kohti pohjoista, Exmouth nimistä paikkaa. Pakkasimme auton, teltan, vesiskootterin ja kävimme ruoka-ostoksilla. Niin ja D pakkasi sen kuuluisan retkisuihkun. Haimme kaasua grilliin, vettä, varabensaa. Kaikki oli valmista. 

   Ensimmäinen yö me vietettiin teltassa jossain pienen kaupungin leipomon pihassa. Olin urhea, pesin meikit liinalla pois, kävin puskassa pissillä ja koko toimituksen ajan kirkuen. Käperryin D:n kainaloon ja Perusta tuodun ponchon sisään. 

   Aamu kuuden maissa kömmin hikisenä ulos teltasta, siihen leipomoon hakemaan kahvit ja croissantit. D pakkasi teltan kasaan ja jatkettiin matkaa. Edessä oli koko päivä ajelua. Matkan edetessä ilmasto ja maisemat muuttui. Kuumaa punaista autiomaata. Kenguruja. 

   Illan jo pimetessä saavuttiin seuraavan etappiin, Red Bluffiin. Pistimme leirin pystyyn kauniissa auringonlaskussa. Grilli tulille ja ruokaa. 

   Kenguru pomppi meidän leiriin ja päätyi nukkumaan meidän retkipöydän alla. Aamulla kenguru tuli meidän kanssa vielä kävelylle ja annoin sille vähän päärynää. Meistä tuli kavereita. 

   Päivä kului ja katselimme aaltoja leiristä. Ranta ei ollut surffaukseen tänään hyvä. Lähdettiin toiselle rannalle hiekkadyynien läpi. Onneksi meillä oli hyvä Land Cruiser alla.

   Kysyin voisinko nyt avata lahjani. Vastaus oli kieltävä. Kuuntelin rasiaa ja ravistelin sitä, se ei edelleenkään päästänyt ääntäkään.

   Alkuvuonna alkoi uuden asunnon metsästys. Vuokrasopimus meillä oli toukokuun loppuun, mutta oltiin päätetty vielä jäädä Balille sen jälkeenkin. 

   Olin laskenut mun budjetin yläkanttiin, joten mulla olisi vielä vähän rahaa ja mahdollisuus jäädä.  Ei me oltu muutakaan suunnitelmaa keretty tehdä D:n kanssa ja tuntui, että meillä olisi vielä paljon nähtävää ja koettavaa täällä.

   Meidän talo oli pahasti kulahtanut sadekauden aikana. Talon julkisivun kaakelit alkoi tippuilemaan. Sannan huoneeseen tuli hometta.

   Meiltä löytyi kammottava määrä punkkeja ja myrkyttäjät kävivät tutuksi. Uima-allas alueen laattalattia alkoi vihertämään. Pihasta löytyi muutama käärme. Jotenkin ei enää jaksettu innostua tästä talosta.

  Kävimme pikkuhiljaa katselemassa uusia taloja, samalta alueelta. Kyllä me vielä löydetään hyvä koti! 

   Meidän naapurustossa asuva köyhä perhe kävi säännöllisesti kurkkaamassa meidän pihan roskikseen. Perheeseen kuului monta vanhempaa naista, muutama vanha mies ja heidän jo teini-ikäisiä , sekä aikuisia lapsia. 

   August vartioi pihaa kunnon katukoiran elkein ja haukkui ja murisi niille. Ei kenellekään muille, vain tälle perheelle.

   Me kuitenkin ystävystyttiin sen verran mitä nyt kielitaidottoman perheen kanssa pystyy. Sanna osti puita ja lehtiä keräävälle naiselle sadetakin ja joskus annettiin heille ruokaa ja muuta pientä. Vaarana tässä oli vähän se, että kohta portin pielessä oli vierailijoita harva se päivä.

   Saimme aina kuitenkin hymyn ja kiitokset päälle. Erityisesti meitä säälitti perheen todella vanha ryppyinen mummeli. Joka päivä tämä pieni mummo kantoi päänsä päällä painavia polttopuita ja keräsi lehmille syötävää.

      Meidän naapurustoon tuli myös hautajaiset. Monta päivää ja yötä kuunneltiin rummutusta, rukouksia ja laulua kunnes hautajaisten viimeinen päivä koitti. Oltiin juuri menossa ihailemaan vasikan syntymistä lähipellolle, kun tämän meidän mummelin pihasta lähti hautajaiskulkue arkkuineen päivineen kohti temppeliä. Voi ei, meidän pikku-mummo!  

   Kadek, perheen teinipoika vinkkasi meidät mukaan kulkueeseen. Matkalla napattiin nopeasti  kioskilta päällemme sarongit ja huristeltiin mopolla kulkueen vieressä. Temppelillä rukoukset jatkui. Täällä hautajaisissa ei itketä. Se estäisi sielun matkan eteenpäin.

    Hautajaisvieraat osti pienistä kojuista syötävää, polttivat tupakkaa ja nakkelivat roskia pitkin nurmikenttää, sillä aikaa kun kukin vuorollaan kävi hyvästelemässä mummelin. Me ei kehdattu Sannan kanssa lähestyä avonaista arkkua, eihän meillä ollut mukana edes mitään arkun vierelle laitettavaa uhrilahjaa, kuten vaikka kookosta tai riisiä. 

   Lähdettiin kotiin harmitellen, ettei annettu mummolle enemmän ruokaa tai vaikka rahaa. 

   Myös tuleva Australian matka häämötti edessä. Mun eka kerta ausseihin. Tapaisin D:n perheen ja kavereita. Ajaisimme Perthistä pohjoiseen Exmouthiin saakka. Oltiin suunniteltu tätä reissua yli puoli vuotta. Mua oltiin peloteltu hämähäkeillä ja öistä teltassa erämaassa. 

   Ensin menisimme kuitenkin Kit & Kirstyn häihin viinitilalle. Me oltiin teetetty Balilla hauskat yhteensopivat puvut. Mulla oli marjapuuron värinen pitkä hame halkiolla ja samaa kangasta oleva toppi, D:llä kukallinen puku. Sama kukkakangas oli mun hameen vyötärökappaleessa.

    Me saatiin valtavasti kehuja näistä puvuista ja rohkeudesta. Sitä me ollaan, rohkeita! 

   Sain Australiaan iloisen, joskin hulvattoman viestin Sannalta, ”pikku-mummo on elossa” ! Great! Me oltiin siis oltu jonkun muun, eli väärän tyypin hautajaisissa! Eikai tälläistä oikeesti tapahdu?!

   Sanna oli ollut ulkoiluttamassa Augustia, kun oli kuullut tutun kimakan äänen huutavan ”Baguuuus, Baguuuus”! Ja saanut tietenkin kauheen sätkyn, että nyt se mummo tuli kummittelemaan! Bagus tarkoittaa ”hyvä” ja mummo oli siinä käsityksessä että Augustin nimi on Bagus. 

   Sanna oli hämillään huitonut mummolle heipat (koska se tosiaankin oli elossa) ja kipitti kotiin kirjoittamaan mulle ilosanomaa! Muistelisin, että mummeli sai seuraavalla viikolla meiltä vähän enemmän ruokaa.