Suolavettä ja kulttuurishokkeja

   Sanna tuli Balille mun perässä kesäkuun puolella ja muutti taloon,  jota ei ollut nähnyt, kuin kuvista. Onnistunut talovalinta Bukitissa etelä-Balilla,  paikallisten naapurustossa ja mikä parasta kaukana pahimmista turistirysistä. Meidän takapihalla oli lehmiä. 

   Me tehtiin vuoden vuokrasopimus. Sen jälkeen tilanne olisi avoinna, lähtisimmekö takaisin tanskaan? No se olisi sen ajan murhe sitten! 

   Sillä aikaa kun D kävi töissä me Sannan kanssa sisustettiin, rakennettiin surffiteline, ostettiin kukkia ja maattiin rannalla. Uusi elämä, ei töitä, ei huolia! Paitsi paikallisten toiminta aiheutti pienen kulttuurishokin. Eikö niillä ole kelloa? Omaatuntoa? Työmoraalia? Jokaisesta asiasta sai kinata ja muistuttaa. 

   Pikkuhiljaa siihenkin tottuu, meille kerrottiin. Ja kai meistä on tullut vähän samanlaisia. Ei ole niin justiinsa jos menet jonnekin 30 minuuttia myöhässä koska toinen osapuoli ei kuitenkan ole ajoissa. Ei haittaa, jos tänään ei jaksa pestä hiuksia. Tosin tästä asiasta olen tarkka sillon, kun D on kotona. 

   Se kesä meni Baliin ja Dwayneen tutustuen. Mulle tuli yllätyksenä se, kuinka paljon surffi-intoilijan harrastus (pakkomielle) vie aikaa. On lautojen huoltoa, kehonhuoltoa, aaltojen analysointia ja itse surffausta. 

 

   Välillä otin itseeni sen, että heti töistä kotiin tultua ensimmäiset 3 päivää meni aalloilla. Pitää nollata pää. Entäs minä? Eikai mun auta, kun opetella tuo koukuttava laji ja yrittää sitä kautta ymmärtää. 

   Ensimmäinen kerta aalloilla meidän lähirannalla ja pääsin pystyyn! Eikä, mikä mahtava fiilis! Mutta hyyyyi, kun silmiin sattui se ällöttävä suolainen vesi, korviin meni vettä, selkään sattui,apua missä on pohja ja missä pinta?! Pelottavaa! Raskasta! Ja silti niin ihanaa! Aloin heti miettimään oman laudan ostamista.