Uusi alku ja kerjäläismummo
Alkuvuonna alkoi uuden asunnon metsästys. Vuokrasopimus meillä oli toukokuun loppuun, mutta oltiin päätetty vielä jäädä Balille sen jälkeenkin.
Olin laskenut mun budjetin yläkanttiin, joten mulla olisi vielä vähän rahaa ja mahdollisuus jäädä. Ei me oltu muutakaan suunnitelmaa keretty tehdä D:n kanssa ja tuntui, että meillä olisi vielä paljon nähtävää ja koettavaa täällä.
Meidän talo oli pahasti kulahtanut sadekauden aikana. Talon julkisivun kaakelit alkoi tippuilemaan. Sannan huoneeseen tuli hometta.
Meiltä löytyi kammottava määrä punkkeja ja myrkyttäjät kävivät tutuksi. Uima-allas alueen laattalattia alkoi vihertämään. Pihasta löytyi muutama käärme. Jotenkin ei enää jaksettu innostua tästä talosta.
Kävimme pikkuhiljaa katselemassa uusia taloja, samalta alueelta. Kyllä me vielä löydetään hyvä koti!
Meidän naapurustossa asuva köyhä perhe kävi säännöllisesti kurkkaamassa meidän pihan roskikseen. Perheeseen kuului monta vanhempaa naista, muutama vanha mies ja heidän jo teini-ikäisiä , sekä aikuisia lapsia.
August vartioi pihaa kunnon katukoiran elkein ja haukkui ja murisi niille. Ei kenellekään muille, vain tälle perheelle.
Me kuitenkin ystävystyttiin sen verran mitä nyt kielitaidottoman perheen kanssa pystyy. Sanna osti puita ja lehtiä keräävälle naiselle sadetakin ja joskus annettiin heille ruokaa ja muuta pientä. Vaarana tässä oli vähän se, että kohta portin pielessä oli vierailijoita harva se päivä.
Saimme aina kuitenkin hymyn ja kiitokset päälle. Erityisesti meitä säälitti perheen todella vanha ryppyinen mummeli. Joka päivä tämä pieni mummo kantoi päänsä päällä painavia polttopuita ja keräsi lehmille syötävää.
Meidän naapurustoon tuli myös hautajaiset. Monta päivää ja yötä kuunneltiin rummutusta, rukouksia ja laulua kunnes hautajaisten viimeinen päivä koitti. Oltiin juuri menossa ihailemaan vasikan syntymistä lähipellolle, kun tämän meidän mummelin pihasta lähti hautajaiskulkue arkkuineen päivineen kohti temppeliä. Voi ei, meidän pikku-mummo!
Kadek, perheen teinipoika vinkkasi meidät mukaan kulkueeseen. Matkalla napattiin nopeasti kioskilta päällemme sarongit ja huristeltiin mopolla kulkueen vieressä. Temppelillä rukoukset jatkui. Täällä hautajaisissa ei itketä. Se estäisi sielun matkan eteenpäin.
Hautajaisvieraat osti pienistä kojuista syötävää, polttivat tupakkaa ja nakkelivat roskia pitkin nurmikenttää, sillä aikaa kun kukin vuorollaan kävi hyvästelemässä mummelin. Me ei kehdattu Sannan kanssa lähestyä avonaista arkkua, eihän meillä ollut mukana edes mitään arkun vierelle laitettavaa uhrilahjaa, kuten vaikka kookosta tai riisiä.
Lähdettiin kotiin harmitellen, ettei annettu mummolle enemmän ruokaa tai vaikka rahaa.
Myös tuleva Australian matka häämötti edessä. Mun eka kerta ausseihin. Tapaisin D:n perheen ja kavereita. Ajaisimme Perthistä pohjoiseen Exmouthiin saakka. Oltiin suunniteltu tätä reissua yli puoli vuotta. Mua oltiin peloteltu hämähäkeillä ja öistä teltassa erämaassa.
Ensin menisimme kuitenkin Kit & Kirstyn häihin viinitilalle. Me oltiin teetetty Balilla hauskat yhteensopivat puvut. Mulla oli marjapuuron värinen pitkä hame halkiolla ja samaa kangasta oleva toppi, D:llä kukallinen puku. Sama kukkakangas oli mun hameen vyötärökappaleessa.
Me saatiin valtavasti kehuja näistä puvuista ja rohkeudesta. Sitä me ollaan, rohkeita!
Sain Australiaan iloisen, joskin hulvattoman viestin Sannalta, ”pikku-mummo on elossa” ! Great! Me oltiin siis oltu jonkun muun, eli väärän tyypin hautajaisissa! Eikai tälläistä oikeesti tapahdu?!
Sanna oli ollut ulkoiluttamassa Augustia, kun oli kuullut tutun kimakan äänen huutavan ”Baguuuus, Baguuuus”! Ja saanut tietenkin kauheen sätkyn, että nyt se mummo tuli kummittelemaan! Bagus tarkoittaa ”hyvä” ja mummo oli siinä käsityksessä että Augustin nimi on Bagus.
Sanna oli hämillään huitonut mummolle heipat (koska se tosiaankin oli elossa) ja kipitti kotiin kirjoittamaan mulle ilosanomaa! Muistelisin, että mummeli sai seuraavalla viikolla meiltä vähän enemmän ruokaa.
